Onko lapseni nyt siis koko vuoden kotona?
Eli lapsen koulusta on tullut koronaohjeet ja niiden joukossa on tietysti lista oireista, joiden kanssa kouluun ei kuulemma ole mitään asiaa. Lapsellani on kuitenkin näin lämpimillä ilmoilla allergiaa ja nokka vuotaa, aivastelee yms. Talvisin taas hänellä on yskää kuivan ilman vuoksi. Oirelistalla oli tietysti näitä lapsen oireita. Laitoin sitten tästä syystä rehtorille viestiä, että lapsellani valitettavasti on näitä oireita ympäri vuoden johtuen allergioista ja kuivasta huoneilmasta. Tähän rehtori sitten vastasi, että kouluun ei saa tulla, jos on listattuja oireita.
Eli lapseniko ei mene siis ollenkaan kouluun tänä vuonna? Opiskeleeko lapsi sitten ikään kuin etänä? Ajattelin kuitenkin, että laitan lapsen huomenna kouluun ja katson tuleeko sanomista. Osaako kukaan sanoa, että mitä tällaisessa tilanteessa tehdään, onko lapsi kylmänviileästi vain kotona sitten?
Kommentit (23)
Sanopa sitten, milloin lapsen kröhinä on allergiaa ja milloin koronaa?
Eiköhän allergiset oireet kuitenkin ole eri asia? Lääkärintodistus vaan mukaan kouluun.
Nyt kyllä oikeuteen koko koulu ja kysely myös oikeusasiamiehelle. Ja lapsi kouluun. Vaadit koulua järjestämään opetus kun lapsi on allerginen eikä sairas
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän allergiset oireet kuitenkin ole eri asia? Lääkärintodistus vaan mukaan kouluun.
Ei voi tietää, kumpaa on.
Jos kouluun päästetään nuhainen lapsi, niin mistä tiedetään onko Koronaa vai ei. Allergiselle lapsellekin voi se Korona tulla...
Toisaalta etsisin kyllä apua lapselleni, jos hänellä olisi nuhaa läpi vuoden...
Lääkärintodistus allergioista ja jos koulu ei huoli kouluun valitus julkisuuden kera kuntaan jne...
Eikö tuossa tilanteessa pitänyt käydä koronatestissä? Ja ottaa allergialääkettä? Jos testi on negatiivinen ja oireet loppuvat lääkkeellä, niin sitten kouluun voi mennä.
Tietenkään sinä et voi 'pokkana' laittaa lastasi kouluun. Älä vaaranna muita.
Vierailija kirjoitti:
Lääkärintodistus allergioista ja jos koulu ei huoli kouluun valitus julkisuuden kera kuntaan jne...
Mitä se lääkärintodistus auttaa? Sille allergiselle lapsellekin voi tulla Korona.
Lapselle etsitään koko ajan toimivia allergialääkkeitä, tällä hetkellä lääkkeet vievät pahimman tukkoisuuden pois, mutta siitä huolimatta on nuhaisuutta. Talvisin kuiva ilma aiheuttaa yskää ja uskokaa tai älkää, lääkärillä on käyty ja mitään varsinaista syytä ei ole kröhälle löytynyt. ap
Tässä tilanteessa se, joka päättää lapsen kotiin jäämisestä, huolehtii lapsen opetuksen järjestämisestä. Eli AP:n lapsen tapauksessa koulu. Myös kroonisesta nuhasta kärsivillä lapsilla on oikeus perusopetukseen, eikä koulu voi velvoittaa vanhempia järjestämään sitä. Opettaja tai rehtori ei voi edes tietää, onko vanhempi kykenevä opettamaan kaikkia opetussuunnitelmaan kuuluvia asioita.
Jos koulu kieltäytyy järjestämästä lapsellesi opetusta lähiopetuksena, se on velvollinen järjestämään etäopetusta. Jos ei sitäkään suostuta tarjoamaan, valitus rehtorin esimieheen. Siitä askel kerrallaan aina vain ylempään tahoon, aina opetusminusteriötä myöten.. Jos sekään ei auta, ota yhteys oikeusaputoimistoon, ja sen avulla käräjöimään asiasta. Tarvittaessa vaikka EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen, jos ei muuten homma järjesty.
Yskiikö se lapsi siis jatkuvasti? Niiskuttaako ihan koko ajan?
Jos lapsi ei aamulla herätessään vaikuta sairaalta (jokin satunnainen yskäisy varmasti ok), niin kouluun vain. Koulupäivän aikana terveydenhoitaja päättää, pitääkö lähteä kotiin. Jos kuitenkin nokka vuotaa kuin hanasta ja yskii monta kertaa aamutoimien aikana, niin sitten jää kotiin. Parempi tehdä tehtäviä kotona, niin ei tarvitse sietää muiden mulkoiluja köhimisen ja niistämisen aikana. Aika nopeasti saa nimittäin sairaan leiman ja muut syyttävät tartuttamisesta.
Minulla itselläni on ns vuotava nenä eli niistän monta kertaa päivässä. Erotan selvästi varsinaisen nuhan ja tämän ns. allergisen nuhan aivan samoin kuin erotan refluksista johtuvan kurkkukivun ja flunssaisen kurkkukivun. Uskon siis, että myös lapsesi osaa selvästi lmaista, milloin olo on outo eikä tyypillinen.
Lapseni aloittaa nyt yläkoulussa, jonka yhdessä rakennuksessa isompi lapseni sai aikanaan jatkuvia oireita: nuhaa, kurkkukipua, kuumeilua viikon lopussa jne. Tulee varmaan aika mielenkiintoinen talvi... Tosi paljonhan on näitä sisäilmaltaan huonoja kouluja, joissa niin oppilaille kuin opettajille tulee oireita. Melkein varmaan olisi helpointa ottaa jatkuvalla syötöllä koronatestejä koulun ovella :(
Vierailija kirjoitti:
Yskiikö se lapsi siis jatkuvasti? Niiskuttaako ihan koko ajan?
Jos lapsi ei aamulla herätessään vaikuta sairaalta (jokin satunnainen yskäisy varmasti ok), niin kouluun vain. Koulupäivän aikana terveydenhoitaja päättää, pitääkö lähteä kotiin. Jos kuitenkin nokka vuotaa kuin hanasta ja yskii monta kertaa aamutoimien aikana, niin sitten jää kotiin. Parempi tehdä tehtäviä kotona, niin ei tarvitse sietää muiden mulkoiluja köhimisen ja niistämisen aikana. Aika nopeasti saa nimittäin sairaan leiman ja muut syyttävät tartuttamisesta.
Minulla itselläni on ns vuotava nenä eli niistän monta kertaa päivässä. Erotan selvästi varsinaisen nuhan ja tämän ns. allergisen nuhan aivan samoin kuin erotan refluksista johtuvan kurkkukivun ja flunssaisen kurkkukivun. Uskon siis, että myös lapsesi osaa selvästi lmaista, milloin olo on outo eikä tyypillinen.
Mistä sinä voit tuollaista tietää? Muutenkin vastuuton kommentti.
Näissä lätinöissä mua eniten ihmetyttää se suunnaton vimma tunkea lapsensa pois kotoa. Ihmetytti jo keväällä. "Siis ei kai mun täydy nyt vaan olla mun lasten kanssa!!".
Moni hajoili ja otti "oli koronaa tai ei niin nyt johonkin toi kersa" -asenteen.
Ei koske aapeeta tämä, mutta nosti taas tuota ihmetystäni. Onko ne omatkin lapset nykyään niin hemmetin hirveitä, että pahin rangaistus vanhemmalle on olla niiden kanssa saman katon alla? Wau.
Lapsi osaa kyllä itse sanoa, että milloin olo on nuhainen ja silloin en tietenkää häntä kouluun laita. Kiitos vastauksistanne, aion nyt lapsen huomenna laittaa normaalisti kouluun ja jos sanomista tulee, niin sitten vaadin koululta esimerkiksi etäopetuksen lapselleni tai jonkin muun ratkaisun. ap
Allergisille ja astmaatikoille kieltämättä hankalaa. Itsellänikin jatkuvasti astmasta johtuvaa yskää, välillä enemmän, välillä vähemmän. Ja juu, lääkäreillä on ravattu ja kaikenlaisia lääkkeitä kokeiltu, mutta täysin oireettomaksi ei saa. Minäkään en varmaan sitten voi palata toimistolle ennen kuin korona on ohi?
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannettu
Siis mitä ilmiantamista tässä aloituksessa on? Ihan kantaa ottamatta aloituksen aiheeseen niin ihan asiallistahan tämä pohdinta on ollut.
Rehtori ei nyt tajua. Sopikaa asia koululääkärin kautta.