Lue keskustelun säännöt.
Nyt kun kaikki lasten nimet on haukuttu, niin kertokaa oma nimenne...
30.07.2013 |
ja fiiliksenne siitä, osuiko vahempanne nappiin vai hutiloivatko. Mä aloitan, nimeni on Heidi ja syntymävuonnani -84 nimi tais olla top5 suosituimmista. Aina on luokalla ollut kaimoja. Hyvä puoli on ollut, ettei kukaan ole ainakaan nimen takia kiusannut ja ulkomaillakin tietävät heti kirjoitusasun, kun sanoo 'haidi'. Nimeni on kaikinpuolin kelvollinen, vaikka nuorempana haaveilinkin omistavani prinsessamaisemman nimen tyyliin Emilia, Anniina, Eveliina tmv.
Kommentit (34)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen Anne. Mun mielestäni vanhemman naisen nimi, ei 80-luvulla syntyneelle... Ei siitä nimestä mitään haittaa ole ollut kylläkään. Liian tylsä se on tosin.
Täällä Nina vm -85. Ei yhtä yleinen kuin Niina mutta minusta siis ihan tavisnimi.
Jossakin vaiheessa vihasin nimeäni kun aina sai olla selittämässä, että siinä on vain yksi i-kirjain. Nimeni siis väännettiin aina Niinaksi ja vihasin sitä. Nykyään korjaan automaattisesti asian asiasta sen kummallisemmin häiriintymättä =)
Plussana sanoisin kansainvälisyyden. Matkustelen paljon, joten tuollaisesta nimestä on hyötyä kun ei tarvitse tavata nimeä jokaiselle vastaantulijalle.
Olen Roosa vm. 1987. Omassa ikäluokassani nimi on harvinainen, mutta pienillä lapsilla nykyään tosi yleinen; harva se päivä säpsähdän kaupassa kun joku vihainen äiti huutaa että "ROOOOSAAAA!!!" ja hetken ehdin miettiä että mitä mä nyt oon tehnyt... Itse olen nimeen ollut aina ihan tyytyväinen ja nykyään lasten kanssa työskennellessäni kerään usein suosiota kun "sulla on sama nimi kun mulla!"
70-luvulla sain nimekseni Venla ja silloin se oli harvinainen, toisin kuin nyt. Mutta olen aina pitänyt nimestäni sen vanhanaikaisuudesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vm 86 Johanna. Luokallani on aina ollut ainakin yksi kaima. Kaikki osaavat sen sanoa ja kirjoittaa oikein. Nimestä on monia lempinimiä,koska se on kolmitavuisena hidas sanoa.
Mun mielestä Venla on ihana! Yleisyyden takia ei kuitenkaan laitettu omalle tytölle, vaikka suunnistusta harrastanut mies olisi halunnut (yllättäen kaikki kivat nimet ovat yleisiä...). Mutta siis itse olen 70-luvulla syntynyt Heidi, aina omaa nimeä inhonnut paitsi ihan viime aikoina olen huomannut, että saattaapa olla nouseva nimi. Äiti on sen keksinyt saksalaisilta tuttavilta, ei ehkä ollut vielä silloin niin suosittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Maria, 70-luvun puolivälistä. Yksi tai kaksi etunimikaimaa oli koulussa samaan aikaan. Vielä jokunen aika sitten nimeni kirjoitettiin yllättävän usein väärin, muotoon Marja.
Anna, 1983.
Ala- ja yläasteen ajan luokalla oli yksi kaima ja läheinen kaveri, jota kutsuttiin lempinimellä. Eli ei ole tarvinnut lisänimiä keksiä. Muita samannimisiä ei ole lähelle osunut koskaan, vaikka niitä paljon onkin. Harvinainen sukunimi tuo persoonallisuutta. Olen aina pitänyt nimestäni tai en ainakaan muista inhonneeni sitä koskaan (toisin kuin toista nimeä tai sukunimeä). Ihan osuva valinta vanhemmilta, vaikka hätäpäissään sen vasta ristiäisaamuna päättivätkin. Kivointa on sen ajattomuus, pelkästä nimestä ei ikää pysty arvaamaan ja kaimoja löytyy niin vauvoista kuin vanhuksistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Susanna, vm. 70. Kaimoja on sopivasti. Itse tykkään nimestäni kovasti.
Katriina 70-luvun lopulta. Katariinaksi väännetty monesti, ärsytti. Aika tyytyväinen oon ollut, koulussa ei ole samalla luokalla ollut samannimisiä, mutta ei nyt mitenkään äly harvinainenkaan nimi, varsinkin toisena nimenä aika yleinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.07.2013 klo 15:22"]
70-luvulla sain nimekseni Venla ja silloin se oli harvinainen, toisin kuin nyt. Mutta olen aina pitänyt nimestäni sen vanhanaikaisuudesta huolimatta.
[/quote]
Saatan tuntea isäsi;).
Laura -84. Jo silloin oli kaikki paikat täynnä Lauroja, saati muutamaa vuotta myöhemmin. Vanhemmat oli ajatellu, että "kiva, harvinainen nimi". Silloin ei voinu Väestörekisterikeskuksen sivuilta varmistaa asiaa. En vieläkään koe, että mun nimi olis osa mun identiteettiä. Ehkä siks omille lapsille antanut sitten varmasti harvinaiset nimet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
70-luvulla sain nimeksi Katariina. Ihan tyytyväinen olen ollut. Joskus yläasteella taisi olla kaima samalla luokalla.
80 vuoden Jenni. Kaimoja ala-asteella kolme, myöhemmin luokalla ei muita. Työpaikoissa olem ollut ainut. Kiva nimi, olen tykännyt paljon.
Satu, nimi annettu joulukuussa 1965.
Vanhemmat odottivat koko ajan poikaa (äidin vatsa oli kuulemma "pojan muotoinen"), ja pojan nimi oli mietittynä (joko Jarkko tai Kimmo, mutta todennäköisimmin Jarkko). Minä sitten olinkin tyttö, joten tuli pikkuisen kiire miettiä nimeä. Isä luovutti homman äidille, joka päätyi Satuun, sillä ei meitä siihen aikaan ollut vielä kovin monta. Mutta annas olla, kun mentiin pari kuukautta eteenpäin ja Miss Suomeksi valittiinkin Satu Östring! Sen jälkeen meitä missinkaimoja alkoi tulla kuin sieniä sateella ja ainakin kymmenen vuotta sitä kesti. Äiti oli pikkuisen asiasta pahoillaan, mutta eipä sille enää mitään voinut.
Itse en ole etunimestäni kovin paljon tykännyt, mutta nykyisen sukunimeni kanssa se sentään sopii paremmin yhteen kuin tyttönimeni kanssa. Ja taivutan sen muuten teellisenä, en deellisenä. Pimahdan, jos joku alkaa sadutella. :D
OT:
Ovatko anniina ja eveliina mielestänne prinsessamaisia nimiä? Mun korvaan ihan taviksia kauniita nimiä :)
Linda Maria -90 Oikea etunimi tosiaan tuo Linda Maria, yleensä tosin sanon vain Linda jos ei ole kyse mistään virallisesta. Tykkään kyllä nimestäni, ulkomaalaisillekin helppo. :)
Netta, vuonna 1990 putkahdin maailmaan.
Pienenä en tykänny mun nimestä ollenkaan, koska kellään ei ollu samaa. Halusin vaihtaa sen mun siskon tai serkun nimeen, jotka oli todellatodella yleisiä. Mun kaverin mummo kanssa oli sanonut, että Netta on koiran nimi, joka joskus teini-ikäisenä vaikutti muhun tosi paljon :D
Nykyään tykkään mun nimestä, kaimoja tulee vastaan harvoin, mut ei tää kumminkaan mikään harvinainenkaan nimi oo :)
Kaimasi täällä,vm-85.