Testosteronikorvaushoitoa saavien miesten vaimot, miten suhtaudutte asiaan?

Miehelläni (31 v.) diagnosoitiin tänä kesänä hypogonadismi ja testosteronivaje. Syy vuosia jatkuneelle oireiluille löytyi ja hoito on aloitettu. Tämä on hieno asia, mutta valitettavasti olen huomannut itsessäni yllättävän reaktion: minusta on jollakin tavalla vastenmielistä, että nuorella miehellä ei ole testosteronia ja hän joutuu sitä itseensä lääkkeellisesti pumppaamaan. Suomeksi sanottuna se on vähän ns. turn off ja jostakin ihmeellisestä syystä olen hoitojen aloituksen jälkeen nähnyt jotenkin mieheni vähemmän miehekkäänä.

Tiedän, että reaktioni on älytön ja tunnen itsekin tästä syyllisyyttä. Miehellä on ollut hankalia oireita (lähinnä pahat univaikeudet ja yleinen masentuneisuus, libido on ollut normaali) ja tottakai on hienoa, että tällä hoidolla oireet kenties helpottavat. Kysyisinkin muilta vastaavassa tilanteessa olevilta naisilta, miten itse olette hoitoihin suhtautuneet ja oletteko saaneet omaa asennetta muutettua? Kiitos!