Ennen kun olin masentunut ja elämä oli kaikin puolin vaikeaa minulla oli aina ystäviä,.
Nyt kun asiani on kunnossa ei kukaan pidä enää yhteyttä.Epäilen pahasti, että kaverit ovat kateellisia, eivätkä voi kestää tilannetta. Minulla on melko nopeassa tahdissa parantunut mm. talous ja ihmissuhteet. Olisin itsekkin itselleni kateellinen jos olisin joku näistä ex-ystävistäni. Olen kyllä hämmästynyt että ystävyys olikin noin kevyttä.
Kommentit (12)
Kuka tahansa voi masentua kun elämässä on tarpeeksi paljon vaikeuksia. Nautin kyllä nyt kun elämä on paljon helpompaa, mutta kukaan ei ole auttimassa kanssani (perhettä lukuunottamatta).
ap
Avioeron jälkeen löysin unelmieni miehen ja kun asiat sujuvat on tietenkin iloisempi. Sain hyvän työn jossa viihdyn ja josta hyvät tulot. No, haluatko vielä kuulla lisää?
ap
saat vielä uusia ystäviä. Noin käy aina kun nousee " ylemmäs" yhteiskunnassa.
Voi olla juuri noin kuin kuvailitkin, mutta samalla mieleeni tulee eräs ystäväni, jonka elämä kulkee aaltoliikemäisesti ja olemme selkeästi enemmän tekemisissä, kun hänellä on vaikeaa. Kun hänen olonsa helpottaa, kaikki on ihanaa ja ongelmatonta ja ylitsepursuavan suloista ja itse huomaan miettiväni, että missähän vaiheessa aaltoliiikettä nyt ollaan. Voi olla, että ystäviäsi ärsyttää (on se sitten kateutta tai entiset masennusajan muistot ovat vielä liian lähellä), jos korostat onneasi ja menestystäsi ja asenteestasi puuttuu kiitollisuus ja nöyryys siitä, että olet (myös heidän tuellaan) selvinnyt vaikeasta elämänvaiheesta. Kell´onni on, se onnen kätkeköön...
Jos itse voit nyt hyvin, muistathan vuorostasi olla aktiivinen ystäviäsi kohtaan ja kysyä, miten heillä menee? Yrittäkää aktiivisesti karsia kateus, puolin ja toisin suhteitanne, puhukaa asia auki. Ei ystävyys ole kilpailusuoritus, vaan parhaimmillaan siinä "jaetaan surut ja tuplataan ilot".
edes yhteyttä kaveriin (jonka kanssa soiteltiin joka päivä). Ei edes vatstaa puhelimeen. Lopetti vatsaamisen kun kerroin hankkineeni erään melko kallin asian. Lopetti siis 15 vuotta jatkuneen ystävyyden kuin seinään. Olen lähettänyt viestejä ja kysellyt miten menee ja että olen huolestunut onko hänellä kaikki ok.
ap
edes yhteyttä kaveriin (jonka kanssa soiteltiin joka päivä). Ei edes vatstaa puhelimeen. Lopetti vatsaamisen kun kerroin hankkineeni erään melko kallin asian. Lopetti siis 15 vuotta jatkuneen ystävyyden kuin seinään. Olen lähettänyt viestejä ja kysellyt miten menee ja että olen huolestunut onko hänellä kaikki ok.
ap
Joskus ystävyyssuhteet vain hiipuvat, kun elämäntilanteet vaihtuvat. Anna ystävällesi aikaa, hän ottaa aikanaan yhteyttä, jos haluaa. Ajattele häntä lämmöllä, vaikka kirpaiseekin etääntyminen. Voi olla, että tämä ystävyyssuhde ei kestä jotain uutta asiaa, mikä elämässäsi on nyt tullut esiin (taloudellinen vaurastuminen). Mieti, voisiko suhde olla sellainen, missä jaat toisentyyppisiä asioita (vältät raha-asioista puhumista), jos kuitenkin haluat pitää ystävästäsi kiinni - jos hän ottaa uudelleen yhteyttä? Kestääkö suhteenne asian avoimen käsittelyn vai onko parempi antaa suhteen etsiä uusi uoma itsellään?
Omissa ystävyyssuhteissani on joskus vasta vuosien päästä ilmennyt, että ystävän on ollut liian vaikeaa omasta elämäntilanteesta johtuen olla aktiivisesti tekemisissä (esim. oma suhde kariutunut, minä mennyt kihloihin), ilman että "onnellinen osapuoli" on provosoinut tilannetta ja lällättänyt koko maailmalle onneaan. Kun tietää, että ystävyyssuhteessa vuoroin toinen tarvitsee vetoapua ja toinen kannattelee, jaksaa odottaa onnen ja epäonnen hetkien vaiheluiden yli. Ja oppii antamaan anteeksi ystäviensä käytöstä, kun tajuaa itsekin olleensa välillä tahtomattaan hankala.
Täytyyhän tuon koskettaa ystävääsi jotenkin erityisesti kovasti tuo juttu. Ehkä heillä on itsellä raha-asiat pahassa kriisissä tai jotain.. Ja jos sitten siihen päälle tulee se että sinä hankit jotain mitä ko. ihminen on vaikka itsekin aina halunnut, mutta tavoite karkaa vaan kauemmas. Ehkä et ymmärrettävässä innostuksessasi ole jaksanut ottaa huomioon ystäväsi tilannetta ja olla hienotunteinen tms.?
Ja entäs se tulkinta, että sinä olet ollut ystävällesi aikaisemmin sellainen "no ainakin jollakin muulla menee vielä huonommin kuin mulla" - vertailukohde, ja nyt kun tilanne on kääntynyt, ystäväsi ei kestä tilannetta. Raadollista, mutta jos ihmisellä astia tulvii yli, se vaan tulvii. Ja vaikea sitä on ystävyyttä teeskennelläkään.
Tai sitten kyse on jostain ihan muusta, ja välirikolle on joku ihan muu syy.
vaikutelman sinusta?
Kateus se on helpoin tapa selittää muiden käytöstä sen sijaan, että menisi itseensä ja tutkiskelisi olisiko itsessään ja käytöksessään sittenkin vikaa...