Mikä tekee arjesta kiireistä?

Se, että aamulla kun herää niin ekana pitää lähteä viemään lapsi tarhaan, siitä töihin, jossa 8h aikana saattaa olla 10 palaveria, joihin kaikkiin vaaditaan osallistumaan. Meiliä pukkaa päivässä tuhottomasti ja kaikkii npitäisi reagoida heti. Mitään suunnitelmia/hommien järjestelmällistä kehittämistä ei ehdi tehdä, koska aika menee tulipalojen sammuttamiseen. Jossain välissä sitä kauhoo lounaan naamaan, yleensä jonkun palaverin aikana. Pissahätä on ja vessaan ei ehdi.

Sitten klo onkin 16 ja yliajalle venyneen palaverin jälkeen hakemaan lapsi äkkiä hoidosta. Sieltä kotiin ja ruokaa koko komppanialle. Tässä vaiheessa olisi kiva päästä hetkeksi lepäämään mutta lapsi vaatii huomiota, teineillä on asioita, joita pitää puida, aamulla koneeseen heitetyt pyykit kuivumaan, vähän siivoilua ja pääseekin jo laittamaan iltapalaa perheelle. Jos jossain välissä ehtii käydä kävelyllä/salilla niin sieltäkin on kiire kotiin, jotta se pieni tarhalapsi ehtisi saada vielä huomiota. Kun on saanut nuorimman nukkumaan, olisi aikaa itsellekin mutta yleensä on niin naatti, että kuukahtaa itsekin vaan nukkumaan.

Olen yrittänyt tehdä kerralla ruokaa isompia määriä ja osa pakkaseen, joskus sitä tosiaan jääkin sinne pakkaseen laitettavaksi. Joka päivä en käy kaupassa, ostan enemmän kerralla. Liikuntaa olisi ihana harrastaa enemmän, nuorimman kanssa se ei vielä oikein onnistu. Eniten hermostuttaa se, että omille ajatuksille ei jää aikaa ollenkaan.

Jos osaa työnsä hyvin niin se ei stressaa ollenkaan, ja muut kiireet on ihan itse tehtyjä yleensä.

Miksi pitää hankkia lapsia enemmän kuin yksi/kaksi, pienillä ikäeroilla? Miksi asua ylisuuressa, kalliissa asunnossa? Tehdä velkataakan takia normaali työaikaa lyhennetyn sijaan? Miksi lasten pitää harrastaa "miljoonaa" asiaa alakouluikäisenä? Miksi vanhempien pitää? Jne...

Silloin kun on töitä niin ei muuta ehdi eikä jaksa. Sitten kun on työtön olisi aikaa ja energiaa mutta ei rahaa.

Minun kiireeni alkoi kun lapsi meni päiväkotiin ja minö palasin töihin, eli noin kolme vuotta sitten. Tänä keväänä se loppui kuin seinään, ei ole ollut ikävä.

Kiire tulee päiväkoti-ikäisen lapsen ja työn yhdistämisestä. Tuntuu että heti siitä hetkestä kun aamulla saa silmät auki, on jo muutaman minuutin jäljessä aikataulusta. Minulla aikatauluna on se, että lapsi pitää hakea päiväkodista 16.30 ja työpäiväni on 8h. Tähän matkat puolisen tuntia suuntaansa (jota helsingin keskustan ruuhkat voi heiluttaa mihin suuntaan tahansa). Olen aamu-uninen ja 7.30 lähtö on minulle henkistä väkivaltaa.

Lapsi menee ennen klo 20.00 nukkumaan, joten kun kotona ollaan usein 17 maissa, siinä on kolme tuntia aikaa hoitaa seuraavat asiat: kaupassakäynti, ruoanlaitto, lapsen pesut ynnä muut, iltapesu, iltasatu jne. Kun mies hoitaa lapsen unirumbaa, minä kerään leluja, siivoan, laitan päivän pyykit, putsaan keittiön jne. 20.30 on usein hiljaista ja siistiä, sitten olisi mahdollisuus lähteä lenkille tai ”omaa aikaa” viettämään mutta usein olen niin poikki, että iltaohjelmaksi riittää suihku ja telkkarisarja miehen kainalossa.

Sama rumba seuraavana päivänä. Sitten kun halutaan nähdä kavereita, käydä urheilemassa, kyläilemässä, uimassa, kirjastossa, whatever mikä nyt elämästä tekee elämisen arvoista, se pitää sovittaa tuohon aikatauluun tai runnoa viikonloput täyteen.

Koronakevät on ollut ihanaa. Olen ollut maaliskuusta saakka etänä ja saan päivän aikana pyykit, siivoukset, ruoat jne tehtyä joten iltaisin on ollut aikaa ulkoilla.

Ylitöistä, joita ei ikinä voi tietää etukäteen. Ainoana vanhempana olen myös se, jonka pitäisi ehtiä viemään lapsi treeneihin ( julkiset kulkevat todella huonosti, ilta-aikaan eivät ollenkaan treenipaikkakunnalle), jotka usein alkavat jo niin ajoissa, että nippanappa töistä kerkiää sinne ( saati, kun tulee niitä ylitöitä). Kun näitä treenejä ja sitten pelejä myös on noin kuusi kertaa viikossa, jää kotona oloaikaa todella vähän. Ja sinä aikana pitäisi yrittää ehtiä tehdä kaikki kotihommat.

Tuonne treenipaikalle on tosiaan niin pitkä matka, että en henno ajella edestakaisin, joten siellä sitten kuluvat illat. Eli aikaa on siellä, mutta sitä ei oikein pysty käyttämään muuten hyödyksi kotihommia varten kuin käymään kaupassa. Mutta sitäkään nyt ei tarvitse montaa kertaa viikossa tehdä.

En tiedä miten tämä yhtälö toimisi jos olisi muita lapsia. Mutta selvästi toimii, koska kyllähän perheissä on usein paljonkin lapsia, joista kaikilla on harrastuksia. Lapseni joukkueessakin heitä on.

Meiltä päin ei edes kulje ketään tuonne niin ei oikein ole mahdollista mennä muiden kyydillä. Ja oma automme on niin pieni, että sinne ei edes oikein kahden junnun treenikamakasseja mahtuisi jos kuljetettaisiin vuorotellen :D Mutta ehkä myös olen liian nynny kyselmään kuljetusten jakamista. Ja tuntuu, että muut vanhemmat tykkäävät olla siellä seuraamassa harkkoja ( usein ovat kyllä isejä)

Asun isohkossa erillistalossa yksin ja kaikki siivous, kokkailu ja muu on yllättäen minun vastuullani XD. Samaan aikaan opiskelen ja yritän hoitaa muita velvollisuuksia. Vastailla sähköposteihin, palauttaa paketteja, mitä ikinä. Tällä hetkellä astianpesukone työskentelee, seuraavaksi pitää putsata nuo hemmetin lasioven sameat ruudut, joita yritin jo puhdistaa. Ja siksi ovat sameita.

Pitää pyyhkiä tasot ja pöydät. Tyhjentää tiskikone. Matto odottaa pesua tuossa. Muutama jätesäkki odottaa sitä, että keksin miten hävitän ne.

Lähes kaiken ajan ollessani kotona siivoilen jotain pientä tai isompaa, koska haluan paikkojen olevan tiptop eikä sinnepäin. Tällä hetkellä kaikki paitsi yksi huone onkin aika tiptop.

Onkohan nämä kiireet vain naisten elämässä. Ei miehillä ole. Rento meininki aina.

Vierailija kirjoitti:

Se, että aamulla kun herää niin ekana pitää lähteä viemään lapsi tarhaan, siitä töihin, jossa 8h aikana saattaa olla 10 palaveria, joihin kaikkiin vaaditaan osallistumaan. Meiliä pukkaa päivässä tuhottomasti ja kaikkii npitäisi reagoida heti. Mitään suunnitelmia/hommien järjestelmällistä kehittämistä ei ehdi tehdä, koska aika menee tulipalojen sammuttamiseen. Jossain välissä sitä kauhoo lounaan naamaan, yleensä jonkun palaverin aikana. Pissahätä on ja vessaan ei ehdi.

Sitten klo onkin 16 ja yliajalle venyneen palaverin jälkeen hakemaan lapsi äkkiä hoidosta. Sieltä kotiin ja ruokaa koko komppanialle. Tässä vaiheessa olisi kiva päästä hetkeksi lepäämään mutta lapsi vaatii huomiota, teineillä on asioita, joita pitää puida, aamulla koneeseen heitetyt pyykit kuivumaan, vähän siivoilua ja pääseekin jo laittamaan iltapalaa perheelle. Jos jossain välissä ehtii käydä kävelyllä/salilla niin sieltäkin on kiire kotiin, jotta se pieni tarhalapsi ehtisi saada vielä huomiota. Kun on saanut nuorimman nukkumaan, olisi aikaa itsellekin mutta yleensä on niin naatti, että kuukahtaa itsekin vaan nukkumaan.

Olen yrittänyt tehdä kerralla ruokaa isompia määriä ja osa pakkaseen, joskus sitä tosiaan jääkin sinne pakkaseen laitettavaksi. Joka päivä en käy kaupassa, ostan enemmän kerralla. Liikuntaa olisi ihana harrastaa enemmän, nuorimman kanssa se ei vielä oikein onnistu. Eniten hermostuttaa se, että omille ajatuksille ei jää aikaa ollenkaan.

Mikä on työ, jossa ollaan pitkin päivää palaverissa? Jos työssä on kiire niin miten se kiire on kotonakin? Perheessä teinikin, joka voi tehdä osansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se, että aamulla kun herää niin ekana pitää lähteä viemään lapsi tarhaan, siitä töihin, jossa 8h aikana saattaa olla 10 palaveria, joihin kaikkiin vaaditaan osallistumaan. Meiliä pukkaa päivässä tuhottomasti ja kaikkii npitäisi reagoida heti. Mitään suunnitelmia/hommien järjestelmällistä kehittämistä ei ehdi tehdä, koska aika menee tulipalojen sammuttamiseen. Jossain välissä sitä kauhoo lounaan naamaan, yleensä jonkun palaverin aikana. Pissahätä on ja vessaan ei ehdi.

Sitten klo onkin 16 ja yliajalle venyneen palaverin jälkeen hakemaan lapsi äkkiä hoidosta. Sieltä kotiin ja ruokaa koko komppanialle. Tässä vaiheessa olisi kiva päästä hetkeksi lepäämään mutta lapsi vaatii huomiota, teineillä on asioita, joita pitää puida, aamulla koneeseen heitetyt pyykit kuivumaan, vähän siivoilua ja pääseekin jo laittamaan iltapalaa perheelle. Jos jossain välissä ehtii käydä kävelyllä/salilla niin sieltäkin on kiire kotiin, jotta se pieni tarhalapsi ehtisi saada vielä huomiota. Kun on saanut nuorimman nukkumaan, olisi aikaa itsellekin mutta yleensä on niin naatti, että kuukahtaa itsekin vaan nukkumaan.

Olen yrittänyt tehdä kerralla ruokaa isompia määriä ja osa pakkaseen, joskus sitä tosiaan jääkin sinne pakkaseen laitettavaksi. Joka päivä en käy kaupassa, ostan enemmän kerralla. Liikuntaa olisi ihana harrastaa enemmän, nuorimman kanssa se ei vielä oikein onnistu. Eniten hermostuttaa se, että omille ajatuksille ei jää aikaa ollenkaan.

It-alalla. Ja kyllä, nuoret tekevät nyt kesätöitä ja oman osutensa kotona.

Mikä on työ, jossa ollaan pitkin päivää palaverissa? Jos työssä on kiire niin miten se kiire on kotonakin? Perheessä teinikin, joka voi tehdä osansa.

Älypuhelin ja Facebook. Kiirehän siinä tulee, kun koko ajan pitää olla kuvaamassa naamaansa sekä syömisiään ja lähetellä niitä muiden tykättäviksi...

Ihan omista elämänvalinnoistahan se tulee. Itse en ole lisääntynyt tai ottanut kumppania vaivoikseni, eikä muutenkaan ole tarvetta kahmia tekemistä jokapaikasta, arkeni ei ole kiireistä.

Minulla ei ole koskaan kiire enkä ymmärrä sitä miten jotkut ihmiset on saanneet elämänsä niin huonoon tilanteeseen että on kiire.

Käyn töissä ja töiden jälkeen teen asioita silloin kuin haluan ja vapaapäivinä otan yleensä rennosti.

Jos jotain menoa tulee niin aina pystyn lähtemään reissuun.

Oma syy se kiireys on