Lue keskustelun säännöt.
Olenko liian optimistinen - ekaa kertaa raskaana
22.07.2013 |
Olen vasta viime syksynä aloittanut työt uudessa paikassa ja edelleen siis todella innoissani (ehkä vähän alkuhuumassa) työstäni. Tulin kuitenkin kertalaakista raskaaksi, kun olin ajatellut kavereiden puheiden perusteella, että siinä nyt voi se vuosikin helposti mennä. Nyt edessä on siis noin puolen vuoden päästä alkava äitiysloma.
Olen kertonut töissä jo tilanteesta ja siihen on suhtauduttu erinomaisen hyvin. Olen saanut ns. huonoina päivinä lähteä kesken päivän kotiin huilaamaan ja muutenkin pomo on tosi reilu ja kannustava. Olen vakituisessa työssä, toimistossa, liukuvalla työajalla 37,5 tuntia viikossa.
Olen ajatellut, että voisin jo aika pian (jopa jo kuukausi) synnytyksen jälkeen alkaa kotoa käsin tekemään yhtä osa-aluetta työstäni, jota pystyisin hoitamaan kotoa käsin. Tähän menisi noin 3 tuntia viikossa. Sunnuntaisinhan saa töitä tehdä, ilman, että se vaikuttaa tukiin mitenkään.
Elänkö jossain haavemaailmassa ja ajattelenko ihan liian optimistisesti omasta jaksamisestani ja ajastani? Ja muuttuuko mieleni vielä, muutunko yhtäkkiä ura-orientoituneesta kolmekymppisestä hössöttäväksi koti-äidiksi?
Juuri nyt on niin hyvä olla, etten aina edes muista olevani raskaana. En ole mielestäni antanut työnantajalleni turhan optimistista kuvaa tilanteestani (olen koko ajan sanonut, että saatanhan synnyttääkin etuajassa, voi tulla raskausmyrkytys tai kipuja, jotka pakottaa saikulle), mutta nyt olen alkanut miettimään, josko ITSELLÄNIKIN on turhan optimistinen kuva vauva-arjesta.
Kommentit (5)
No ei mielestäni ole mitenkään epärealistista. Itse kävin koulussa 2 kertaa viikossa kun vauva oli 6kk ja mielestäni se oli oikein mukava henkireikä =)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Toiset jaksaa tehdä töitä, opiskella tms. ja toiset eivät yksinkertaisesti halua. Sinuna en tekisi päätöstä työskentelystä ennen lapsen syntymää. Sellainenkin ihme voi käydä, että uraorientoituneesta naisesta tulee täyspäiväinen kotiäisi, jota ei voisi vähempää työnteko kiinnostaa. Kokemusta on. Seitsemän kotivuoden jälkeen palasin töihin.
Niinpä, katso vasta sitten kun lapsi on syntynyt. Kun olet aamusta yöhön ja seuraavaan aamuun syöttänyt lasta parin tunnin välein ja nukkunut hiukan siinä välissä, niin voi olla ettei pää kestä päivällä työntekoa :) Mutta tosiaan tuo 3 tuntia viikossa ei kuulosta pahalta, saman verranhan viikossa jollain voi mennä harrastuksiin. Hyvä vain että olet optimistinen, miksi aina raskaana pitäisi valittaa ja olla negatiivinen.
Itse ennen lapsen syntymää ajattelin, että teen sitten lapsen kanssa sitä ja tätä ja itse harrastan sitä ja tuota.. Meillä vastasyntyneellä todettiin kuitenkin eräs sairaus ja olin niin univelkainen etten olisi kyennyt yksinkertaisesti tekemään edes puolen tunnin verran töitä, saati harrastaa. Elämä alkoi tasoittua, kun lapsi oli noin 8 kk:n ikäinen ja univelkakin helpottaa ehkä hiukan. Olin lapsesta ensimmäisen kerran erossa yli kaksi tuntia kun lapsi oli 10 kk, en tiedä olisiko ollut erilailla jos lapsi olisi ollut perusterve.. Elämästä kun ei oikeasti ikinä tiedä, vaikka raskaus ja synnytys menisi hyvin niin kaikkea voi olla tapahtua - mutta sitä ei oikeasti voi eikä kannata stressata etukäteen.. Niinkuin sanoin, katso sitten miten jakselet kun lapsi syntyy...
miten sitä etätyötä tekisit? Olisiko lapsen isä tai joku muu hoitaja silloin paikalla? Nimittäin se on satavarmaa, että jos kuvittelet tekeväsi yhtään mitään silloin, kun lapsi nukkuu, niin pieleen menee...
Kuukausi synnytyksestä on lisäksi vielä aika hormoneissa, ei sitä usko ennen kuin kokee. Itse olin pitänyt itseäni ihan fiksuna ihmisenä, mutta jouduin 6vkon ikäisen vauvan kanssa tilanteeseen, jossa olisi pitänyt ajatella... ja aivoja oikein särki, kun tiesin että osaan sen jutun mutta en kyennyt sitä tekemään!
Onneksi siitäkin pääsi normaalien kirjoihin...
Onnittelut ensinnäkin raskauden johdosta! Sanoisin, että sun suunnitelmiesi realistisuus selviää vasta siinä vaiheessa, kun vauva on syntynyt ja näet, millainen tapaus se on. Ei siis kannata luvata mitään vielä tässä vaiheessa.
Mullakin sujui raskaus älyttömän helposti ja leikilläni puhuinkin työpaikalla, että tulen sitten aina sunnuntaisin tekemään töitä. Ajattelin silti ihan oikeasti, että jos vauva-arki on edes puoliksi yhtä helppoa kuin raskaana oleminen, niin mähän voin tehdä vaikka mitä äitiyslomalla. Sitten syntyi vauva, joka halusi olla sylissä / imeä rintaa 24/7 ensimmäiset 3 kk. Jos vauvan laski edes viideksi sekunniksi esimerkiksi omaan sänkyynsä, niin alkoi paniikkihuuto, joka ei lakannut ennen kuin vauvan otti takaisin syliin. Tuossa tilanteessa mulla oli ihan riittävästi haastetta siinä, että sain välillä käytyä vessassa ja syötyäkin jotain. Nyt vauva on 5 kk ja elämä on jo vähän helpompaa, mutta en mä edelleenkään ehdi tehdä mitään "ylimääräistä" - sinä aikana, jona vauva ei vaadi jatkuvaa huomiota, niin hoidan vain välttämättömät asiat.