nyt tarvitaan kipeästi APUA

Itselläni on välillä samantyyppinen olo. Olen leski 3 lapsen kanssa. Kaipaisin takaisin sitä perhe-elämää, jossa oli toinen aikuinen jakamassa ilot ja murheet. Minullekin antavat tutut neuvoja, että kyllä se sitten joskus kävelee vastaan, se oikea.



Olisin ihan valmis tapaamana tässä välissä, jonkun vähemmänkin oikean. En etsi täydellistä vaan ihmisen kokoista miestä.



Baarissa minäkin olen tavannut vain miehiä, joista jää muistot, ei mitään pysyvämpää. Netissä olevaan ilmoitukseen ei juuri ole viestejä.



Toivottavasti pystyt löytämään positiivisia ajatuksia, siitä mitä sinulla jo on. Lapsi ja asunto ja lemmikkejä, he kaikki myös tarvitsevat sinua.



Yritä ajatella tätä vaikieaa vaihetta vain välivaiheena elämässäsi. Joskus tulevaisuudessa pystyt ehkä iloitsemaan siitä kaikesta, kun jaksoit vaikean ajan ja jatkoit elämää. Itse yritän asennoitua kaikkiin ongelmiin haasteina. Kun alan aktiivisesti miettiä ratkaisua ongelmiin, saan kummasti energiaa.



Olen päättänyt pitää nyt hauskaa, koska sinkkuudessahan on hyviäkin puolia. Yritän päästä irti pakkomielteestä löytää joku joka asuisi kanssani. Muutama kuukausi on nyt ollut rauhallisempi olo. En halua roikkua miehessä, ikäänkuin hän olisi pelastusrengas. Yritän seistä jaloillani ja odottaa rauhallisesti mitä elämä tuo tullessaan.



Voimia sinulle ja halaus!



Kerrothan kuulumisia taas kun jaksat.

Tässä kun kirjoitustasi luin tuli monenlaista ajatusta mieleen.. myös niitä joita itsekkin joskus tuntenut..

mutta kuitenkin kuulostaa tosiaan kuten itsekkin olet sanonut että elämältä puuttuu päämäärä, sä tarvisit kipeesti elämällesi jotain tarkoitusta ja tuntuu että haet jotain täyttämään sen tilan mitä ex-mieheltä jäi.. jollain tapaa tuntuu et oot jääny junnaan paikalleen " kunnes joku löytyy tilalle niin sit elämä palaa" -osioon.. no kuten sanoit eihän sitä miestäkään kotoo neljän seinän sisältä löydy.. muttei sitä kyllä etsimälläkään löydä.. sitä epätoivosesti etsimällä varmemmin törmää juuri niihin vääriin tyyppeihin.. ja toinen seikka on se mistä niitä hakee.. no itse eronnut lasteni äidistä noin kolme vuotta takaperin, ja samoja tuntemuksia kyllä tuntenut joskaan en varmaankaan noin voimakkaina, mut kans ssekin tuttua että tuntuu törmäävän niihin vääriin naisiin, no kuitenkin elän sillä periaatteella että en tietoisesti elä etsimällä sitä, ulkona/maailmalla kuitenkin liikun ja tietenkin tilaisuuksiin kannattaa tarttua kun koskaan ei tiedä kuitenkaan missä sen kohtaa. Tosin sitä ei haluas puolta suomen naisista koluta läpi löytääkseen sitä oikeaa, välillä tosiaan vaan tuntuu et aina törmää niihin vääriin ja turhauttaa kerta toisensa jälkeen todeta et tää ei oo se mun juttu, puolin ja toisin.. mut rimaa ei kannata kuitenkaan nostaa liian korkeeelle..



mutta kyllä se eron jälkeen on ihan normaalikin vaihe että sitä etsii elämälleen tarkoitusta, mutta se saattaa ajaa ihmisen masennukseenkin kuten sulla tuntuu käyneen, tosin kyllä varmaan jokaisella eron jälkeen on masennusvaihe varsinkin sillä " syyttömällä" osapuolella..

no joka tapauksessa ihan hyvä asia on että käyt psykologilla ja toivottavasti käyt edelleenkin kunnes asiat löytävät paikkansa.. lääkityskin masennukseen lienee, jos ei, kannattaisi harkita.. mutta niin psykologi kuin lääkkeetkään ja läheiset eivät yksin pysty " parantamaan" sinua, kaikki lähtee yksinomaan susta itsestä.. kaikki lääkkeet sun muut ovat sit tukena siinä ja ehdottamassa vaihtoehtoja ja auttamassa.. ei alkoholistikaan ilman omaa tahtoaan eroon pääse ongelmastaan.. masennuslääkekkin helpottaa vain oloo ei poista sen masennuksen syitä. tällä hetkellä lienet jonkilaisessa masennuksen oravanpyörässä kuten esim just vapaistakin sanoit että sä lähet vapaalle nollaan itseesi ja tuloksena on vain entistä suurempi morkkis.. ja oma elämä tuntuu entistä turhemmalta..



mut se juuri että kun lapsen saat hoitoon niin vedät pään täyteen ja sekoilet on tulos siitä että todellakin etsit elämääsi ja sen tarkoitusta.. jotenkin tuntuu siltä että sun tarttis itse pysähtyä ja miettiä mitä haluat elämältä tulevaisuudesssa. lähtee itse sitä omaa elämää kasaamaan vaikka pieni pala kerrallaan, sieltä se oma minuuskin/tasapaino löytyy.. myös kuulostaa että ennen eroo elit paljon perheelle/parisuhteelle ja se oli sun elämä jollain tapaa, .. nyt siltä olisi sitten lähtenyt pohja, mutta edelleen olet perhe.. lapsi ja sinä... ulkoiset puitteet kuulostaa todella olevan kunnossa mut niiden merkitys hieman hukassa mut ne on myös arvokkaita asioita sulla elämässä, ehkä masennuksessasi et huomaakkaan kuinka arvokkaita asioita sulla myös on..



mut etsi vaihtoehtoja sille et lähet vapaalla viihteelle.. kun itsekkin tiedät että helposti se piru pääsee irti ja vapaan jälkeen on entistä suurempi morkkis niin etsi jotain toista vaihtoehtoo välilä.. ystävien kanssa ilman viinaa ym.. vaikka välillä ottaakin ja pitää hauskaa niin myös tasapainottaa elämää ja etsiä myös muutakin..



mut tässä niitä ajatuksia mitä kirjoitus mussa herätti toivottavasti osa ees osu oikeeseen ja pientä apua elämään toisi.. mielelläni ajatuksia vaihdan jos siltä tuntuu

jos haluaa niin voihan kirjoitellakkin osoitteeseen albert72(at)suomi24(piste)fi

paljon vastauksista!saitte ajattelemaan asioita toisesta näkökulmasta.tuntui niin hyvältä lukea teidän kannustavia viestejä,että tippa tuli linssiin.on totta että kun on masentunut ei aina huomaa miten paljon mun elämässä on hyvää.minulla on ihana poika,kolme ammattia,oma talo,auto,paljon ystäviä ja läheisiä.oikein kun pohjamutia ryömii niin ei aina näe positiivisesti ympärilleen.



haluan vähitellen muuttaa elämäni positiiviseen suuntaan ja todella keksiä muutakin vapaa-ajan viihdettä kuin sekoilu ja ryyppääminen.

tein ensimmäisen askeleen parempaan viikonloppuna ja olen itsestäni ylpeä;olin häissä ihan selvinpäin ja sunnuntaina heräsin paljon onnellisempana ilman krapulaa ja morkkista oman pojan vierestä,vaikka minulla olisi ollut mahdollisuus taas rellestää.

lainasin kirjastosta tänään kirjoja jotka voisit auttaa minua uuden suunnan löytämiseen tai antaa ainakin uutta ajattelimisen aihetta.otan askeleen kerrallaan!KIITOS teille

halusin vaan semmosen tuoda esille, että itsekkin eronneena kävin juuri tuon elämän tarkoitus vaiheen läpi. Minulla oli tuolloin jo uusi mies ja kovasti mietin myös meidän yhteistä elämää ja sen tarkoitusta yms. lopulta vaan päätin yrittää nauttia siitä mitä on ja löytää ne mukavat asiat ja aina miettiessäni asioita yritän nähdä ne hyvät puolet ja olla miettimättä niitä huonoja. Se auttaa valtavasti kun oikeen itse miettii joka päivä uudelleen mikä on oikeasti mukavaa ja kivaa ja mikä nykyisessä miehessä on hyvää.



Itse löysin nykyisen mieheni opiskelujen kautta. olimme samalla kurssilla ja pikku hiljaa tutustuimme toisiimme. En silloin yrittänyt etsiä miestä, koska koin etten ole vielä valmis suhteeseen, mutta alku kompuroinnin jälkeen olemme " onnellisesti" yhdessä. Itse en ole koskaan ollut hyvä odottamaan mitään ja yksin olo on ollut ahdistavaa, mutta ihmissuhteissa ei kannata liikaa hoppuilla tutustumalla ihmisiin rauhassa löytää helpommin sen oikean.



Jokin uusi harrastus voisi olla hyvä alku uudelle elämälle. Ja pysähtyminen itselleni on vasta ajan myötä valjennut kuinka ihania vauvat ovat toki niistä on aina jotenkin nauttinut, mutta nyt kolmannen vauva aikana olen nauttinut jotenkin erityisesti ja joka päivä tulee sellainen tunne että ihana pikkuinen, vaikkakin usein hankala yms. mutta ah niin ihana. Olen myös oppinut nauttimaan isommista lapsistani ihan erilailla. Tiedä sitten oliko aiemmin omat ja pari suhteen ongelmat esteenä vai mikä, mutta kai kaikki asiat vaatii aikansa ja kasvamisen.



tsemppiä sinulle ja jaksamista sekä kovasti auringon paistetta!



murmeliitta

Mulla poika täyttää syyskuussa 3-vuotta ja tyttö helmikuussa 2-vuotta. mies jota luulin elämäni mieheksi lähti toisen matkaan odottaessani esikoistani. Tuntuu nyt että elämä oli ankeeta ja toivotontakin.. kaikkea en edes siitä ajasta muista. oon käyny psykiatrisen sairaan hoitajan luona säännöllisesti, tosin osin johtu lapsuudestanikin. ja oon hakenu vauhtia myös omaan jaksamiseeni ensi ja turvakodiltakin. nykyiseen mieheeni tutustuin lehti-ilmoitukseen vastaamalla noin kaksi kuukautta sitten. Ikää minulla on 21-vuotta ja miehelläni 23-vuotta. Suunnitelmat tulevaisuudelle on suuret, juuri sellaisia joista oon aina haaveillu. yhteinen kissa meillä jo on. omakotitalo ja yhteinen lapsi enää uupuu..

jaksamisia kaikille jotka joutuu selviytymään. uskokaa vain aurinko paistaa risu kasaankin.



t. äiti-84

ps. oon lähes 80kg ja alle 160senttii ;)

Mä jäin vuosi sitten yksin, lapset oli silloin 4kk ja 3v. Kuljin vuoden mielenterveystoimistossa ja söin masennuslääkkeitä ja nyt alkaa elämä tuntua joltain. Jätin alkoholin kokonaan pois kun pelkäsin että juon masennukseen ja menetän lapset. Haudoin itsemurhaa ja kirosin sen että lapsia ylipäänsä oli tullut tehtyä. Mutta elämällä on kumma taipumus antaa jotain hyvääkin välillä. Jaksamista sinulle.

olen just miettinyt että mitä tekis kun pää hajoaa ja asiat ei voi mennä näin kyllä on ihan kummallista miten ihmissuhteet on nykyää ihan kun paperia ei kannwta vastuuta muista kuin itsestään.

olo on kuin vieterillä tai jojolla. aina kun hieman etenee parempaan päin potkitaan päähän kahta rankemmin.

minulla on mukava viikonloppu takana.poika oli mummolassa ja sain mahdollisuuden tehdä mitä vaan,mutta vietin rauhallisen koti viikonlopun yksin.kävin parin kaverin luona jutustelemassa,saunoin,puuhastelin kotihommia,lueskelin kirjaa jne.ei yksinkertaisesti vaan tehnyt mieli lähteä rellestämään.olo oli levollinen.en tarvinnut niitä tyhmiä miehiä helpottamaan yksinäisyyttäni.

Osasin kerrankin nauttia pienistä asioista kuten;sain syödä rauhassa ja samalla surffailla netissä,sain lueskella ja katsoa tv:tä rauhassa jne.



No tuolta osin kaikki ok!

Treffasin alkuviikosta suomi24:n kautta miehen.Hän tuli yli 200km päästä tapaamaan mua. Mulla ei ollut oikein fiiliksiä ja melkein ilmoitin ettei tavattais. Tavattiin kuitenkin ja ihastuin mieheen siltä istumalta ja tunne oli molemmin puolinen. Juteltiin aina aamuyölle asti kaikenlaista. Siitä jäi tosi hyvä fiilis. Hän ei todellaaan ole mikään luuseri tai juoppo kuten kaikki muut miehet jotka olen tavannut. Sovittiin että hän tulee perjantaina uudelleen ja soitellaan aikataulusta paremmin. Vaan eipä tullut kun oli moottoripyörä hajonnut matkalle jne.Sanoi tulevansa heti kun pääsee. Ok,se meni vielä mulle läpi muttei se että siitä ei ole pe-illan jälkeen kuulunut mitään. Kerrankin kun olisin ollut valmis luottamaan,koska hän tuntui sen arvoiselta. Mihin tässä elämässä voi enää kehenkään luottaa? Että ihmiset osaa olla julmia.



Sitten menetin yli kuukauden mittaisen lähihoitajan sijaisuuspaikan, koska en pystynyt ottamaan työtä vastaan,koska työvuorot olivat sellaiset etten niin pienen lapsen yh:na pysty tekemään niitä.6-11 päivää putkeen ja ilta aamua.Tällaisesta mulle ei puhuttu mitään kun sain työn.Perseelleen meni sekin.

Hyvä ystäväni ja äitini kiukuttelee minulle ihan suotta jne.

Minulla oli muutama päivä niin kevyt ja hyvä olla pitkästä aikaa ja ajattelin että kyllä se tästä.Taas vedettiin meikäläinen kuilunpohjalle! :-/

eilisen kirjoituksena joiltakin osin. Kyllä mies asiat on ihan ok. Turhaan hätäilin. Mutta kerran kun on liian pahasti luottamuksen menettänyt,sitä on vaikea uskoa että johonkin vois luottaa enää.

Kaikki muut asiat onkin sitten ihan yhtä perseellään.