Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Mun suosikit on Joel ja Krisse. Kolmantena tulee OP, joka on mielestäni erittäin viihdyttävä ja persoonallinen tapaus. Joelin tavoin omaa loistava huumorintajun. Osuvia ja hauskoja heittoja.
Marko ihan jees, mutta liikaa sellaista sankarin leikkimistä ja itsekorostusta. Hän selvästi nauttii siitä, että saa olla esillä top-hahmona ja asioiden selvittäjänä. Oikeassa elämässä menis ehkä hermo häneen, vaikka ihan kiva onkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Ellan haukkuminen on saanut täällä ihan jäätävät mittasuhteet. Ellahan on avoimesti kertonut itsestään ja taustastaan. Ei ole tullut hyväksytyksi omana itsenään. Hän on kertonut myös joutuneensa kasvattamaan kuorta, ettei sattuisi niin paljon. Asia on murtanut hänet talossa myös itkuun.
Onnea vaan teille kaikille, jotka saatte pönkitettyä omaa paremmuuttanne toisia haukkumalla ja etenkin asioita vääristelemällä.
Tällaisen täysin rikki olevan seksuaali-identiteetissään kipuilevan ihmisen paikka ei olisi lainkaan tämän tyyppisessä viihdeohjelmassa.
Ei tässä Ellaa oikein voi silkkihansikkainkaan kohdella, se olisi taas väärin muita kohtaan. Sitä saa mitä tilaa, omilla ilkeilyillään Ella on nämä kommentit ansainnut. Ella tarvitsee apua.
Ellan kohtalo on traaginen. Syntynyt pojaksi ja varmaan kipuillut pitkän aikaa . Tarvitsee apua ammatti ihmisiltä. Joten kannattaa lähteä mahdollisimman pian kotia kohti.
Super Kati Vaasaan.
Kaikkein parhaimmin suoriutuivat viime öisestä hommastaan Krisse, Marko, ja OP. Kati seisoi paljun vieressä tumput suorana, kun Timo horjahti paljusta pois tullessaan. Muutenkin naama norsun perseellä koko illan oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Video, kun Krisse pelastaa Ellan hengen, kun tämä oksentaa https://www.youtube.com/watch?v=r404wUcVFXQ
Okei, eli tilanne ei ollut niin vakava mitä on annettu ymmärtää. Ella oli kyljellään, pystyi yskimään ja olisi tuosta selvinnyt hengissä ilman apuakin. Olisi aamulla herännyt sänky yrjössä. Sitähän ei sitten tiedetä olisiko selvinnyt niistä muista yrjöämisistä, mutta juuri tämä missä Krisse ja Sami "pelastaa", ei ollut niin vakava mita täällä ja muualla annettu ymmärtää.
Sen sijaan miten Krisse toimi tilanteessa ja välitti sitä empatiaa, mikä on ihmisessä korvaamattoman arvokas piirre, oli jotenkin suorastaan liikuttavaa katsottavaa. Marko myös auttamassa ilman kiroilua ja valittamista.
Mahtavat tyypit!
Ja tän takia, jotkut soitti häkeen?? 😳😳 BBn somesiuvuilla, joku laittanut, että kolmesti soitettu. Oltiin vastattu, että joo ei tartte enää soitella. Eiole hätätilanne 😂😅
Sanokaa että tuo häkeen soittelu ei oo totta? Ihan oikeesti? Kuka on sohvallaan ajatellut että pitääpä pelastaa tuon henki, joka on 24/7 seurannassa kun kukaan muu ei huomaa että nyt on hengen lähtö lähellä? Ei oikeesti, eihän?
Varmaan sama porukka, joka täällä Krisselle vaatii hengenpelastusmitalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Video, kun Krisse pelastaa Ellan hengen, kun tämä oksentaa https://www.youtube.com/watch?v=r404wUcVFXQ
No huh huh, nouseekohan tämän päivän otsikoihin lehdissä?
Toivottasti nousee otsikoihin. Ja tuo video taloon pyörimään kun Ella seuraavan kerran läyhää Krissestä. Marko sanoi, että onnex E oli kyljellään, ei ollut ennen kuin Krisse käänsi hänet. Kas kun BB ei reagoinut tuohon...
Kyllä oli oikealla kyljellään jo valmiiksi.
Pää oli huonossa asennossa Tyynyä vasten joten Oksu olisi valunut kurkkuun
Siinähän tuo kakoi jo oksennukset kurkussa. Kattokaa se video, ei todellakaan ollut kylkiasennossa.
En olisi ainakaan Joelista huolehtinut nukkumaanmenokäskyn jälkeen. Siinäpä olisi pyörinyt kuin puolukka. Oma vastuukin pitää olla.
Käy Timoa jotenkin sääliksi. Varmasti hävettää viime yö.
Vierailija kirjoitti:
Krisse ja Marko jäivät yhtenä yönä valvomaan viikkotehtävän takia, eivät ottaneet mitään kunniaa siitä eikä kukaan sitä muista. Yhteiseksi hyväksi halusivat että viikkotehtävä onnistuu ja saadaan bibikset ja ruokaa seuraavalle viikolle.
Nyt siitä hyvästä nämä samat kaksi siivoa oksennuksia, kantaa känniääliötä suihkuun, pelastaa Ellan oksennuksista, kuivaa Samin boxereita, pukee Samille vaatteet....Ja sitte ilta sanomissa Kati on sankari
Kaiken huipuksi eivät edes saa ruokaa ensi viikoksi, kun viikkotehtävässä sluibailleet ostivat koko rahalla ES ja karkkia.
Joel kyllä yllätti! En ihan rehellisesti sanottuna pitänyt hänestä lainkaan, mutta noiden kännien jälkeen kuvani hänestä muuttui täysin - positiivisempaan suuntaan!
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin ei ole kiva asetelma, että toiset sekoilee, ja toiset sitten katsoo sitä vierestä. Antaisivat koko porukalle hillitysti juomia niin ei tarvisi vahtia kuin lastentarhaa.
Liikaa tarjolla alkoholia .
Vierailija kirjoitti:
Olisiko tänään pipikset?
Vai homohipat.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä Timon parjaamista. Jos jotain yöllä sanoi, niin ei muista siitä mitään. Timo ei edes muistanut aamulla sitäkään, miksi Ella tuli juhliin mukaan. On sanonutkin että viina ei ole enää hänen juttu. Varmasti oppi tästäkin nyt.
Ja kaiken yli menee kuitenkin Timon hyvätahtoisuus eläintensuojelua kohtaan. Tällaisia arvokkaita ihmisiä kun olisi enemmän, niin koko maailma voisi hyvin paljon paremmin.
Eläinten asian edistämisestä plussaa mutta eilinen paljasti lopullisesti että Timpparainen on ihan feikki tuolla. Ei muka ole ohjelmaa koskaan katsonut, mutta käärmeiden lisäksi ei muusta puhukaan kuin tv-ohjelmista. Uskottavuus tuolle palturille on siis noin nolla. Päiväkirjahuoneessa on esillä aina terävä-Timo, joka on huomioiltaan ja ulosanniltaan ihan eri mies kuin tuo positiivinen pölhö talossa. Eilisen pahantahtoinen juonittelu Kessun kanssa lopullisesti paljasti tuon positiivisen kuoren epäaitoiden.
Kännikäyttäyminen on myös melko limaista ja niljakasta, ja voikin vaan kuvitella mitä se on kameroiden ulottumattomissa.
Suurin voittajasuosikki paljasti eilen lopullisesti korttinsa ja pelasi varman voittonsa hienosti vatuiksi.
Ton Ellan perse jutut alkaa mennä jo yli. Liika on liikaa, törkeitä juttuja puhuu ja pitää itseään kuningattarena. Ja kokoajan pitää puhua vain ja ainoastaan hänestä.
Katia harmittaa kun hän on häätöuhan alla vaikka on tehnyt hirveät suunitelmat taloa varten ja sitten joku Joel joka vain makoilee hänen silmissään on katsojien suosikki jota kukaan ei halua ulos :D
Joko Arttu, Sami ja Ella on uhonneet kuinka hyvät bibikset oli? Oikeasti säälittävää että aikuiset ihmiset eivät halua säädellä juomisensa määrää, oliko toi 2 h minkä pämpååsivät todella hauskaa? Joel sentää oli hauska kännissäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Ellan haukkuminen on saanut täällä ihan jäätävät mittasuhteet. Ellahan on avoimesti kertonut itsestään ja taustastaan. Ei ole tullut hyväksytyksi omana itsenään. Hän on kertonut myös joutuneensa kasvattamaan kuorta, ettei sattuisi niin paljon. Asia on murtanut hänet talossa myös itkuun.
Onnea vaan teille kaikille, jotka saatte pönkitettyä omaa paremmuuttanne toisia haukkumalla ja etenkin asioita vääristelemällä.
Tällaisen täysin rikki olevan seksuaali-identiteetissään kipuilevan ihmisen paikka ei olisi lainkaan tämän tyyppisessä viihdeohjelmassa.
Ei tässä Ellaa oikein voi silkkihansikkainkaan kohdella, se olisi taas väärin muita kohtaan. Sitä saa mitä tilaa, omilla ilkeilyillään Ella on nämä kommentit ansainnut. Ella tarvitsee apua.
Nimenomaan. Tunnen ihmisiä, jotka kiusaamisen seurauksena ovat kasvattaneet kovan kuoren ja sinänsä ymmärrän, että noin helposti käy. Kuitenkin kun mietin näitä tuntemiani tyyppejä, joilla se kovuus ilmenee "ei tunnu missään" ja "minä kyllä pärjään, tuli mitä vaan" -asenteena, ja vertaan Ellaan, joka itseään pönkittääkseen dissaa jatkuvasti muita ja levittää negatiivistä ilmapiiriä, niin siinä vaan on valtava ero. Ellalla on iso kasvamisen paikka ja se ei toteudu talossa, mutta toivoakseni sen ulkopuolella. Tämä kommentti ihan seksuaali-identiteettiin sen kummemmin kantaa ottamatta, eiköhän Ella itse tiedä parhaiten, missä sen kanssa mennään.
Vierailija kirjoitti:
Tuo Ellan haukkuminen on saanut täällä ihan jäätävät mittasuhteet. Ellahan on avoimesti kertonut itsestään ja taustastaan. Ei ole tullut hyväksytyksi omana itsenään. Hän on kertonut myös joutuneensa kasvattamaan kuorta, ettei sattuisi niin paljon. Asia on murtanut hänet talossa myös itkuun.
Onnea vaan teille kaikille, jotka saatte pönkitettyä omaa paremmuuttanne toisia haukkumalla ja etenkin asioita vääristelemällä.
Kertoo enemmän omasta huonosta itsetunnosta tai henkisestä huonosta olosta nämä Ellaa herjaavat viestit.
Vierailija kirjoitti:
Käy Timoa jotenkin sääliksi. Varmasti hävettää viime yö.
Ei oo kaikki tavat jääneet unholaan. Huomasin jo aiemmin kun sai alkoholia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Joel jo pyytänyt Kristiinalta anteeksi että kutsui tätä huoraksi viime yönä?
Ei kun se oli kuulemma vain sellaista lempeää huorittelua 🙄
Krisse nauroi asialle sekä yöllä että aamulla kun puhuivat siitä uudestaan. Onhan se vähän ronskia kielenkäyttöä, mutta tulee kyllä itsekin kavereiden kesken käytettyä nimitystä.
Mitä hauskaa on kavereiden huorittelussa?
Se on osoitus, että on läheinen. Ketään puolituttua en ikinä kutsuisi tuolla nimityksellä, vain rakkaimpia ja lähimpiä ystäviä ja sieltä tulee sama takaisin osoituksena, että tunne on molemminpuolinen.
Kati lähempänä Timoa prosenteissa, kuin Ellaa.