Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Mä muistelen haikeudella niitä ensimmäisiä kausia. Sillon kun oli Olli ja Kaki, oliko Hannekin samalla kaudella kävelemässä ja sekoilemassa unissaan😄 Tämä nykymeno vaan on niin tappavan tylsää. Ja mennyt ihan seksuaalivähemmistöhöpötykseksi.
Vierailija kirjoitti:
On tuolla kyllä työnteon irvikuvia. Kessu etunenässä. Eiköhän Kessun pilvilinnaa vois romahduttaa JS lähettää Ellan kanssa sunnuntaina kotiin? Molemmilla on itsestään niin vääristynyt kuva että itseltä meinaa verisuoni katkera päästä.
Sunnuntaina ulos Ella ja Kati. Sami joutuu asukkaiden toimesta häätöön kuitenkin joka viikko ja onneksi tulee lähtemäänkin pian.
Olen tänäänkin antanut äänet Ellalle ja katille.
Vierailija kirjoitti:
EIkö juonittelu ollut kielletty säännöissä? Eikö tuo ole pahimman luokan juonittelua että Ella esittää Krisselle niin hyvää ystävää, että Krisse pitää häntä yhdestä lähimmäisistään tuolla, ja samalla Ella jauhaa hänestä p-tä selän takana minkä kerkeää ja haukkuu muille?
No mutta Ella saa tietysti tehdä niin. Hän on niiiiiin erikoinen tuotannon mielestä, että ei sille voi laittaa rangaistusta. Ja jos laitetaan se on varmaan, että pitää kokeilla kaikkia kirpparivaatteita päälleen ja samalla arvostella ne.
OP ulos, näyttää olevan kaikista kieroin.
Mikä toi Timon napamies-juttu on?
Käyttäjä34428 kirjoitti:
Täytyy sanoa että olen hieman pettynyt tähän kauteen. Viime vuonna draamaa tuli heti alkuun Krisun ja Tarinan keskusteluista ja arvoeroista. Minusta nämä eivät ole ollenkaan keskusteluissaan päässeet samalle tasolle kuin viime vuotiset asukkaat. Eivöt myöskään osaa puhaltaa yhteen hiileen tehtävissä samalla tavalla, johtuneko sitten mökki-talo jaosta edelleen.
viime vuosi tasokkaampi mm koulutus
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt vaan äänestäkö Kessua, Markoa ja Krisseä tässä sunnuntain äänestyksessä! Ei siinä ole mitään järkeä kun tämä kolmikko on kuitenkin häätöäänestyksessä muiden asukkaiden toimesta joka ikinen viikko. Miksi tuhlata näihin omia ääniä? Nyt ulos nimenomaan näitä ketä talon porukka ei tajua häätöön laittaa eli Ellaa, Katia, Paulaa..
Mä äänestän Arttua. Kuvottava tyyppi. Kuvittelee olevansa jotenkin parempi kuin muut asukkaat. Itse käyttäytyy kuin neandertaalilainen, hinkuaa kaljaa, syö hirveät määrät ja makaa. Ainoastaan kalja saa häneen liikettä. Voi mun puolesta mennä kotiin makaamaan ja röyhtäilemään.
Vierailija kirjoitti:
Eikö juonittelun pitänyt olla säännöissä kiellettyä? Eikö tuo ole pahimman luokan juonittelua, että Ella esittää Krisselle päin naamaa Krissen lähimmäistä ystävää ja selän takana haukkuu ja puhuu p-tä muille?
Nimeämisiin liittyvä juonittelu on kielletty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koosteissa Marko sanoi Samille pikku myy ei vie roskia jne. Markolla on trauma jokavon Krisse.
Siis tämähän on myös yksi niistä myrkkypiikeistä, jotka on lähtöisin Ellasta. Ella on puhunut jo pari viikkoa sitten selän takana useammalle ihmiselle, että Krisse ei ikinä vie roskia tai laita tiskejä paikoilleen. Mitä olen seuraillut, niin Krisse ei ole olennaisesti eronnut tässä asiassa muista -- joskus vie paikoilleen, joskus ei. Mutta kun Ella on jo hyvissä ajoin istuttanut tämän aiheen kaikkien mieliin, jokainen panee merkille juuri sen hetken, kun "taas se jätti kuppinsa pöydän reunalle!" eikä ollenkaan huomioi niitä hetkiä, kun Krisse siivoilee jälkensä keittiössä tai laittaa astiat suoraan koneeseen.
Mielestäni on käsittämätöntä, että kukaan asukkaista ei uskalla/osaa kyseenalaistaa Ellan toimintaa. Häneltä hyväksytään kaikki. Mistä tämä johtuu? Pelkäävätkö asukkaat mahdollista tulevaa transunvihaaja -leimaa ja someraivoa, jos puuttuvat Ellan toimintaan vai millä ihmeellä Ella on lumonnut kaikki. Katsojalle ei tämä lumovoima oikein välity. Talossa on kyllä erikoinen ilmapiiri, liian paljon myötäilijöitä ja kukaan ei uskalla sanoa suoraan.
Niinpä! Tuonne pitäisi tehdä joku fun facts -lista noita väärinkäsityksiä oikaisemaan. "tiesittekö, että Krisse haluaa Marianneja Timon takia, tilastollisesti muillle vähiten kananmunia paistanut ja ylipäätään ruokaa laittanut henkilö on Kessu, eniten ruokaa syövät Kessu, Marko ja Arttu, eniten viikkotehtäviin älyllisesti osallistuneet ovat Krisse ja Marko, eniten roskia jälkeensä jättää Joel, suihkun ollessa vapaana siihen voi mennä kysymättä kaikilta muilta talon asukkailta lupaa jne."
Niin ja tähän vielä voisi jatkaa "huuhdellut hammaskiskot keittiössä ovat keskimäärin hygieenisemmät kuin peseytymättömyys yhteisessä makuuhuoneessa an**liseksin jälkeen".
Tämä on kyllä yököttävää. Eli ilmeisesti Arttu tulee lähes joka yö Ellan avustuksella omiin kalsareihinsa ja jatkaa tyytyväisenä uniaan niissä samoissa spermakalsareissa. Luulisi sen tuntuvan epämiellyttävältä. Tai sitten Ella avuliaana kuivailee Artun lastit omiin sieviin yöpöksyihinsä. Tai sitten ne lastit on sängyllä lakanoissa ja peitoissa. Selvästikään Ellaa ei häiritse oman nukkumapaikkansa hygienia.
Niinpä. Luulisi, että tyyppi, joka pesee perärööriään juomapullolla ja teippailee vehkeitään ja repii finnejä ja karvoja keltä milloinkin, ei kovin helposti hätkähtäisi yksiä hammaskiskoja.
Kyse onkin siitä, että ne ovat Krissen hammaskiskot. Jos ne olis vaikka Paulan niin ei varmaan haittais mitään.
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että Jopen pisteet nousi. Kahdeksan kaljaa joi noin kahdessa tunnissa pitkän juomattoman kauden jälkeen. Sami ja Arttu olisi jo örveltäneet ja sitten sammuneet sohvalle, OP olisi vajonnut lehmäpsykoosiin, Paula etsinyt munaa epätoivoisesti, Krisse tukehtunut oksennukseensa, mutta mitä tekee Joppe:
käyttäytyy nätisti, ei näytä humalaiselta, ryhtyy hommiin ja hoitaa leiviskänsä. Rispektii.
Joel käyttäytyi myös niissä oksubileissä hyvin. Kyllä hän on noussut voittajasuosikiksimu silmissä.
Älkää nyt hyvät ihmiset kiihkoilko eilisen koosteen perusteella, koska ne tapahtumat ovat toissapäivältä.
Marko ja Krisse tekivät kaksin töitä yli kahteen viime yönä ja ovat taas hyvässä hengessä puuhaamassa.
Käyttäjä34428 kirjoitti:
Täytyy sanoa että olen hieman pettynyt tähän kauteen. Viime vuonna draamaa tuli heti alkuun Krisun ja Tarinan keskusteluista ja arvoeroista. Minusta nämä eivät ole ollenkaan keskusteluissaan päässeet samalle tasolle kuin viime vuotiset asukkaat. Eivöt myöskään osaa puhaltaa yhteen hiileen tehtävissä samalla tavalla, johtuneko sitten mökki-talo jaosta edelleen.
Varmasti juuri siitä ja myös makkarijengi on eristäytynyt muista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt vaan äänestäkö Kessua, Markoa ja Krisseä tässä sunnuntain äänestyksessä! Ei siinä ole mitään järkeä kun tämä kolmikko on kuitenkin häätöäänestyksessä muiden asukkaiden toimesta joka ikinen viikko. Miksi tuhlata näihin omia ääniä? Nyt ulos nimenomaan näitä ketä talon porukka ei tajua häätöön laittaa eli Ellaa, Katia, Paulaa..
Mä äänestän Arttua. Kuvottava tyyppi. Kuvittelee olevansa jotenkin parempi kuin muut asukkaat. Itse käyttäytyy kuin neandertaalilainen, hinkuaa kaljaa, syö hirveät määrät ja makaa. Ainoastaan kalja saa häneen liikettä. Voi mun puolesta mennä kotiin makaamaan ja röyhtäilemään.
Jos sunnuntaina näyttää siltä, että on mitään mahdollisuutta kammeta Arttu ulos, niin mukana ollaan... Jos nyt kuitenkin edes lähtisi pari sellaista, jotka ei kuitenkaan Artulle nimeämispisteitä anna, niin sekin ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeus ja kohtuus BB:lta olisi,että näyttäisi töllöstä Krisselle, ja muille, miten Ella koko ajan joka päivä haukkuu Krisseä jostain asiasta ja tietenkin Krissen selän takana. Ella osaa olla myös ihan ihminen toiselle, mutta jostain syystä haluaa koko ajan nokittaa Krisseä, silkkaa ilkeyttään.
Jos pidät Krissestä miksi haluat pahan mielen hänelle? On paljon parempi kun hän ei tiedä mitä hänestä puhutaan vaan jatkaa hyvällä mielellä kuten tähänkin asti. Antaa läyhääjien läyhätä, kyllä yleisö pitää huolen siitä että he eivät tätä peliä voita. Ovathan Krissestä läyhänneet muutkin kuin Ella joten BB joutuisi näyttämään heidänkin läyhåyksensä ja siinä tapauksessa se olisi todella epämukavaa Krisselle.
Aiempien kausien perusteella en kyllä jaksa uskoa tähän. Tuo on tosiaan vähän kaksipiippuinen juttu. Ei ole kivaa kuulla noita läyhäämisiä, mutta toisaalta, hän kuulee niistä joka tapauksessa jossain vaiheessa ja tilanne ei tuolla talossa ainakaan näytä loppuvan. Jollain tavalla tuo peli pitäisi pistää poikki ja keinoja on vaikka miten paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Marko läyhää Krissestä. Ei muistanut ku Krissrn joka ei vie roskia. Kaikki muuthan vie. 😂
.
Seuraan 24/7 liian paljon ja tajusin nyt, etten ole nähnyt kenenkään muun vievän roskia kuin Markon.
Marko edellyttää roskien vientiä itsensä lisäksi vain yhdeltä asukkaalta, ei kaikilta.
:D
Marko taas läyhää tupakkapaikalla. Krisse katsonut kun Sami lohkoo. Krisse myös lohkoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kessu on kuin pieni poika joka on innostunut uudesta harrastuksesta salibandysta ja pitää Markoa isähahmonaan. Sinänsä aika jännää kun hän on kuitenkin 27v ja Marko vain muutaman vuoden vanhempi. Tulee mieleen että hän olisi jotenkin jäänyt noin 13-vuotiaan tasolle? Mielestäni vähän ikävää että ohjelmaan otetaan mukaan ihmisiä jotka eivät selvästi kulje aivan täysillä ja sitten heistä tehdään viihdettä kaikelle kansalle. Onhan tuo kausi nyt aikamoinen friikkisirkus monenkin henkilön osalta.
Kessusta huomaa, et on selkeästi viettänyt elämänsä huomattavasti ikäistään nuorempien seurassa. On tottunut siihen, että nuorempaan kohdeyleisöön (ehkä) uppoaa nää värikynällä kerrotut mukahauskat jutut ja on ehkä voinut saada jonkinasteista hyväksyntää ja porukkaan kuulumisen tunneta niiden avulla. Nyt on täysin hukassa tuolla, kun on ruvennut viime päivinä saamaan yhä enemmän kommenttia siitä kuinka huonoja hänen juttunsa oikeasti on ja että aikuiset, vähänkään täysjärkiset ihmiset ei vaan yksinkertaisesti pidä niitä millään muotoa hauskoina tai viihdyttävinä, vaan säälittävinä ja typerinä, mitä ne onkin ja kaikki muut tajuaa sen, et Kessu nolaa itsensä täysin joka kerta ku avaa noilla jutuilla suutaan... paitsi tietysti Kessu ite.
Et jotain kehityksellistä häiriötä tyypissä ehkä voi olla kun ei pysty lukemaan muiden ihmisten reaktioista yhtään mitään ja tähän viittaa myös se, et nyt ovat 6 viikkoa olleet tuolla, mut Kessu ei oo vaan vieläkään tajunnu, mitä muut hänen jutuistaan ajattelee vaikka ihan suoraan on jo sanottu päin naamaa useasti (mm. Kati tänä aamuna sanoi, et onpa typerää juttua ku oli taas don kessu äänessä) vaan edelleen hihittelee omille jutuilleen ja luulee että saa niillä jotain kunnioitusta muilta. Ja sama on toi, et tarvitsee selkeän auktoriteettihahmon itselleen jatkuvasti tunteakseen itsensä tärkeäksi. Silloin kun se ei oo BB, niin valitettvasti Marko joutuu sitä hänelle olemaan. Ei ihan normaalia kyllä ton ikäiselle ihmiselle tuokaan toiminta...
Nää viestit alkaa olemaan jo aika sairaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
käärme-ella kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän kauden suurin mysteeri, mitä ei kukaan ole osannut vielä selittää on se, että miksi Kristiinan olisi pitänyt paistaa Markolle muna.
Koska Markopoju ei itse pysty ja/tai halua, joten vähempiarvoisen tyttösen tulee toimia hänelle piikana.
---
Marko vaikuttaa tekevän "kotihommat" marttyyrimeiningillä ja mainostaa tekemisiään.
Ihan niin kuin ne oikeasti kuuluisivat jonkun muun tehtäväksi (naisasukkaille?) ja jos Marko hyvää hyvyyttään tekee, niin siitä hänen kuuluisi saada erityistä kunniaa ja mitali.
Onkohan hän sitä tyyppiä, joka vie roskat ja on sen jälkeen mielestään tehnyt kaikki kotihommat, kun toinen ei koskaan tee mitään?
Toivottavasti ei.
Mää oon tästä vähä erimieltä.
Ei Markokaan kyllä hirveesti tee numeroa siitä mitä kaikkia hommia on tehnyt.
Oon nyt sairaslomalaisena seurannut viimepäivinä tosi paljon 24/7 ja Marko kyllä tekee ihan älyttömästi sellasta pientä huomaamatonta taustatyötä talossa viikkotehtävän ohella. Näyttäs olevan hirveen luontaista vaan pitää huolta ympäristöstä.
Tavallaan jopa ymmärrän ärsytyksen siihen että moni muu ei tee paljo mitään.Ellaeetu ja Arttuhan huhkivat öisin. Makkarin asukkaat selvästi arvostavat tätä, koska kumpikaan ei ole häädössä.
KAIKKI OVAT HÄÄDÖSSÄ. KAIKKI.
Tuotanto laittoi kaikki häätöön, asukkaat siis tykkäävät makkarin touhuista. Tuotanto päättää myös kuka lähtee ja kuka jää. Hauskaa seurata, tykkääkö tuotantokin.
Markon mielestä vähempiarvoinen Krisse. Milläs linjalla Marko opiskeli amiksessa? Krissellä ammatti ja suurin osa miehiä. Kuis silleen Marko? Sähkövika tulee niin kuka korjaa. Onko se Marko 😂
Niinpä.
Krissellä on ammatti ja koulutuspaikka, eikä millään matalapalkka-alalla 😉
Vierailija kirjoitti:
Mä muistelen haikeudella niitä ensimmäisiä kausia. Sillon kun oli Olli ja Kaki, oliko Hannekin samalla kaudella kävelemässä ja sekoilemassa unissaan😄 Tämä nykymeno vaan on niin tappavan tylsää. Ja mennyt ihan seksuaalivähemmistöhöpötykseksi.
Olli kusi kännissä makkariin muitten tavaroiden päälle kun luuli olevansa vessassa. 🤣
EIkö juonittelu ollut kielletty säännöissä? Eikö tuo ole pahimman luokan juonittelua että Ella esittää Krisselle niin hyvää ystävää, että Krisse pitää häntä yhdestä lähimmäisistään tuolla, ja samalla Ella jauhaa hänestä p-tä selän takana minkä kerkeää ja haukkuu muille?