Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Vierailija kirjoitti:
Kenestä pojat läyhäs heti aamusta Roope ja Kessu. Kuulemma w...uttuttaa.
Roope aloitti Kristiinasta, että Krisse oli etuillut suihkujonossa (oikeasti tietämättään), ja mennyt Roopea ennen suihuun. Kun Kristiina oli ollut jo suihkussa, Roope oli vasta silloin huomauttanut asiasta Krisselle ja läyhää nyt selän takana Samille Krissestä 'neiti itsekkäänä'.
Asiasta kolmanteentoista. Katsoin eilen 24/7 livenä klo 23.45 libenä pojat oli ulkona viimeisellä tupakalla. Yhtäkkiä näin kun poikien takana olevan aidan viertä pitkin juoksi rotta. En meinannut ensin uskoa silmiäni, joten kelasin pari kertaa ja katsoin tarkemmin ja rottahan siellä siimahäntineen pomppi. Käsittämätöntä että ostoskeskuksen katolla elää rottapopulaatio, jota kiinteistöyhtiö ei tuhoa. Ongelma oli jo viime BB:n aikaan, mutta en nähnyt silloin yhtään rottaa livenä, luin vain asiasta ja luulin että isoveli pilailee ja on laittanut jonkun pehmolelun asukkaiden huvitukseksi, eikä näytä sitä 'katsojille' jotta saisivat puheenaihetta talon sisälle. Nyt kun näin omin silmin, niin täytyy sanoa, että huonosti on kiinteistöyhtiö hoitanut asiansa. Katto on selkeä, rajattu alue, josta kyllä mahdolliset rotan tekemät kolot rakenteisiin pitäisi pystyä huomaamaan ja korjaamaan helposti sekä asettamaan loukut. Rotat pystyy tekemään pahaakin tuhoa rakenteille vesivaurioiden ja sähkövikojen muodossa hygieniahaittojen lisäksi. Talossa on myös paljon ravintoloita ja ruokakauppoja, joten asiaan pitäisi puuttua ASAP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bb Sauli sanoi samaa Katista kuin minä ja moni että kaikki on suunniteltu tarkkaan, feikki.
Saulin kaikki kommentit oli ku suoraan täältä :D
Ihan samaa ajattelin, Saulia kuuntelin. Taitaa olla palstamamma tai tehnyt taustatyönsä palstalta.
Krisu oli samaa mieltä Ellasta ja Roopesta kuin Sauli. Samoin muutama tässä keskustelussa ja minäkin.
Sitähän tuossa sanottiin, että Saulilla oli samat mielipiteet kuin täällä. Ja se kuulosti hauskalta, kun Sauli oli ikään kuin vauvapalstan lähetti, joka on itsekin keskustellut täällä ja vei täällä keskusteltut asiat studioon :D
Ai että Sauli olis tän kiusaajapalstan lähetti? No ei todellakaan. Tää paikka on laskiämpäri jossa elämässään katkeroituneet entiset koulukiusaajat haukkuu kilpaa asukkaita ja toisiaan. On täällä muutamia fiksujakin ihmisiä joukossa jotka esittävät kritiikkinsä asiallisesti mutta olis aika vaikea ajatella Saulia palstan lähettiläänä, palstan jossa suurin osa kommenteista on tyyliä "mitä vit** toi r-vikanen tuolla sössöttää", "hiljentäkää toi stanan läski hintti" ja "toi sekasikiö joka luulee oleva nainen luiskaan heti",
En tosiaankaan usko että Sauli joka itse kuuluu vähemmistöön ja on tunnetusti erittäin sympattinen ihminen haluaisi tulla leimatuksi tällaisen palstan "lähettilääksi". Hänen mielipiteensä Ellasta ja Roopesta kuvastavat ihan yleistä linjaa mitä heistä ollaan mieltä myös muualla, ei vain tällä palstalla.
Hän osasi kertoa mielipiteensä asiallisesti lisäämättä sinne mitään haukkumasanoja väliin ja hän myöskin esitti asiansa rennosti hymyillen ja hyvällä asenteella, ilman mitään vihanpurkauksia. Sauli näytti siltä että hän ei ota BB: tä turhan vakavasti vaan nauttii siitä viihteenä.
Hyvä Sauli! Pertun ohella paras BB voittaja ikinä.
No huhhuh kun otit itseesi. Olethan sinäkin täällä lukemassa ja kommentoimassa? Oletko kiusaaja? Itse tykkään lukea ja kommentoida asukkaiden tekemisiä ym spekulaatioita, koska en katso 247 ja silloin tällöin koosteita. En itsekkään todellakaan puolusta tai kannata haukkumisia toisten ulkonäöstä tai muusta. Ne skippaan suosiolla. Esimerkiksi ärsyttää toisten lihavaksi haukkuminen, meikkaamisesta valittaminen, puhetavan tai vaikka olemuksen arvostelu ja haukkuminen. Esimerkkinä tuo ”Katilla on pömppis” = raskaana tai ”hän ei juo” = raskaana/feikki. Ihan kuin naisella ei voisi olla pömppis vaikka menkoista tai vaikka muuten vaan. Ja jos tietää olevansa kännissä ääliö, niin parempi, kun ei juokkaan.
Ja sitä paitsi kyse oli vitsistä. Tuskin kukaan nyt ajattelee oikeasti, että hän olisi tämän palstan lähetti 🤪😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krissestä pohdiskelua:
Kun Krisse paistoi eilen tai toissapäivänä munia itselleen Marko kysyi voisiko paistaa hänelle johon Krisse vastasi paista itse. Silti kun Joel kysyi saman niin Joelilleppa paistoi samassa pannussa yhtaikaa kuin itselleen. Kiirehtii makkariin Joelin ja Artun luo. Ei halua hengata muiden kanssa, vain kun on pakko tehtävissä. Vaikka en haluakkaan Krisseä pois niin kyllä hän itse toimimattomuudellaan sen itselleen aiheuttaa. Se eriasia sitten loppupelissä haluaako katsojat hänet pitää talossa valtaporukan kiusana.
Voi Krisse pieni ryhdistäydy!Toisaalta minuakin ketuttaa, millaiseksi Krisse on muuttunut, mutta toisaalta ymmärrän, että hänkin aistii sen, että muu porukka hyljeksii häntä eikä jaksa olla mukana eikä edes kovin ystävällinen.
Välillä tuntuu että hän ei jaksa mitään, korkkia auki, sekoittaa kattilassa ruokaa, kaataa kattilasta vettä, nostaa, kantaa. Hyvin pienet hennot kädenliikkeet kuten äänikin. Mutta eikö sähköhommissa pidä pitää kädet vahvoina ja kiinnitellä johtoja, ruuvata jne. Välillä tuntuu että jaksa jaksa nyt Krisse tuo tavallinen tehtävä. Ehkei harrasta mitään fyysistä, makoilua ja tietokonepelejä ehkä vapaa aikanda. Kunto vetelä.
Aika hauskoja vaatimuksia jotkut asettaa asukkaille, onhan niitä vaikka kuinka paljon ohjelmia, jossa lihaksikkaat ja vahvat osallistujata kilpailevat. Monesti eivät sitten ole kovin mielenkiinoitsia ihmisiä ne jotka elävät vain lihaksiaan mittaillen.
Niin, ja meillä sahköasentajilla on kyllä työkaluja, joilla ruuvataan ruuveja, ei tarvitse kovasti voimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Kati sano ettei oo juonu alkoo kolmeen kuukauteen 🤔#raskaushuhu
Mitä se liikuttaa vaikka oiskin raskaana.
Ei se muutoin liikutakkaan vaan se kun valehteli muille ettei halua lapsia ja salaa tuotannon kanssa raskaudesta ilmoittamisen. Tuotannonhan täytynyt tietää asukkaan terveydentila. Raskaudessa muutoin positiivinen asia. Se että valehtelee tuollaista ettei halua lapsia ja samaan aikaan vauvan alku vatsassa kertoo ihmisestä paljon.
Tälläisen diagnoosin saa kyllä naisena Suomessa helposti kun ei juo. Hyvä syy pitää olla, juomattomuus ei ole täällä normaalia😏
Pohtivat talossakin sitä ja tv studiossa että Kati normaalisti juo mutta ei talossa. Oli syy sitten mikä tahansa esim ettei halua nolata itseään katsojien silmissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kenestä pojat läyhäs heti aamusta Roope ja Kessu. Kuulemma w...uttuttaa.
Pikku Roopea ottanut jo Krisse päähän aamusta alkaen kylppärissä😂😂😂😂
Krisse saa tunteita aikaan. Jes.
No onhan tuokin nyt taas vähän kaukaa haettua. Juu, etuili ehkä suihkussa, mutta mistähän "neiti itsekkyys" voisi tietää, että Roope oli menossa suihkuun, jos oli pesemässä hampaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Bb Sauli sanoi samaa Katista kuin minä ja moni että kaikki on suunniteltu tarkkaan, feikki.
Saulin kaikki kommentit oli ku suoraan täältä :D
Ihan samaa ajattelin, Saulia kuuntelin. Taitaa olla palstamamma tai tehnyt taustatyönsä palstalta.
Krisu oli samaa mieltä Ellasta ja Roopesta kuin Sauli. Samoin muutama tässä keskustelussa ja minäkin.
Sitähän tuossa sanottiin, että Saulilla oli samat mielipiteet kuin täällä. Ja se kuulosti hauskalta, kun Sauli oli ikään kuin vauvapalstan lähetti, joka on itsekin keskustellut täällä ja vei täällä keskusteltut asiat studioon :D
Ai että Sauli olis tän kiusaajapalstan lähetti? No ei todellakaan. Tää paikka on laskiämpäri jossa elämässään katkeroituneet entiset koulukiusaajat haukkuu kilpaa asukkaita ja toisiaan. On täällä muutamia fiksujakin ihmisiä joukossa jotka esittävät kritiikkinsä asiallisesti mutta olis aika vaikea ajatella Saulia palstan lähettiläänä, palstan jossa suurin osa kommenteista on tyyliä "mitä vit** toi r-vikanen tuolla sössöttää", "hiljentäkää toi stanan läski hintti" ja "toi sekasikiö joka luulee oleva nainen luiskaan heti",
En tosiaankaan usko että Sauli joka itse kuuluu vähemmistöön ja on tunnetusti erittäin sympattinen ihminen haluaisi tulla leimatuksi tällaisen palstan "lähettilääksi". Hänen mielipiteensä Ellasta ja Roopesta kuvastavat ihan yleistä linjaa mitä heistä ollaan mieltä myös muualla, ei vain tällä palstalla.
Hän osasi kertoa mielipiteensä asiallisesti lisäämättä sinne mitään haukkumasanoja väliin ja hän myöskin esitti asiansa rennosti hymyillen ja hyvällä asenteella, ilman mitään vihanpurkauksia. Sauli näytti siltä että hän ei ota BB: tä turhan vakavasti vaan nauttii siitä viihteenä.
Hyvä Sauli! Pertun ohella paras BB voittaja ikinä.No huhhuh kun otit itseesi. Olethan sinäkin täällä lukemassa ja kommentoimassa? Oletko kiusaaja? Itse tykkään lukea ja kommentoida asukkaiden tekemisiä ym spekulaatioita, koska en katso 247 ja silloin tällöin koosteita. En itsekkään todellakaan puolusta tai kannata haukkumisia toisten ulkonäöstä tai muusta. Ne skippaan suosiolla. Esimerkiksi ärsyttää toisten lihavaksi haukkuminen, meikkaamisesta valittaminen, puhetavan tai vaikka olemuksen arvostelu ja haukkuminen. Esimerkkinä tuo ”Katilla on pömppis” = raskaana tai ”hän ei juo” = raskaana/feikki. Ihan kuin naisella ei voisi olla pömppis vaikka menkoista tai vaikka muuten vaan. Ja jos tietää olevansa kännissä ääliö, niin parempi, kun ei juokkaan.
Ja sitä paitsi kyse oli vitsistä. Tuskin kukaan nyt ajattelee oikeasti, että hän olisi tämän palstan lähetti 🤪😂
Onko Sauli tän kiusaajapalstan lähetti?
LÄyhäystä tiedoss ykköskamerassa kun Roope ja Ella menossa röökille, hitto kun eivät löydä tulta ja kohta joku muu änkeää mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krissestä pohdiskelua:
Kun Krisse paistoi eilen tai toissapäivänä munia itselleen Marko kysyi voisiko paistaa hänelle johon Krisse vastasi paista itse. Silti kun Joel kysyi saman niin Joelilleppa paistoi samassa pannussa yhtaikaa kuin itselleen. Kiirehtii makkariin Joelin ja Artun luo. Ei halua hengata muiden kanssa, vain kun on pakko tehtävissä. Vaikka en haluakkaan Krisseä pois niin kyllä hän itse toimimattomuudellaan sen itselleen aiheuttaa. Se eriasia sitten loppupelissä haluaako katsojat hänet pitää talossa valtaporukan kiusana.
Voi Krisse pieni ryhdistäydy!Toisaalta minuakin ketuttaa, millaiseksi Krisse on muuttunut, mutta toisaalta ymmärrän, että hänkin aistii sen, että muu porukka hyljeksii häntä eikä jaksa olla mukana eikä edes kovin ystävällinen.
Välillä tuntuu että hän ei jaksa mitään, korkkia auki, sekoittaa kattilassa ruokaa, kaataa kattilasta vettä, nostaa, kantaa. Hyvin pienet hennot kädenliikkeet kuten äänikin. Mutta eikö sähköhommissa pidä pitää kädet vahvoina ja kiinnitellä johtoja, ruuvata jne. Välillä tuntuu että jaksa jaksa nyt Krisse tuo tavallinen tehtävä. Ehkei harrasta mitään fyysistä, makoilua ja tietokonepelejä ehkä vapaa aikanda. Kunto vetelä.
Krissellä odottaa koulupaikka. Sähköinsinööri linjalla. Hmmmm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vaan todellakaan ymmärrä miksi kansa haluaa pitää krissen talossa. Myös senkin takia jos jää välillä jalkoihin ja häntä syrjitään. Helpompi olisi vaan häätää talosta että pääsisi oman miehen luokse
Minä haluan pitää Krissen talossa ihan vain siitä syystä, että Ellaa ärsyttäisi. Sitten kun Ella on ulkona, Krissekin saa minun puolestani lähteä.
Sama mulla kun Ella lähtee niin sitten sama jos Krisse.
Mikä juttu tuo on, että juovat kahvin kanssa kauramaitoa eivätkä tavallista maitoa? Onko se joku nuorten kaupunkilaisten must-juttu? Siitäkin silloin aiemmin pyöriteltiin silmiä, kun Krisse muistutti, että sen vähän kauramaidon voisi säästää vegaaneille ja kahviin laitettaisiin normaalia maitoa, jota on litrakaupalla jäljellä.
Koska tylsistyn ja alan nuokkumaan jo pelkästä Ellan monotonisesta äänestä, vaihdan aina kameraa pois hänestä - sen takia on tullut seurattua paljon norppakaksikon ja Krissen juttelua. En ole kuullut heidän puhuvan kenestäkäkään muusta asukkaasta erityisesti - jotain mainintoja on voinut olla johonkin tapahtumaan liittyen + tietysti poikien ironiset 'selän takana kehumiset'. Mutta nämä yleensä puhuu jotenkin korostetusti kaikesta muusta paitsi talon tapahtumista tai asukkaista.
Silti heidän keskustelujaan nimitetään täällä läyhäämiseksi, heh. Se on selvää, että Yöpartio eli Ukkojen Yöllinen Juorukerho kuvittelee itsekeskeisyyttään ja omaa juoru-ukkouttaan peilaten, että meistähän ne puhuu - tietysti. Mistä muusta tuollaiset tapetit nyt puhuisi, kuin räiskyvistä ja niin paljon antavammista Ropsusta ja Ellasta ja Markosta ja Samista. Eihän niillä ole mitään omaa elämää, niiden kuuluu puhua vain paremmistaan ja olla kateellisia niille niiden räiskyvyydestä. Sen takia kolmikon eristäytyminenkin pohjimmiltaan juoru-ukkoja ärsyttää: heillä on vähemmän yleisöä kuuntelemassa ja ihailemassa silmät pyöreinä ja tikahtumassa nauruun heidän jutuilleen. Siellä ne makaa makkarissa ja kaikki niiden huomio menee hukkaan.
Oikeasti: toi muu porukka tekee itsestään todella nolon. Pinnallisuus, kateus, itsekeskeisyys ja pari sopankeittäjää sekaan yllyttämään, niin kyllä ovat naurettavia ja tekemällä tekevät sitä 'nuo on meitä vastaan' -asetelmaa, jotta eivät vain näyttäytyisi kiusareina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on
Vierailija kirjoitti:
Kati sano ettei oo juonu alkoo kolmeen kuukauteen 🤔#raskaushuhu
Mitä se liikuttaa vaikka oiskin raskaana.
Ei se muutoin liikutakkaan vaan se kun valehteli muille ettei halua lapsia ja salaa tuotannon kanssa raskaudesta ilmoittamisen. Tuotannonhan täytynyt tietää asukkaan terveydentila. Raskaudessa muutoin positiivinen asia. Se että valehtelee tuollaista ettei halua lapsia ja samaan aikaan vauvan alku vatsassa kertoo ihmisestä paljon.
Tälläisen diagnoosin saa kyllä naisena Suomessa helposti kun ei juo. Hyvä syy pitää olla, juomattomuus ei ole täällä normaalia😏
Pohtivat talossakin sitä ja tv studiossa että Kati normaalisti juo mutta ei talossa. Oli syy sitten mikä tahansa esim ettei halua nolata itseään katsojien silmissä.
Kati on kova ryyppäämään talon ulkopuolella, mutta ei talossa. Aivan 'selvä' tapaus, sananmukaisesti. Tuo vauva-asian esiin ässänä vasta loppupuolella, kunhan on päässyt ensin kärkikahinoihin. Siihen asti nimeää joka kerta häätöäänestykseen aina Krissen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko että Ella on oikeastikaan kiinnostunut Artusta siinä mielessä, mutta haluaa vaan lapsillesesti "omia" miehen itselleen. Eräänlaista vallankäyttöä, kokee olevansa paremmassa asemassa kun saa miehiä puolelleen.
Totta kai kyse on vallasta. Ei kai kukaan ole oikeasti niin naiivi, että kuvittelee tuolla syntyvän sen syvällisempää. Ihan sama Sasan kanssa - hänen oli pakko (omasta mielestään ja varmasti tuotannonkin mielestä) saada BB-romanssi. Sitten Sini vielä yllytti ja usutti. Niin väkisin pitää sellainen saada, vaikka kilometrien päähän loistaa, että miten feikkiä se on.
Arttu lähtee tuohon hommaan mukaan, koska 'tahtoo räväyttää' + luulee, että Ellalla on hvtinmoinen fanilauma ja hän ratsastaa (no pun intended) Ellalla pitkälle.
Joel ei lähtenyt Sasalla ratsastamaan, vaan halusi irti. Sasa ei tätä pystynyt käsittämään.
Mulla on ollut vähän samoja mietteitä tuosta Artun asenteesta Ellaa kohtaan. Viime vuonnahan Kevinillä oli valtavasti faneja, ja Jukan suosio nousi, kun alkoi kaveeraamaan enemmän Kevinin kanssa. Ehkä Artulla on taka-ajatuksena, että Ellalla on varmasti vähemmistön edustajana paljon faneja, joita ei pidä suututtaa?
Ja onhan fyysinen läheisyys aina kivaa, etenkin varmaan tuollaisessa paikassa, missä ei ole mitään kontaktia omiin läheisiin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kati sano ettei oo juonu alkoo kolmeen kuukauteen 🤔#raskaushuhu
Mitä se liikuttaa vaikka oiskin raskaana.
Ei se muutoin liikutakkaan vaan se kun valehteli muille ettei halua lapsia ja salaa tuotannon kanssa raskaudesta ilmoittamisen. Tuotannonhan täytynyt tietää asukkaan terveydentila. Raskaudessa muutoin positiivinen asia. Se että valehtelee tuollaista ettei halua lapsia ja samaan aikaan vauvan alku vatsassa kertoo ihmisestä paljon.
Jep, Asian piilottelu ja salailu vituttaa. Ja kati on muutenkin feikki.
Voi jösses teidän kanssanne! Kati ei ole edes todennäköisesti raskaana ja silti teitä vituttaa, kun hän "salaa raskautensa".
Ei vituta, ihana asia. Feikkaaminen vaan vituttaa.
No miten se on feikkaamista, että ei kerro raskaudesta, jos ei edes ole raskaana? :D Haloo!
Kohta pakko kertoa kun näkyy päivä päivältä enemmän. Jos ei kerro niin joku asukas asian hokaa. Eihän se ole pakko kertoa minkä jo tuotanto tiennyt.
Ella näyttää ilman meikkiä Eetulta.
Inhokki numero yksi: Roope, voisi poistua seuraavakasi

Arttu vaikuttaa niinku ei viihtyis tuolla ja Ellan kanssa puhe ei luista. Ei saa sanottua niinku Joel teki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Krissestä pohdiskelua:
Kun Krisse paistoi eilen tai toissapäivänä munia itselleen Marko kysyi voisiko paistaa hänelle johon Krisse vastasi paista itse. Silti kun Joel kysyi saman niin Joelilleppa paistoi samassa pannussa yhtaikaa kuin itselleen. Kiirehtii makkariin Joelin ja Artun luo. Ei halua hengata muiden kanssa, vain kun on pakko tehtävissä. Vaikka en haluakkaan Krisseä pois niin kyllä hän itse toimimattomuudellaan sen itselleen aiheuttaa. Se eriasia sitten loppupelissä haluaako katsojat hänet pitää talossa valtaporukan kiusana.
Voi Krisse pieni ryhdistäydy!Mä oon miettiny kans tätä, kyllä se usein lähtee myös Krissen puolelta tuo töykeys muita kohtaan. Toki usein myös toisin päin.
Mutta en mä ainakaan muista tilannetta, että vaikka Marko olis ollut tyly tai ilkeä Krisselle kasvotusten. Kati ja Ellahan tätä harrastaa ihan näkyvästi. Selän takana on asiaa toki pohdittu ja puitu.
Kyllähän Markoro tais vetää palkokasvin sieraimeen tosta tapauksesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kati sano ettei oo juonu alkoo kolmeen kuukauteen 🤔#raskaushuhu
Mitä se liikuttaa vaikka oiskin raskaana.
Ei se muutoin liikutakkaan vaan se kun valehteli muille ettei halua lapsia ja salaa tuotannon kanssa raskaudesta ilmoittamisen. Tuotannonhan täytynyt tietää asukkaan terveydentila. Raskaudessa muutoin positiivinen asia. Se että valehtelee tuollaista ettei halua lapsia ja samaan aikaan vauvan alku vatsassa kertoo ihmisestä paljon.
Jep, Asian piilottelu ja salailu vituttaa. Ja kati on muutenkin feikki.
Voi jösses teidän kanssanne! Kati ei ole edes todennäköisesti raskaana ja silti teitä vituttaa, kun hän "salaa raskautensa".
Ei vituta, ihana asia. Feikkaaminen vaan vituttaa.
No miten se on feikkaamista, että ei kerro raskaudesta, jos ei edes ole raskaana? :D Haloo!
Kohta pakko kertoa kun näkyy päivä päivältä enemmän. Jos ei kerro niin joku asukas asian hokaa. Eihän se ole pakko kertoa minkä jo tuotanto tiennyt.
Palstan teineille nyt tiedoksi, että tuollainen vatsa on ihan normaali varsinkin hoikilla naisilla. Naisen vartalo ei ole aina sellainen kuin instaposeerauksissa.