Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Minua kuulkaas on alkanut korpea toi Paula ja sen huutava ja painokas tyyli puhua. Kuinka onkaan nyt löytynytohjelmaan hämmästyttävän ärsyttäviä naisia. Ainoastaan Krisse ei ärsytä.
Vierailija kirjoitti:
oijoi kirjoitti:
Kamera 2 klo 16.26 alkaen: Roope palaa makuuhuoneesta olkkariin ja valittaa kun ei pääse sisään makuuhuonegängin juttuihin.
Tätähän se valitti silloin Ukkojen Yöllisessä Juorukerhossakin: ne luulevat olevansa jotenkin parempia, älykkäämpiä, niiden juttuihin ei pääse sisälle, vaikenevat aina vaivaantuneina, kun Roope tulee makkariin. Ja Roope vielä itsekeskeisesti tuntui kuvittelevan, että minusta puhuivat, minulle nauravat, minua pilkkaavat.
Ehkä toi asenne osaltaan selvittää, minkä takia Roopelle jäi useaksi päiväksi 'meitä syrjitään' -levy päälle. Haluaisi myös kovasti tutustua enemmän Joeliin ja päästä lähemmäs, mutta Arttu on esteenä. Näin siis Roope ajatteli.
'
Tuo makkarikolmikon hiljentyminen kun joku tulee heidän reviirilleen on aika tuttua koulumaailmasta ja työpaikalta myös. Jos et kuulu porukkaan ja yrität liittyä mukaan niin hiljentymällä osoitetaan ettet ole tervetullut ja myös toivotaan että tajuat häipyä paikalta.
En tykkää tuosta makoilukolmikosta ollenkaan tämän takia.
Mitä tuo Paulaki lähti mukaan toho Ellan krisse-arttu-kuvioon, iteki suuttu ku siitä ja Samista vitsailtiin. Ja Roope vielä loukkaantuu kun toiset keskustelee asioista joista se ei mitään tajua....
No kati sentään sano että tollanen juoruilu on inhottavaa koska se on epäkunnioittavaa myös varatun puolisoa kohtaan.
No onpahan draamaa tiedossa heh.
Vierailija kirjoitti:
Onko Kati niin ovela, että alkaa hiekottaa kavereilleen Timoa, jotta tämä saisi nimeämispisteitä KOSKA aavistaa, että Timo olisi Krisselle liian kova vastus ja hän pääsisi Krissestä eroon?
Olisko joku niin pölijä että ei osaa itse ajatella😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan noissa hahmoissa sekä piikittelyä että kannustusta eli jos asukas vähän 'heräilisi'
Krisse : kiroileva ja päästä varpaisiin tatuoitu merimies - no Krisse on tatuoitu ja kiroillutkin melkoisesti, toisaalta on hieman eristäytynyt monista asukkaista - nyt joutuui aluksi tukeutumaan toisten apuun
Arttu - tyhjäpäinen, positiivinen aktiiviliikkuja - no Arttu on tyhjäpäinen, passiivis-aggressiivinen passiiviliikkuja - nyt siis joutuu liikkumaan ja hösäämään
Roope - drammmmmaattinen ylireagoija - no Roope on dramaattinen ylireagoija - nyt siis joutuu itse eniten kyllästymään omaan huutamiseen ja pauhuun
Marko - vainoharhainen kaikkitietäjä - no, Marko on besserwisser ja johtajaluonne ja puuhapete - nyt joutuu sitten vainoharhaisesti väistämään ja antamaan tilaa muille
Kati - supernainen - no, Kati on superkati, samalla kaksinaamainen, yöllä toista, päivällä toista
Paula - filosofinen joogi, jonka fokus tuntuu kumminkin olevan seksissä - no Paula sanoo olevansa filosofinen, mutta on kaikkein eniten munan perässä tuolla - nyt joutuu puhumaan siitä seksistä ääneen (joko Marko heltyy?)
OP - tyhmä, asioita selvittävä poliisi - no, OP on älykäs anarkisti, joka hämmentää soppaa
Joel - analyyttinen, vain tieteeseen uskova asburgeri, no Joel on verbaalinen, lempeä tossukka, johon moni haluaisi tututstua, mutta joka väistää ja väistää - nyt joutuu samaistumaan toisten asukkaiden traumoihin ja tunteisiin ja menemään niihin mukaan
Sami? - haluaisi niin olla oikeistolaisten guru , mies jonka one-linereista tehdään t-paitoja -
Timo - kyyninen rikollinen , no Timo on idealistisenkin oloinen hyväntekijä, nyt joutuu muistelemaan nuoruuttaan?
Mikä juttu tuo älykäs OP oikein on? En nyt sano häntä tyhmäksi, mutta vaikea on luonnehtia mitenkään älykkääksikään. Tuossakin seurassa on keskitasoa, enkä ole varma yltääkö tuo joukkio edes normaaliin.
Hänen elämänasenteensa vaikuttaa hyvältä ja arvot melko terveiltä, jos nyt jotain typerää kaljoittelun glorifiointia ei huomioida. Hyvin tavallinen perusjamppa kaiken suhteen. Sosiaalinen silmä lienee hieman keskimääristä kehittyneempi, mutta ei todellakaan ole mikään mastermind silläkään saralla.
Huono taso mitä viimevuonna mutta noista valita älykkäimmät Joel.Krisse.Op. Arttu. Sami.
Millä kompetenssilla kommentoit muiden älykkyyttä? Ainakaan kirjoitustaidon perusteella en sinuna lähtisi arvioimaan muita.
Ei se niin nokon nuukaa oo t. Eri
Vierailija kirjoitti:
Onko Kati niin ovela, että alkaa hiekottaa kavereilleen Timoa, jotta tämä saisi nimeämispisteitä KOSKA aavistaa, että Timo olisi Krisselle liian kova vastus ja hän pääsisi Krissestä eroon?
No enpä nyt ihan tältä istumalta usko että Timo olisi Krisselle liian kova pala, jos nuo kaksi olisi kahdestaan äänestyksessä niin kyllähän se olisi Timo joka luiskaan lähtisi ja saattaisi olla jopa salaa tyytyväinen että pääsee taas omaan rauhaansa.
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa palstan puppelit millainen mies voi olla kiinnostunut tuollaisesta pallo-Roopesta? En siis ymmärrä yhtään. Tuskin kukaan kovin miehekäs mies ainakaan.
Sulla ei ole aavistustakaan kuinka paljon vientiä Roopen kaltaisilla nuorilla miehillä on. Söpö hymy joka ulottuu silmiin asti, leikkisä luonne jonka kanssa ei tule tylsää.
Marko se jaksaa mielistellä siellä ja täällä. Kiero pelaaja ja asukkaille tuo kaikki menee kun väärä raha. Räkivä, röhisevä pelaaja, hyi! 🤮
Katsojille menee myös läpi Markon kaksinaamaisuus. 🤷🏻♀️
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo Paulaki lähti mukaan toho Ellan krisse-arttu-kuvioon, iteki suuttu ku siitä ja Samista vitsailtiin. Ja Roope vielä loukkaantuu kun toiset keskustelee asioista joista se ei mitään tajua....
No kati sentään sano että tollanen juoruilu on inhottavaa koska se on epäkunnioittavaa myös varatun puolisoa kohtaan.
No onpahan draamaa tiedossa heh.
Oho. Ensimmäinen kerta kun voin sanoa: hyvä Kati!
Osalla asukkaista taitaa olla erittäin kova nikotiniriippuvuus. Tosin talossa taidetaan käydä tupakalla myös tavallista useammin silkkaa tylsyyttä. Ei kuitenkaan mitään tupakkakieltoa kun se on nähty monta kertaa aikaisemmilla kausilla aiheuttaen turhaa valitusta.
Ella - ikävystyttävä ja pikkaisen ilkeäkin, ei edes hauskalla tavalla ilkeä, ulos
Kati - talon henkinen pomo, jonka vastausta kaikkiin asioihin muut asukkaat hiljaisesti aina odottavat, on pahasti nyt ja kirjaimellisesti nurkan takana, Sasan herja oli melko osuva, mutta ei se tätä laskukonetta pelasta, luiskaan seuraavaksi
Arttu - et pääse nzziskelemaan kameroiden eteen, ellei Paula kömmi Ellan häädön jälkee taas Nartun kylkeen, seuraava lähtijä
Sami - teinipojat jo odottelee 'Onko nyt sopiva hetki näyttää muna' -paitiksineen, kihihihiii
Paula - ainoa pelastus olisi arvaamaton ja nauruhanat avaava humalakäyttäytyminen, a la Ollin kuseskelu yöllä talon jännäpojan vaatelootaan
OP - suuri potentiaalinen lupaus on hissutellut, puhuu liian hiljaa
Roope - suuri ärsyttäjä joutuu Katin ja Ellan poistumisten myötä hakemaan uutta strategiaa
Krisse - suosio putoaa, kun ilkeät vastavoimat poistuvat, käy kuin Kylmässä Sodassa, kaikki on vain kuplaa ja vähän jälkeenpäin huvittaakin, että miksi tuota kannatin
Timo - joka viikko ajattelen, että eväät on loppu, mutta tuossa sakissa menee pitkälle
Marko - ärsyttävän hyvä pelaaja, mulla ei koko kautena ole pahaa sanottavaa sen suuremmin, talon liidaaja pelaa huomaamattomammin ja luontevammin kuin henkinen johtaja Kati, josta laskelmoinnin näkee niin selvästi
Joel - heppu joka ei lähde mukaan nuhjuisiin, tahmaisiin, namusetien ja -tätien rakastamiin, tuotannon painostamiin bb-romansseihin, kun ei nyt vaan se nainen oikein kiinnosta, ansaitsee syvän ihailun - pistitte vääränlaisen naisen houkutuslinnuksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oijoi kirjoitti:
Kamera 2 klo 16.26 alkaen: Roope palaa makuuhuoneesta olkkariin ja valittaa kun ei pääse sisään makuuhuonegängin juttuihin.
Tätähän se valitti silloin Ukkojen Yöllisessä Juorukerhossakin: ne luulevat olevansa jotenkin parempia, älykkäämpiä, niiden juttuihin ei pääse sisälle, vaikenevat aina vaivaantuneina, kun Roope tulee makkariin. Ja Roope vielä itsekeskeisesti tuntui kuvittelevan, että minusta puhuivat, minulle nauravat, minua pilkkaavat.
Ehkä toi asenne osaltaan selvittää, minkä takia Roopelle jäi useaksi päiväksi 'meitä syrjitään' -levy päälle. Haluaisi myös kovasti tutustua enemmän Joeliin ja päästä lähemmäs, mutta Arttu on esteenä. Näin siis Roope ajatteli.
'
Tuo makkarikolmikon hiljentyminen kun joku tulee heidän reviirilleen on aika tuttua koulumaailmasta ja työpaikalta myös. Jos et kuulu porukkaan ja yrität liittyä mukaan niin hiljentymällä osoitetaan ettet ole tervetullut ja myös toivotaan että tajuat häipyä paikalta.
En tykkää tuosta makoilukolmikosta ollenkaan tämän takia.
Ei nimeämispisteita ajatellen mitenkään fiksua.
Ella, aja parta, sänki näkyy jo.
Vieläkö käärme-ella on talossa ?
Miten voi olla, että yhdestä suosikistani Roopesta on tullut muutamassa viikossa mun inhokki. Menee kautta aikain mun top inhokkikolmoseen.
Kokonaisuudessaan asukkaissa ärsyttää eniten liialliset tatuoinnit, joita melkein kaikilla asukkailla on, jatkuva tupakointi, paha nikotiniriippuvuus taitaa monella olla ja bailujen eli alkoholin perään itkeminen. Tälläkin kaudella valtaosa asukkaista ei kuitenkaan edes tunne omia rajojaan, vaan haluaa vain vetää kännit, josta seuraa vain sekoilua. Sitten jos joku ei syystä tai toisesta juoda alkoholia talossa niin sitä sitten ihmetellään. Jollakin kaudella joltakin muuten kiellettiin jossakin vaiheessa alkoholin juominen talossa. Onko muuten yhtään asukasta, jolla ei ole tatuointia?
Krisse on gamer, hänellä on varmaan paljon miespuolisia pelikavereita noissa nettipeleissä. Töidenkin kautta on monia miespuolisia frendejä (muitakin kuin se kollegansa "surffaava massimies", josta kertonut juttuja), koska on miesvaltaisella alalla töissä. Ella ei tunnu ymmärtävän, että mies ja nainen voivat hengailla ja jutella, olla kavereita, jopa ystäviäkin! Ellan maailmassa kaikkialla on seksuaalista jännitettä, hänen jututkin liittyy vain panemiseen ja sukupuolielimiin.
Marko niisti nenäliinaan ja pyyhki sitten sillä hellan ennen kuin laittoi roskikseen. Joo, tiedän, ei pidä olla liian hygieenistä, mutta sen hyvän vastustuskyvyn saavuttamiseen tuo ei ole kyllä mitenkään hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
oijoi kirjoitti:
Kamera 2 klo 16.26 alkaen: Roope palaa makuuhuoneesta olkkariin ja valittaa kun ei pääse sisään makuuhuonegängin juttuihin.
Tätähän se valitti silloin Ukkojen Yöllisessä Juorukerhossakin: ne luulevat olevansa jotenkin parempia, älykkäämpiä, niiden juttuihin ei pääse sisälle, vaikenevat aina vaivaantuneina, kun Roope tulee makkariin. Ja Roope vielä itsekeskeisesti tuntui kuvittelevan, että minusta puhuivat, minulle nauravat, minua pilkkaavat.
Ehkä toi asenne osaltaan selvittää, minkä takia Roopelle jäi useaksi päiväksi 'meitä syrjitään' -levy päälle. Haluaisi myös kovasti tutustua enemmän Joeliin ja päästä lähemmäs, mutta Arttu on esteenä. Näin siis Roope ajatteli.
'
Tuo makkarikolmikon hiljentyminen kun joku tulee heidän reviirilleen on aika tuttua koulumaailmasta ja työpaikalta myös. Jos et kuulu porukkaan ja yrität liittyä mukaan niin hiljentymällä osoitetaan ettet ole tervetullut ja myös toivotaan että tajuat häipyä paikalta.
En tykkää tuosta makoilukolmikosta ollenkaan tämän takia.
Mä oon miettinyt samaa, tällai ulkopuolisen näkökulmasta tuo kuulostaa leppoisalta juttelulta mihin vois mennä mukaan.
Mutta ajattelen sen niin että, jos oisin talossa asukkaana niin ei mulla olisi tervetullut olo liittyä keskusteluun. Varsinkin jos porukka hiljenee hetkeksi, ku joku tulee huoneeseen.
Ja onhan he ihan ääneenkin sanoneet että parasta on kun ollaan vaan me kolme.
En yhtään ihmettele jos saavat ääniä tuon eristäytymisen takia, eihän muut asukkaat edes välttämättä tiedä mistä siellä keskustellaan.
Timo tuohon Artun ja Opiksen tilalle, niin olen samaa mieltä talon fiksummasta aineksesta. Arttu on sinänsä ihan fiksun oloinen, mutta välillä niin yksinkertainen ettei voi häntäkään älykkään puoleiseksi edes tituleerata.
Talon päivitetty älykkyysjärjestys:
1. Joel, Kristiina, Sami, Timo, Marko, Paula, Arttu, OP, Roope, Kati ja 11. Ella.