Big Brother Suomi 2020 OFFICIAL
24/7 Tänne keskustelua syksyllä alkavasta Big Brother Suomi -ohjelmasta.
Kommentit (104451)
Parasta oli eilen Joelin tohtori, joka herkesi ensin panemaan tutkimusmatkailija Ellaa keittiössä ja tuli yllätetyksi ns. housut kintuissa. Ja sitten tohtori eläytyi niin voimakkaasti jonkun? traumaan, että sanoi monotonisella äänellä 'ahistaa niin v'tusti' ja paukutii päätään oveen.
Jomppe on mun sankari. Häntä vihaavat kaikki tällaiset 'tosimiehet panee mitä vain, jos on reikää tarjola' ja mukakauhistelevat 'miten ihmeessä naiset pystyy olemaan ilman seksiä noin pitkän aikaa'. No ihan hyvin. kun on itsehillintää ja harkintaa. Jomppekin olisi voinut niin monien bb-miesasukkien tapaan ruiskia ja roiskia, vaikka ei niin siitä toisesta olisi välittänytkään. Mutta Jomppepa sanoo, ettei nimenomaan pidä Sasan kaltaisista ihmisistä (en minäkään, tyhjäpäät on harvinaisen seksittömiä), mutta Sasa ei tätä millään voinut käsittää. Hän ilmeisesti kuvitteli, että Jompen näköiselle ja oloiselle miehelle Sasa olisi taivaanlahja. Hän kyllä arvioi Joelin päin prinkkalaa. Ja uskoisin, että niin myös moni katsojista.
Itse en dailyja seuraa, mutta onkohan näytetty esim. Joelin Superkati 1 & 2 imitaatiot tai roustaukset Artun kanssa?
'
Vierailija kirjoitti:
Ella poika on :iin ilkeä, että on jopa pelottava.
Miten hän on pelottava?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36009 kirjoitti:
Pidetään läyhääjät ( Roope ja Ella) talossa ja heitetään muut mm Kristiina ja Arttu ulos!
Ensin Roope ja Ella ulos, niin saadaan myrkyllisyys talosta pois. Sitten Kristiina ja Arttu, joiden lähtö ei vaikuta mitään. Jäljelle jää tyypit, jotka pystyy saamaan aikaan positiivista säpinää ja mielenkiintoista seurattavaa, kun myrkyttäjät ei enää ole läsnä.
Kati Roopen ja ellan kanssa samalla ovenavauksella ulos.
pitäiskö ellalla ostaa housut kun viuhattelee aina ilman ja teipit näkyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
roopen rääkymien on kamalempaa kuin sasan
Jep. Äsken otin 24/7 luureihin tässä puuhaillessa, ja luurit lensi seinään, kun Roope rääkyy taas keuhkojen täydeltä... Jokohan uskaltaisi kokeilla uudestaan?
Ei kannata. Parempi pitää 24/7 kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36009 kirjoitti:
Pidetään läyhääjät ( Roope ja Ella) talossa ja heitetään muut mm Kristiina ja Arttu ulos!
Ensin Roope ja Ella ulos, niin saadaan myrkyllisyys talosta pois. Sitten Kristiina ja Arttu, joiden lähtö ei vaikuta mitään. Jäljelle jää tyypit, jotka pystyy saamaan aikaan positiivista säpinää ja mielenkiintoista seurattavaa, kun myrkyttäjät ei enää ole läsnä.
Finaaliin Krissr.Arttu.Joel.Sami.Op.Paula.Marko.
Miinus Paula ja marko, muuten samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Parasta oli eilen Joelin tohtori, joka herkesi ensin panemaan tutkimusmatkailija Ellaa keittiössä ja tuli yllätetyksi ns. housut kintuissa. Ja sitten tohtori eläytyi niin voimakkaasti jonkun? traumaan, että sanoi monotonisella äänellä 'ahistaa niin v'tusti' ja paukutii päätään oveen.
Jomppe on mun sankari. Häntä vihaavat kaikki tällaiset 'tosimiehet panee mitä vain, jos on reikää tarjola' ja mukakauhistelevat 'miten ihmeessä naiset pystyy olemaan ilman seksiä noin pitkän aikaa'. No ihan hyvin. kun on itsehillintää ja harkintaa. Jomppekin olisi voinut niin monien bb-miesasukkien tapaan ruiskia ja roiskia, vaikka ei niin siitä toisesta olisi välittänytkään. Mutta Jomppepa sanoo, ettei nimenomaan pidä Sasan kaltaisista ihmisistä (en minäkään, tyhjäpäät on harvinaisen seksittömiä), mutta Sasa ei tätä millään voinut käsittää. Hän ilmeisesti kuvitteli, että Jompen näköiselle ja oloiselle miehelle Sasa olisi taivaanlahja. Hän kyllä arvioi Joelin päin prinkkalaa. Ja uskoisin, että niin myös moni katsojista.
Itse en dailyja seuraa, mutta onkohan näytetty esim. Joelin Superkati 1 & 2 imitaatiot tai roustaukset Artun kanssa?
'
Tämä!
Eilen illalla sängyssä Kristiina, Arttu ja Joel taas jotain sanaili, en muista mitä, mutta Jorl totesi lakonisesti jotenkin, että en oo käyny kouluja, mutta en oo tyhmä.
Ei oo klippausohjelmaa, enkä tiedä mihin ne klipit edes tunkisin, enkä kirjoittanut ylöskään, niin en nyy muista sanatarkasti, eikä se siksi kuulosta hauskalta, mut siinä hetkessä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ella poika on :iin ilkeä, että on jopa pelottava.
Miten hän on pelottava?
Miten hän EI ole pelottava ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ella poika on :iin ilkeä, että on jopa pelottava.
Miten hän on pelottava?
Ilme aina sen näköinen kuin nenän alla haisisi paska. Ilkeät silmät, inhoa huokuva tuijotus, kun katsoo tiettyjä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36009 kirjoitti:
Pidetään läyhääjät ( Roope ja Ella) talossa ja heitetään muut mm Kristiina ja Arttu ulos!
Ensin Roope ja Ella ulos, niin saadaan myrkyllisyys talosta pois. Sitten Kristiina ja Arttu, joiden lähtö ei vaikuta mitään. Jäljelle jää tyypit, jotka pystyy saamaan aikaan positiivista säpinää ja mielenkiintoista seurattavaa, kun myrkyttäjät ei enää ole läsnä.
Kati Roopen ja ellan kanssa samalla ovenavauksella ulos.
Aivan totta, unohdin äsken, että Kati edes on talossa. Se kertookin hänestä kaiken olennaisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin noita viikkotehtävän rooleja, kun tosi monella on rooli, jossa oman persoonan ärsyttävin piirre pitäisi vetää ihan överiksi. Ja sitten Arttu on ylipirteä aerobic-ohjaaja eli aika vastakohtainen...
Voisiko olla, että tuotanto oli täysin varma Krissen lähdöstä sunnuntaina, ja tuo aerobic-ohjaaja oli Sasalle kirjoitettu rooli? Muista vetäytyvä Arttu olisi ollut merikapteeni, joka ei pääse yksin mihinkään. Artulla jotenkin merikapteenimainen habituskin, olisi ollut hyvä valinta rooliin. Sitten kun Krisse jäikin, niin joutuivat arpomaan rooleja vähän uudestaan, että tehdäänkin Krissestä merikapteeni, koska häntä on talon sisällä kritisoitu vielä enemmän kuin Arttua tuosta syrjäänvetäytymisestä.
Millä logiikalla ne ois aatellu että krisse putoais kun sai katsojilta pelastuspisteetkin
Luottavat omiin kykyihinsä manipuloida ääniä. Sainio kertomaan lauantaina tyhmille katsojille, että Krissen kuuluu lähteä, ja koosteet leikataan siten, että pelkän koosteen katsojat äänestäisivät innoissaan Roopea ja Sasaa.
Joo ja juuri sillä perusteella, että Krisse ei tällä hetkellä riehu ja saa isoja reaktioita ja huutoa muissa asukkaissa aikaan, eli on tuottamaton siinä mielessä. Vaikka kyllähän tuo Ellan viha häntä kohtaan jo välillä on saanut jo mielenkiintoisia piirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
roopen rääkymien on kamalempaa kuin sasan
Jep. Äsken otin 24/7 luureihin tässä puuhaillessa, ja luurit lensi seinään, kun Roope rääkyy taas keuhkojen täydeltä... Jokohan uskaltaisi kokeilla uudestaan?
Kuuluu roopen rooliin.
Innokasta voi näytellä rääkymättäkän.
"Minä olen Gurun FANIKLUBIN PUHEENJOHTAJA. Ylläpidän klubia, koska hän on suurin idolini ja elämäni valo. Puhun jatkuvasti Gurun erinomaisuudesta ja hänen metodiensa nerokkuudesta, suhtautuen tarpeettoman intohimoisesti myös kaikkiin uusiin asioihin. Minä kärsin KOMPULSIIVISESTA YLIREAGOINNISTA. Heti kun kuulin Gurusta, tiesin että minut on tarkoitettu hänen lähelleen ja olen seurannut häntä siitä saakka. Traumani vuoksi en kykene hillitsemään mitään reaktioitani, vaan ne ovat ylettömän voimakkaita. En myöskään kykene sanomaan millekään asialle ei, mitä en ole vielä kokeillut."
Kyllä tässä pitää vetää överiksi.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä36009 kirjoitti:
Pidetään läyhääjät ( Roope ja Ella) talossa ja heitetään muut mm Kristiina ja Arttu ulos!
Ensin Roope ja Ella ulos, niin saadaan myrkyllisyys talosta pois. Sitten Kristiina ja Arttu, joiden lähtö ei vaikuta mitään. Jäljelle jää tyypit, jotka pystyy saamaan aikaan positiivista säpinää ja mielenkiintoista seurattavaa, kun myrkyttäjät ei enää ole läsnä.
Minusta Paula on tuolla ollut ihan näkymätön, hapanta naamaa näyttää silloinkin harvoin, kun jossain vilahtaa. Toisaalta en varasinkaan aio maksaa livestä, jos siellä on vain tuo mölisevä äijäporukka. Sukupuolten väliset erot tuovat kyllä jonkinlaista sisältöä ja jännitettä ohjelmaan, vaikkei mitään romansseja tehtäisikään. Kauhuskenaario osallistujissa olisi Kessu, Marko ja Roope huutamassa pihalla käsin nötköttiä syöden ja Arttu, Joel ja Op makailemassa sängyssä ja odottamassa makkaratoimitusta ja Timo haukottelemassa proteiinin puutteessa taustalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
roopen rääkymien on kamalempaa kuin sasan
Jep. Äsken otin 24/7 luureihin tässä puuhaillessa, ja luurit lensi seinään, kun Roope rääkyy taas keuhkojen täydeltä... Jokohan uskaltaisi kokeilla uudestaan?
Kuuluu roopen rooliin.
Innokasta voi näytellä rääkymättäkän.
"Minä olen Gurun FANIKLUBIN PUHEENJOHTAJA. Ylläpidän klubia, koska hän on suurin idolini ja elämäni valo. Puhun jatkuvasti Gurun erinomaisuudesta ja hänen metodiensa nerokkuudesta, suhtautuen tarpeettoman intohimoisesti myös kaikkiin uusiin asioihin. Minä kärsin KOMPULSIIVISESTA YLIREAGOINNISTA. Heti kun kuulin Gurusta, tiesin että minut on tarkoitettu hänen lähelleen ja olen seurannut häntä siitä saakka. Traumani vuoksi en kykene hillitsemään mitään reaktioitani, vaan ne ovat ylettömän voimakkaita. En myöskään kykene sanomaan millekään asialle ei, mitä en ole vielä kokeillut."
Kyllä tässä pitää vetää överiksi.
Kyllä pitää, mutta ylireagointi ei tarkoita huutamista. Ylireagoida voi myös vaikka hyppimällä innoissaan ylös alas ja taputtamalla käsiä.
Se on kyllä väärin jos noi rupee syömään katin kanssa olkkarissa, BB, kiellä se heti!
Ei se ollut muille se herja, katille vaan. Kyllä muiden pitää viihtyä keittiössä entiseen malliin, minä ainakin viihtysin. Viihtysin jopa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko Roopen peliä tuollanen, et vuorotellen on kaikkien bestis? Vai onko se vaan oikeesti tollanen höslä.
Eilen oli Jopen kimpussa jatkuvasti ja vitsillä dissas Markoa Jopelle, tyylii: mää vaihdoin Markon suhun, mä nyt heivasin Markon, mää heti tuun sun vieree ku Marko tuli. Tällaista pientä kettuilua siis koko päivän.
Ihan niinku ottas aina yhden henkilön kohteeksi, ja on niin bestis hänen kanssaan.No luulis jo kaikkien tietävän että tuo on vain Roopen läpänheittoa.
Joo, tää on sitä Roopen lupaamaa TOSI viihdyttävää kontenttia, kun leikitään Kauniita ja Rohkeita ja hän itse on valokeilassa.
En katso Kauniita ja Rohkeita joten en tiedä miten tuo Roopen läpänheitto liittyy kyseiseen sarjaan.
Mua ainakin Roope viihdyttää ja niin ilmeisesti monia muitakin koska sai eniten ääniä viime sunnuntain äänestyksessä.
Roope on sanonut haluavansa tutustua Joeliin mutta Artun takia ei ole oikein pystynyt. Heti kun Arttu oli erossa Joelista Roope sai tilaisuuden tutustua häneen. Mitä Markoon tulee, jos et ole sattunut huomaamaan niin Roope heittää jatkuvasti hänen kanssaan läppää heidän suhteestaan. Juttelivat mm. sunnuntaina yhteisessä kylvyssään että heillä on samanlainen huumorintaju. Tykkäävät kettuilla toisilleen läpällä mutta kuitenkin ovat hyvät ystävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ella poika on :iin ilkeä, että on jopa pelottava.
Miten hän on pelottava?
Ilme aina sen näköinen kuin nenän alla haisisi paska. Ilkeät silmät, inhoa huokuva tuijotus, kun katsoo tiettyjä ihmisiä.
ehkä palleihin sattuu kun rutistettu kasaan
Ei näytä tuo "herja" paljoa uteliasta Katia hidastavan. Kökkii keittiön oviaukossa. Huoh.
Vierailija kirjoitti:
Mistä arttu on saanu tupakkaa ko ei polttanu taloon tullessa eikä ollu tupakkaa mukana?
Pummannut muilta.
Innokasta voi näytellä rääkymättäkän.