En suostu tapaamaan kehitysvammaista serkkuani, olenko suvaitsematon

Ei tuollaista tarvitse sietää kehitysvamman varjolla. Jos muut eivät sitä tajua, omapahan on ongelmansa.

Jos tämä tarinasi on totta, niin ihan oikeassa olet. Sun ei tarvitse alistua moiseen. Kyllä keharillekin pitää opettaa säännöt. Tuo ei ole oikein.

T: kehitysvammaisen äiti

Äitisi kuuluisi pitää sinun puoliasi eikä hyväksyä keneltäkään tyttärensä ahdistelua vaikka olisikin vammainen.

Kehitysvammaisille pitää olla ystävällinen, mutta tuollaista ei tarvitse sietää. Pysy vain poissa hänen luotaan. Ei kenenkään lähentelyä tarvitse sietää, vaikka kuinka olisi kehitysvammainen.

Sinulla on oikeus oman kehosi koskemattomuuteen. Äidiltäsi todella väärin käyttäydytty.

Ei kahta sanaa. Olet ilmeisesti liian nuori puolustamaan itseäsi äitisi edessa ja perustelemaan näkökantaasi. Ilmeisesti äitisi on läheinen siskonsa kanssa.

Kuulostaa jossakin määrin hyvin tutulta, itse myös pelkäsin lapsena kehitysvammasta sukulaista. On parempi sanoa rauhallisesti suoraan ”älä koske, minä en tykkää siitä” kuin vältellä ja lisäksi saada huomio kiinnittymään johonkin muuhun esim. Yhdessä pelta pelejä tai katsoa valokuvia.

Pitäisikö meidän naisten antaa kehomme kenen tahansa ronkittavaksi sen perusteella että suvaitsemme kaikkea? Minä en ainakaan suvaitse seksuaalista häirintää, en edes kehitysvammaisilta.

Ylimielinen, itserakas ja suvaitsematon. Parempi ehkä, että erakoituisit yhteiskunnasta omaan itseesi.

Vähän kuulostaa porvoolaiselta tapaukselta, mutta jos on totta olet oikeassa ja äitisi väärässä. Ymmärrän kyllä, että sellaisen ihmisen joka ei ole tottunut kehitysvammaisiin voi olla vaikeaa olla heidän kanssaan tekemisissä kun ei oikein osaa suhtautua ja aina ei saa puheestakaan selvää.

Aika aikuistua ja ottaa etäisyyttä sukulaisiin, joiden mielestä sinua saa ahdistella ja lähennellä mokomalla tekosyyllä.

Vammainen voi todellakin tehdä sinulle väkivaltaa ra**kaukseen asti, jos se sallitaan. Onhan hänen tilanteensa surullinen, mutta ongelma ei ole sinun, eikä sinun tarvitse hyväksyä ja ymmärtää ei-toivottua lähentelyä enempää häneltä kuin keneltäkään.

Voimia irtiottoon.

Äitini ja tätini ovat tosiaan hyvin läheisiä keskenään, asuvat lähekkäin ja tapaavat monta kertaa viikossa. Olen itse ollut aina läheinen äitini kanssa ja siksi harmittaa, että hän sanoo minun olevan suvaitsematon yms. Ehkä on syytä ottaa etäisyyttä... ap

Jos ei ole provo niin on sun äiti ja sukulaiset kyllä menettäneet suhteellisuudentajunsa ja arviointikykynsä..

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa jossakin määrin hyvin tutulta, itse myös pelkäsin lapsena kehitysvammasta sukulaista. On parempi sanoa rauhallisesti suoraan ”älä koske, minä en tykkää siitä” kuin vältellä ja lisäksi saada huomio kiinnittymään johonkin muuhun esim. Yhdessä pelta pelejä tai katsoa valokuvia.

No, se ei sitten kuitenkaan tehnyt sinulle mitään?

Itse en pelaisi yhtään mitään tyypin kanssa, joka tulisi toivomatta iholleni kuten tuo ap:n serkku. Vaikka kuinka ymmärtäisin, että se johtuu hänen vammaisuudestaan. Teini-iän hormoonihuuruissaan tuskin hänkään rauhoittuisi pelaamaan ihastuksensa kanssa, josta haluaa ihan muuta.

Voin sanoa suoraan, en ole tottunut vammaisiin, en tunne yhtään vammaista, mutta oli mikä oli, toiseen ei kosketa! Todella vastenmielistä!

Varmaan olet suvaitsematon, mutta mitä sitten? Miksi ihmeessä oletuksena on, että kaikkea pitäisi suvaita?

Mun mielestä kehitysvammaiset, joilla se vamma vaikuttaa älykkyyteen, ovat pääsääntöisesti todella ällöttäviä. Ihan sama kuka se vammainen on tai kuka sitä käskee tapaamaan - en varmasti tapaa. Jos joku tästä mielensä pahoittaa, niin hyvä: mielipaha on hyvä rangaistus moisille hurskastelijoille.

Serkkuni on myös kehitysvammainen. Vuoden ikäerolla olimme ja pienenä vanhemmat aina olettivat että leikin serkkuni kanssa koska ollaanhan me lähes saman ikäisiä.

Minä olin se joka istutettiin samalle hiekkalaatikolle ottamaan kaikki ne lentävät kivet, lapiot, ämpärit yms päälleni. Kukaan ei uskonut kun kerroin koska eihän se osaa tehdä niin.

Viimeinen yhteinen mukava leikimme päätyi siihen kun serkkuni otti reippaan kokoisen kiven ja heitti sillä korvaan. Siitä tikattavaksi ja uusia yhteisiä leikkejä odottaen.

Se jäi onneksi viimeiseksi yhteiseksi leikiksi. Serkkuni leikki sen jälkeen yksin äitinsä valvonnan alla.

Mä niin inhosin sitä koska se ei osannut leikkiä ja mitään pahaa ei tee koska ei osaa oli oletus vanhempien mukaan.

Puistattaa vieläkin vaikkakin vain tähän yhteeen yksilöön.

Kaverini kehitysvammaisen siskon kanssa tulin erittäin hyvin toimeen.

Serkus-suhteet ei ole kielletty laissa eli turhaan sen varjolla ap kainostelet.

Hinkuttaakohan se poika muitakin naisia? Meinaan jos kyseinen poika asuisi hoitokodissa/laitoksessa. Sillä olisi varmasti lääkitys joka hillitsi "himoja".

Kehitysvammaisilla on aika yleistä olla hyper seksuaalisia.

Mut joo ei tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että et serkkua halua nähdä.

Väärin tekee tätisi, hänen kuuluu valvoa poikansa tekemisiä jos hänen kansaan liikkuu. Teet aiva noikein jos edesäitisi ei osaa/välitä sinua suojella otat juuri noin ohjat omiin käsiin.