Itsesääliä Oikeutetusti

Mä oon aina ollu seurallinen, mielikuviusrikas, oon ain aaatellu että kyllätämä tästä, kun vaikeuksia tulee...Siis ennen oli näin...Nykysin mulla ei oo yhtään ystävää tällä kylällä jonka luona esim kävisin joskus kahvilla...Päiväkausiin ei kukaa soita, ja ainoa sosiaalinen tapahtuma on kaupassa käynti. Olen työtön mutta nyt pitkällä saikulla selän takia. Käyn paljon sairaalassa ja joudun ostelee kalliita lääkkeitä. Kotona teen kaikki taloustyöt ja se on ihan ok, mutta vaikka miten ne omasta mielestäni oikein tekisin, lapseni ja mieheni arvostelee; pahaa ruokaa, et pessy oikeita vaatteita ja rahaa tietenkin pitää muksuille olla. Mies liitelee omia menojaa, tai lähinnä syytää rahansa sellaiseen , minkä itse näke tärkeäksi: omat harrastukset ja nikkarointi. Myi perheen toisen auton, osti tilalle kuormurin, jota minä en voi ajaa. Käy töissä tietenkin sillä toisella ja minä istun päivät kotona. Harrastamiseni on vähän huonoa, kaikki maksaa kuiteski jonkin verran. Jotenkin tilanne on nyt sellanen että olen täysin lukossa. En saa mitään itsestäni irti, tuntuu etten jaksa kuin pakollisen. Tulevat hoidot pelottaa, laskut, lasten pärjääminen, kaikki. Ja äläkää sanoko että puhu miehelles, hänen näkemys on tämä: ihmiselle pitää jäädä jotain itelleen kun töissä käy, ei ole hänen vikasa etten osaa taloutta hoitaa, ja lisäksi hän kauhistelee sairaala/lääke maksujani, mutta ei koskaan niistä edes kysy , selviänkö. Ei myöskään ole kiinnostunut voinnistani, vaan häntä lähinnä kauhistuttaa, jos joudun sairaalaan että onko sinne pakko sitten tulla katsomaan, koska hän inhoaa sairaaloita. Pah, sori tää vuodatus...