Olen huomannut, että aika moni pakkohoitoon määrätty on aivan yhtä hullu hoitojakson jälkeen kuin ennen sitä
Ei se psykoottisuus suinkaan aina siitä katoa, että pidetään suljettujen ovien takana ja pumpataan täyteen lääkkeitä.
Monen mielisairaan kohdalla se mielisairaus on osa ihan normaalia persoonaa ja tapaa hahmottaa ympäröivää todellisuutta eikä mikään varsinainen aivojen häiriötila.
Kommentit (9)
Eipä noihin mitään ihmeparannusta ole. Jos sen verran vakautta löytyis, että ei oo vaaraksi kelleen.
Ei pakkohoidon idea ole pitää ihmistä lukittuna kunnes paranee, vaan valvoa ja antaa akuuttia apua ihmiselle jonka todellisuudentaju on hämärtynyt täysin ja/tai on vaaraksi itselleen tai muille. Kun tämä akuuttivaihe on ohi potilas siirretään sopivampaan hoitoon. Suljetuilla osastoilla säilyttely ei ole mikään ihmelääke.
Neuroleptit eivät spesifisti hoida mitään psykoosia. Niiden teho psykoosiin perustuu niiden yleiseen ajattelutoimintoja lamaavaan vaikutukseen, joka heikentää ihmisen tietoisuutta omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Siksi niitä alun perin kutsuttiin kemiallisesti lobitomiaksi. Psykiatriassa ei tunneta psykoosiin neubiologista perustaa läheskään niin hyvin, kuin yleensä kuvitellaan. Myös psykoosi itsessään on tulkinnanvarainen käsite. On eri asia olla voimakkaan paranoidinen tai kokea, että toiset ihmiset kuulevat ajatuksiasi ajoittain. Lääkärit hoitavat kaikkia ns. psykoottisia tiloja tavalla, joka muistuttaa kaikkia siitä, miten heikkopäisiä ihmiset keskimäärin ovat. Ihmetellään, miten potilaiden pää ei oikein toimi sen jälkeen, kun on syötetty hänelle vuosikausia aivoja lamaavaa huumausainetta, jonka tehoa on tutkittu lähinnä lääkeyhtiöiden lyhytaikaisissa lääkekokeissa. On ihmisoikeusrikos hoitaa väkisin ihmisiä lääkkeillä, jotka tuottavat vakavia terveysongelmia ja joiden ns. teho johtuu niiden kognitiivista toimintakykyä heikentävästä vaikutuksesta ja joihin liittyvä tutkimusnäyttö on kaupallisten intressien ohjaamaa. Analogisesti voisit lyödä ihmistä tiiliskivellä päähän ja havaita, että lamaava vaikutus estää hetkeksi potilaan hourailut tai ainakin vähentää sitä, minkä vuoksi aivovaurio tuottaminen olisi peristeltua käypä hoitoa. Mitä sitten, jos toimintakyky menee loppu iäksi.
Psykoottinen vakava masennus on hyvä tapa saada ihminen pakkohoitoon vaikkei olisikaan psykoottinen.
Mun tuntemat pakkohoidossa olevat ovat palanneet tyäelämään, eikä kukaan näe päällepäin heidän menneitä masisdiagnoosejaan.
Vierailija kirjoitti:
Neuroleptit eivät spesifisti hoida mitään psykoosia. Niiden teho psykoosiin perustuu niiden yleiseen ajattelutoimintoja lamaavaan vaikutukseen, joka heikentää ihmisen tietoisuutta omista tunteistaan ja ajatuksistaan. Siksi niitä alun perin kutsuttiin kemiallisesti lobitomiaksi. Psykiatriassa ei tunneta psykoosiin neubiologista perustaa läheskään niin hyvin, kuin yleensä kuvitellaan. Myös psykoosi itsessään on tulkinnanvarainen käsite. On eri asia olla voimakkaan paranoidinen tai kokea, että toiset ihmiset kuulevat ajatuksiasi ajoittain. Lääkärit hoitavat kaikkia ns. psykoottisia tiloja tavalla, joka muistuttaa kaikkia siitä, miten heikkopäisiä ihmiset keskimäärin ovat. Ihmetellään, miten potilaiden pää ei oikein toimi sen jälkeen, kun on syötetty hänelle vuosikausia aivoja lamaavaa huumausainetta, jonka tehoa on tutkittu lähinnä lääkeyhtiöiden lyhytaikaisissa lääkekokeissa. On ihmisoikeusrikos hoitaa väkisin ihmisiä lääkkeillä, jotka tuottavat vakavia terveysongelmia ja joiden ns. teho johtuu niiden kognitiivista toimintakykyä heikentävästä vaikutuksesta ja joihin liittyvä tutkimusnäyttö on kaupallisten intressien ohjaamaa. Analogisesti voisit lyödä ihmistä tiiliskivellä päähän ja havaita, että lamaava vaikutus estää hetkeksi potilaan hourailut tai ainakin vähentää sitä, minkä vuoksi aivovaurio tuottaminen olisi peristeltua käypä hoitoa. Mitä sitten, jos toimintakyky menee loppu iäksi.
Psykoosi on jonkin sortin delirium tai reaktio johonkin... Riippuu mistä se tulee. Pari kaveria kuulleey ääniä nappailtuaan holtittomasti diapameja. En ihan varma tuliko harhat siinä vaiheessa, kun lääke oli loppu.
Delirium tulee ryyppyputken lopettamisen kohdalla osalle.
Se on vain systeemin tukipilari osoittaa kansalaista/kansalaisia joksikin jostain mitä he ovat, eli psykiatrisesti jonkilaisia ihmisiä. Tästä psykiatrisesta tehdään sitten vitsejä sen aloitteen mukaan.
Aina parhaimmissa kannustuksissa ja ihmisissä sivilisaatiossamme sanotaan hyvä tai siinä on joku liite ennen kannustuksen tai inhimillisyyden sanomista, normaalisti, reaalisesti olemme ja ihmisiä. Kannustaminen on normaalin mitätöimistä ja ylistämistä siitä poikkeamasta mitä ei haluta, kuten hyvä ja tietynlainen ihminen, sanotaanko vaikka mt-potilas.
Vierailija kirjoitti:
Joo ei siellä mitään sen ihmeempiä parantavia hoitoja ole kuin avohoidossakaan. Lähinnä se että saa turvalliset rutiinit ja olot ympärilleen (esim. ihan säännöllinen ruoka, uni ja hygienia), kun ne voi olla varsinkin yksin asuvalla mielisairaalla aika kaoottiset. Ja tarkemmin säädetään lääkitystä niin ettei olisi vaaraksi itselleen eikä muille.
Juuri näin. Oma mielipiteeni ja kokemukseni on, ettei Suomessa todellisuudessa hoideta mielenterveyspotilaita. Lieviin/alkaviin ongelmiin et saa apua, ja pahimmillaan ongelmien pahennuttua tarpeeksi päädyt vankilamielisairaalaan. Yleisin hoitotapa on lääkitys ja avohoito eli "yritä vaan jaksaa yksin kotona". Osastolle jos pääset niin heti alkaa painostus "Oletko jo valmis palaamaan töihin/kotiin/harhojesi pariin? Entäs nyt? Etkö.vieläkään?"
Miksi ap tuntee monta pakkohoitoon määrättyä?