Mä tukehdun tähän vauvai vs. opiskelu -ristiriitaan!!

Opiskele itsesi valmiiksi, mene sitten töihin ja hae lapsellesi päiväkotipaikka. Kyse on ainoastaan parista vuodesta, joka on koko elämää ajatellen naurettavan pieni aika.

Älkää hankkiko kersoja jos se on noin v***n ongelmallista! Ajatteleminen omilla aivoilla ei ole kiellettyä. Miks hankkia muksu jos kuitenkin haluat valmistua johonkin akateemiseen tms ammattiin. ja sit valitetaan. oon huomannut sen muistakin, esim. siskot ja kaverit. Lapsilapsilapsi on saatava ja sitten valitetaan kun ei oo yhtään omaa aikaa kun lapsi vaatii ja vaatii. etteks te sitä tienneet kun ryhdyitte pukkaamaan kersoja? Että ne VAATII.

Ei kai lapsen saaminen poislue akateemisia tai muitakaan opintoja? Itse kävin viimeiset luennot ja tentit äitiyslomalla, isovanhemmat vuorottelivat vauvanhoitajina niinä aikoina. Elämässä aika moni asia on järjestely- eikä suinkaan ideologinen kysymys... Varsinkin jos on avioliitossa, jossa puolisot ovat lain mukaan elatusvelvollisia toisiinsa nähden.

Lapseni on omaasi pari kuukautta vanhempi, opintoja minulla jäljellä 1-1,5v.

Katson tilannetta lukukausi kerrallaan. Palaan nyt kouluun ja otan opintoja tehtäväkseni sen verran, että voin kuitenkin pitää lapsen kotihoidossa. Hoitajina minä, isänsä ja lähisukulaiset. Aion esimerkiksi tehdä itsenäisiä opintoja viikonloppuisin, kun saan useamman tunnin työskentelyaikaa.

Voisitko harkita saman tyyppistä ratkaisua? Tai aloittaa vasta kevätlukukaudella, jolloin lapsesi olisi jo lähempänä 1,5-vuotias?

...siis omaani pari kk vanhempi.

[quote author="Vierailija" time="13.07.2013 klo 22:52"]

Vauva on vasta 11 kk ja mulla opintoja vielä pari vuotta. Miehen palkalla elettäisiin vielä ihan hyvin vaikka siihenkin asti, että vauva on 3 vuotta, mutta jotenkin mua ahdistaa ajatus siitä, että eläisin miehen "siivellä" (vaikka yhteistä lasta hoidankin tietty). Ja oma palkka on kuitenkin oma palkka.

Tavallaan haluaisin tehdä jotain "hyödyllistä", mutta en missään nimessä halua laittaa vuodenikäistä hoitoon. Kun ajattelen tätä asiaa, alkaa kurkkua kuristaa ja ahdistaa. Välillä jopa tuntuu, ettei olisi pitänyt koskaan äidiksi ryhtyäkään, kun tämä ongelma on kasvanut päässäni niin valtaviin mittoihin.

Onko kohtalotovereita? Miten ratkaisitte asian?

[/quote]Olisit ensiksi opiskellut ja vähän työelämääkin kokea niin saisit paremmat äitiysrahatkin. Sitten vasta vauveli.

Niin just! Nyt otat sen aikakapselin esiin ja teet kaiken, niin kuin edellinen sanoo!

Koska hän on oikeassa. Sinne vaan aikamatkailemaan, mitä turhia tekemään itse päätöksiä omasta elämästään, kun av-mammat kertoo, kuinka homma hoidetaan.

[quote author="Vierailija" time="14.07.2013 klo 19:16"]

Älkää hankkiko kersoja jos se on noin v***n ongelmallista! Ajatteleminen omilla aivoilla ei ole kiellettyä. Miks hankkia muksu jos kuitenkin haluat valmistua johonkin akateemiseen tms ammattiin. ja sit valitetaan. oon huomannut sen muistakin, esim. siskot ja kaverit. Lapsilapsilapsi on saatava ja sitten valitetaan kun ei oo yhtään omaa aikaa kun lapsi vaatii ja vaatii. etteks te sitä tienneet kun ryhdyitte pukkaamaan kersoja? Että ne VAATII.

[/quote]

Omalla kohdalla "akateemisen ammatin" ja perheen yhdistäminen vaatii kyllä tosiaan sen, että on työ- ja perheaika eikä pääsääntöisesti muuta ns. omaa aikaa, tai en lapsia ehtisi nähdä. Onneksi olen sen verran perhekeskeinen, että lapsiperheen elämä riittää hyvin vastapainoksi töille, enkä yksityistä omaa aikaa kaipaa. Enemmänkin se oma aika on työpäivä (onneksi on mieluisa ala ja työpaikka).

Miksei mies jäisi hetkeksi lapsen kanssa kotiin? Tai ole vielä vuosi kotona ja tee kirjatenttejä ja esseitä?

No minä olen nähnyt kaksikin taaperoa ja olen sitä mieltä että hyvin voi opiskella lastenhoidon ohella. Minä opiskeli aikoinani täyspäivätyön ohella ja tein töitä samalla kun hoidin lpaset. Ystävlääni on neljä lasta ka hän luki toisen yliopistotutkinnon kotona ollessaan. Siis from scratch, pääsykokeet ja itse tutkinnon.

Ap, lapsi muuttaa parisuhdetta juuri noin, ettei enää ole kaksi erillistä ihmistä, jotka kumpikin elävät sitä omaa elämäänsä ja laskevat sitä, paljonko toiselle antavat ja paljonko toiselta saavat. Lapsen jälkeen, jos haluaa oikeasti säilyttää parisuhteessa sellaisen läheisyyden, jonka avulla seilataan läpi vaikeat ajat (ja niitä teille varmasti tulee, koska kukaan ei välty elämässään vastoinkäymisiltä, surulta, huolelta, sairaudelta ja kriiseiltä) pitää alkaa ajatella, että ollaan yhtä tiimiä. Sinä teet arvokasta työtä, kun annat lapsellesi aikaa kypsyä kotona, ja siitä te koko perhe hyödytte. Sen merkitystä ei usein tajua siinä hetkessä, mutta myöhemmin kyllä.

Oletko varma, ettet aliarvioi miestäsi, ja kuvittelet ettei  hän pohjimmiltaan halua ajatella lapsen parasta (koska juuri nyt sinä tai miehesi vaan olette hänelle ne parhaimmat hoitajat)?  Normaalit isät kyllä miettivät muutakin kuin rahaa tässä elämässä.

Hei - ei ne vaihtoehdot ole vain vuoden ikäisenä hoitoon tai kolme vuotta kotihoidossa. Siltä väliltä löytyy paljon vaihtoehtoja! Monet laittaa lapsen hoitoon tuossa 1,5-2v. iässä ja ovat kokeneet, että on aivan hyvä ikä: osaa kävellä, aloittelee itse syömistä, pahin eroahdistuksen vaihe on jo ohi ja alkaa olla vähän kiinnostusta toisiin lapsiinkin. Kolmevuotisuhmassa voi päivähoidon aloitus olla joskus hankalaakin. Entäs jos teille tulee toinen lapsi - usein se väli on juuri tuo kolmisen vuotta. Oletko sitten toiset kolme vuotta kotona? Olisiko kuitenkin järkevintä miettiä lapsen hoitoon laittamista esim. just tuossa 1,5v. paikkeilla ja tehdä oma tutkinto valmiiksi. Hoitopäiväthän ei välttämättä kauhean pitkiä ole, etenkin jos miehesi työn kanssa voit sovitella (eli ilta-aikaan voit tehdä jotain opintoja, lukea tentteihin ym. ja mies on lapsen kanssa). Rahallisesti varmaan kuitenkin on järkevämpää, että mies käy töissä ja sinä opiskelet, miehen kotona olo lasta hoitamassa käytännössä nollaa teidän tulonne enkä itse ainakaan siihen alkaisi. Työaikojen ja hoito-aikojen jousto toki voi olla järkevää, jos vain mahdollista. Opiskeluaika on sinulla kuitenkin lyhyt ja pari vuotta menee nopeasti - itse tekisin tuon koulutuksen loppuun mahdollisimman pian. 

Ei kukaan tietysti voi tietää teidän elämäntilannetta täysin mutta lähinnä halusin muistuttaa, että kompromisseja tuon ajoituksen kanssa kyllä löytyy eikä tarvitse ajatella niin mustavalkoisesti. Se kolmen vuoden kotonaolo ei ole mikään kiveen kirjoitettu ehdoton suositus vaan monille perheille joku muu ajankohta hoidon aloitukselle on ollut parempikin vaihtoehto.

Hoida vauvaa. Jokainen hellä sana, hellä koskeuts jää pysyvästi vauvan tunnemuistiin ja vaikuttaa hänen elämääsnä vielä aikuisenakin. Ei ole hyödyllisempää ajankäyttötapaa kuin olla oman lapsen kanssa ja antaa hänen nähdä joka päivä, miten hänestä nautit. Opiskella ja työtä ehdit tehdä vuosikaudet myöhemminkin. Lapsi on pieni vain hetken verran.

Oho, sori! Typo heti otsikossa...

ap

1: menet hanttihommiin nyt, vauva menee hoitoon, sulla on oma paska palkkasi, miehellä omansa (parempi?), yhdessä sovitte mitä maksatte, sinä et valmistu, tilanne jatkuu ikuisuuksiin.

2: opiskelet opiskelusi, miehesi maksaa valtaosan kuluistanne muutaman vuoden ajan, sitten työllistyt, olette tasa-arvoisempia taloudellisestikin.

Opiskele! Pari vuotta kitkutusta ei ole mitään sen rinnalla että sulla ei ole mitään ikinä ja miehelläsi on aina. Tai että eroatte koska hanttihommailijan ja kunnon palkoilla työskentelevän välillä nyt vain _on_ tietty hajurako.

Lykkää vuodella opintoja vielä, ihan hyvä kompromissi :). Niin minä tein.

Siis mikset voi opiskella vaikka oletkin lapsen kanssa kotona?

Viimeisellä kommentoijalla ei joko ole lasta, tai ei ole nähnyt uhmaikäistä tenavaa :D

lapsi on 2-vuotiaana tarpeeksi kypsä päiväkotiin. 1 vuosi ei maailmaa kaada.. Voit aloittaa sitten vaikka 10pv/kk opiskelua ja loput kuusta kotona. Itse tein näin ja toimi hyvin. 3-vuotias jo melkein tarvitsee muiden lasten leikkiseuraa ja sitten voit jatkaa kokopäiväisenä. Sulla on vuosikymmeniä työuraa jäljellä. Nauti siitä mitä on nyt.