Miksi ei tänä päivänä ole onnistuttu tekemään yhtä hyvää huumoria kuin kummelit?
Kommentit (21)
Ihan kakkelia. Pelkästään ärsyttäviä, ei tippaakaan hauskoja.
En ikinä ymmärtänyt Kummelia enkä ymmärrä vieläkään. Huumori on lapsellista naureskelua asioille, joita ei tarttisi edes käsitellä naurun avulla.
Se on varmaan siinä että ihmisellä ei tänä päivänä enää ole sellaista havainnointikykyä vaan ihminen huutaa tuuleen ja kulkee tuulen mukana.
ammattiloukkaantujat tappaneet huumorin
No tuota kuule. Jos odotat laadun tulevan televisiosta, olet väärällä foorumilla. Lataa Tiktok ja aloita vaikka etsimällä Andreas Tolonen 👑 niin saat pettämätöntä settiä moneen kertaan päivässä.
Olen syntynyt vuonna 80, eli Kummelin katsojaryhmää siis. Muistan, että etenkin keväällä 94 oli hurja Kummeli-mania. Ysärillä en katseluyrityksistä huolimatta ikinä päässyt Kummelin vitseihin sisään. Sittemmin olen Youtubesta katsonut 90-luvun Kummelisketsejä ja tietyt niistä naurattaa, etenkin aikanaan sensuroitu Panomies, Napakymppi-sketsi ja Normipäivä.
Sen sijaan Kummelin Kultakuume-elokuva on musta ihan älyttömän hyvin tehty ja myös yllättävän hauska. Jännä yhdistelmä övereitä ja stereotyyppisiä henkilöhahmoja/karikatyyrejä, hölmö juoni, kökköä huumoria, mutta silti mukava ja viihdyttävä katsoa!
Tänä päivänä ei myöskään ole sellaista "yhtä mediaa", joka keräisi tyyliin miljoona katsojaa samaan aikaan ruuduun ääreen. Tuskin tuollaista ilmiötä enää tulee uudestaan. Ajat muuttuvat.
Koska paras huumori löytyy nykyään eduskuntatalosta. Sitä ei mikään sketsiviihde pysty voittamaan.
Ei se ollut hyvä. Lapinlahden linnuilla, Jopella ja Ketonen&Myllirinteellä oli hyviä sketsejä, tällaista kaipaisin. Nämä olivat vielä sellaisia harmittomia, ei erikoisemmin loukattu ketään. No ehkä vähän, mutta ei pahasti.
Kummelin pääministeri oli kyllä vähän liiankin realistinen...
Vierailija kirjoitti:
Olen syntynyt vuonna 80, eli Kummelin katsojaryhmää siis. Muistan, että etenkin keväällä 94 oli hurja Kummeli-mania. Ysärillä en katseluyrityksistä huolimatta ikinä päässyt Kummelin vitseihin sisään. Sittemmin olen Youtubesta katsonut 90-luvun Kummelisketsejä ja tietyt niistä naurattaa, etenkin aikanaan sensuroitu Panomies, Napakymppi-sketsi ja Normipäivä.
Sen sijaan Kummelin Kultakuume-elokuva on musta ihan älyttömän hyvin tehty ja myös yllättävän hauska. Jännä yhdistelmä övereitä ja stereotyyppisiä henkilöhahmoja/karikatyyrejä, hölmö juoni, kökköä huumoria, mutta silti mukava ja viihdyttävä katsoa!
Niin huumorissakin on tavallaan se ettei ole huumoria ilman draamaa eikä draamaa jaksa katsoa ilman huumoria. Siinä elokuvassa varmaan huumori pääsee paremmin oikeuksiinsa.

Samoin Aziz The Combat Fighter, joka sittemmin sensuroitiin liian realistisena!
koska tänä päivänä tehdään parempaa huumoria

Että se mihin huumori tavallaan perustuu ihminen tekee havaitoja asiasta ja sen jälkeen asiat käännetään nurinkurin että epäkohdat alkaa näyttäytyä humoristisessa valossa ja siitä kun siirrytään taas draamaan niin nähdäänkin sympatiaa henkilöä kohtaan.
No, jos tottapuhutaan niin ei tuo enää nykypäivänä niin iske kuin aikoinaan ollessaan tuore.
Vierailija kirjoitti:
koska tänä päivänä tehdään parempaa huumoria
Se on kilpailu ruutu ajasta. Tehdään tuttua ja turvallista, aikaa on rajallisesti ja työryhmä maksaa. Paine on kova markkinoinnissa. Sama se on ravintoloilla, verotus on kovaa ja kaikkialla samat tutut ruoat tarjolla.

Minusta tämä on melko surulliseksi maailmaksi muuttunut. Esim leikin omalla mielikuvituksellani ja keksin tarinoita (toki niitä ei voi esittää koska ne ovat pidempiä tarinoita päässä keksittyinä) Yleensähä esim työyhteisössä vaaditaan että läpän täytyy olla lyhyt ja ytimekäs.

Esiim kattoi tuota niemisen haastattelua pehkosen showssa että "ei ole aikaa tehdä standup komiikkaa" varmaan siksi että pitää esiintyä munamiehenä. Ja hannu pekka Björkman (teakin proffa) siirtyy kirjailijaksi.
Kummelit....YÄK....