Hei te joilla on lastenrattaissa "kuppipenkki!"
Olen ihan pulassa tuon 1,5-vuotiaan kanssa. Ei viihdy rattaissa ei sitten yhtään. Yksi syy voi olla kyllä surkea istuma-asunto. Kun valuu koko ajan vaikka on valjaat kiinni. Meillä ihan perus, vähän vanhemmat rattaat jotka jäivät esikoiselta. Olen miettinyt uusien hommaamista, sellaisia joissa on se kuppipenkki. Viihtyykö lapset sellaisessa paremmin? Kannattaako vaihtaa?
Kommentit (28)
Mä jotenkin kuvittelin otsikosta, että puhutaan mukinpidikkeestä sille työntäjälle 🤦🏻♀️
En ymmärrä mikä on kuppi-istuin. Enkä sitä, miksi 5v olisi rattaissa. En jaksaisi edes työntää.
Meillä bugaboot. Jäivät jo alta 3v käytöstä koska haluan että lapsi liikkuu, ja lapsikin haluaa. Viihtyi aina kasvot työntäjään päin ja juteltiin samalla kaikkea. Päiväunet nukkuu kotona, joten rattaat jo turhat kaikkiaan.
Vierailija kirjoitti:
Sattarit = sateenvarjo rattaat = matkarattaat
Matkarattat taittuu eri tavoin kuin sateenvarjorattaat. Sattareista tulee pitkä kapea paketti, matkarattaista leveä paketti taitettaessa.
Ja tosiaan, kun ap avasi enemmän asiaa niin julkisiin mieluiten pienet sateenvarjorattaat kuin isot rattaat. Ja kuten ketjuun joku jo vastasikin, niin kasvot menosuuntaan viihtyy paremmin.
Äippä x3 kirjoitti:
meillä on ollut käytössä emmaljungan supervikingit, ihan parhaat tuplinakin, tosi kätevä muokata tatpeen mukaan ykkösistä tupliksi tai toisinpäin. meillä oli lähinnä kaupunkikäytössä mutta esim lumessa kulki hyvin. työnnettiin myös pellolla, sielläkin kulki hyvin kun lukitsi eturenkaat suoraan, ykkösinä mentiin tuolla pellolla.
kuppipenkissä on myös se hyvä puoli että istumaasentoon nukahtanut lapsi ei herää kun kallistuu istuimen mukana nukkumaasentoon.
toinen hyvä puoli on tuossa emmaljungan istuimessa se että siihen mahtuu tarvittaessa oikeesti isokin lapsi, jopa viisi vuotias jos sattuu pitkällä retkellä nukahtamaan. lisäksi jalkatuessa ei ole sitä ällän muotoista osaa joka häiritsee pidempää lasta.
myyntiin pitäis laittaa vaan en oo saanut aikaiseksi vaikka jääneet tarpeettomiksi.
5-vuotias rattaissa...

Meillä päin sateenvarjorattaat ovat yhtälailla matkarattaat kuin babyzen yoyotkin

hahahaaa tiesin kyllä että täällä on näin epäkypsää porukkaa ettei ymmärretä miks 5v olisi rattaissa. me liikutaan paljon julkisilla ja kokopäivän reissuja. lapset sattuu olemaan sitä sarjaa jotka yksinkertaisesti sammuu bussissa eikä todellakaan herää kun ollaan perillä. kyllä, olen ollut useaan kertaan tilanteessa jossa olen jäämässä bussista pois ja mulla nukkuu kolme lasta iät on ollu silloin tyyliin 1, 3 ja 5 ja kyllä se yks vuotias on helpon kantaa kotiin entä se 5vuotias, ja kyllä, siinä vaiheessa on ihan kiva että on rattaat johon saa kaksi lasta kyytiin ja nimenomaan ne isommat kun se pienin painaa vähiten.
mun äitiys ei saa näistä kommenteista kolausta, en ole niin tyhmä että muuttaisin toimintatapaani sen takia että täällä joku nauraa haha viis v rattaissa. tän palstan alkuperäinen tarkoitus on ollut tukea pientenlasten vanhempia eikä lytätä kaiken aikaa.
koska kuitenkin ärsyynnyin tuosta kommentista kirjoitin vastauksen ja voin samalla tässä kertoa nykytilanteenkin, emme enää liiku juurikaan julkisilla, lapset on 3, 5, 7v
nuorin ei oikeastaan nuku enää päiväunia kuin juuri kokopäivän reissuilla jolloin saatan ottaa rattaat mukaan jos kuljetaan julkisilla. eniten kuitenkin kuljetaan autolla ja rattaita on käytetty vain muutama kerta vuoden sisään.
ja nyt tietenkin joku haluu kommentoida että lapsen pitää saada nukkua kotona rauhassa päiväunet, ei tarvii todellakaan jos lapsi saa rauhassa kuitenkin unensa nukkua.
Jos on autoton, niin onhan se kiva että ne rattaat ovat hyvät kun niiden kanssa joka paikkaan mennään. Ja ruokakaupassa mahdoton kulkea millään pienillä sateenvarjorattailla kun ostokset on saatava kunnolliseen tavarakoriin. Eikä sen 1,5-vuotiaan vaan voi antaa koko ajan kävellä, jos on vilkas liikenne tai kiire jonnekkin. Tai vaikka paljon tavaraa käsissäkin, niin olisihan se kiva että se lapsi niissä rattaissa tykkäisi istua.
Ja jos lapsi istuu rattaissa, niin se ei tarkoita etteikö sen lapsen kanssa ulkoiltaisi ja liikuttaisi muuten.
Sateenvarjorattaat.