Työttömiin ja vähäosaisiin kohdistuva viha palstalla vetää surulliseksi
Mitenköhän voisi saada ymmärtämään niitä eri tekijöitä tuolla taustalla? Osa toki on varmaan laiskoja, mutta moni oikeasti yrittää, harrastaja ja tekee paljon.
Kommentit (45)
Aijaa, mun mielestä palstalla on kyllä runsain mitoin ketjuja ja kommentteja, joissa puolustetaan vähäosaisia. Paljon enemmän mä aistin täällä herravihaa.
Pikemminkin toisinpäin. Jos on suhteellisen ok asemassa, se on vain tuuria ja suhteilla saatua.
Onko se oikeasti vihaa, jos toivoo että ihmisillä lähtökohtaisesti olisi se asenne, että itse huolehditaan itsestä ja perheestään? Minusta se on pohja sille, että mitään tukia niille vähäosaisille ja työkyvyttömille edes voi olla.
Liian paljon näkee sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman. Tavallaan se on systeemin vika myös, mutta silti koen, että yksilölläkin on vastuunsa. Kaikki työ ei ole erityisen tuottavaa, vaikka tärkeää onkin, ja siitä ei välttämättä kummoista palkkaa tule. Silti se on itsestään huolehtimista sen sijaan, että lilluu vain muiden maksamana.
EK:n propaganda on mennyt läpi. Työttömien syyllistämiskampanjahan vähän ennen kuin aktiivimallia alettiin suunnittelemaan. Parhaimmillaan joka viikko mediassa marssitettiin esiin toinen toistaan laiskempaa ja paheksuttavampaa "ideologisesti työtöntä", ja täysin häpeilemättä annettiin ymmärtää että suurin osa Suomen työttömistä on sellaisia. Tämä meni kansalle läpi kuin väärä raha, eikä kovinkaan moni edes osannut epäillä tulleensa hieman johdatelluksi.
Vanhemmilla ihmisillä taas työttömien vihaaminen juontaa juurensa nuoruusvuosiin 40 - 80 -luvuille, jolloin työttömyys oli ihan oikeasti oma valinta, eikä sellaiseksi päätynyt kuin korkeintaan yksi kaikkien tuntema hampuusi koko kylästä. Muut menivät heti kansakoulun jälkeen vakituisiin kokopäivätöihin, joita silloin riitti kaikille, ja olivat siellä eläkeikään. Tai ainakin 90-luvun lamaan, jolloin pätkätöistä, työttömyydestä, jne. tuli arkipäivää suurellekin yleisölle.
Kannattaa muistaa, että yleisesti ottaen jotain palvelua seuraavista ihmisistä 90 % on hiljaa, 9 % kirjoittaa muutamia kommentteja ja 1 % on aktiiveja. Noin keskimäärin. Joten ihan yleisenä leikkauksensa yhteiskunnasta tätä ei kannata pitää.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä tämä palsta on hyvä läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta. Suurin osa ihmisistä on tottunut liian hyvään, töitä on saatu helpolla ja omaisuutta kartutettua. Suomalaiset ovat keskimäärin hyvin ylimielisiä työnarkkareita ja erilaisuutta ei hyväksytä.
Tottua hyvää = elättää itse itsensä.
Pitäisi palata mukavaan aikaan 60 vuotta sitten eli jos perheen vanhemmilla ei ole töitä eikä työhaluja, niin lapset sijaisperheisiin eikä heistä sen jälkeen saisi mitään tietoa. Adoptiojonot lyhenisi, kun kotimaista lapsiainesta olisi runsaasti tarjolla.
Vierailija kirjoitti:
Onko spe oikeasti vihaa, jos toivoo että ihmisillä lähtökohtaisesti olisi se asenne, että itse huolehditaan itsestä ja perheestään? Minusta se on pohja sille, että mitään tukia niille vähäosaisille ja työkyvyttömille edes voi olla.
Liian paljon näkee sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman. Tavallaan se on systeemin vika myös, mutta silti koen, että yksilölläkin on vastuunsa. Kaikki työ ei ole erityisen tuottavaa, vaikka tärkeää onkin, ja siitä ei välttämättä kummoista palkkaa tule. Silti se on itsestään huolehtimista sen sijaan, että lilluu vain muiden maksamana.
Kerro minullekin, missä sinä "näet liian paljon sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman"? Iltapäivälehtien jutuissa, jotka on EK:n ja kokoomuskamujen kanssa yhdessä suunniteltu? Ja sinä uskot😳
Vierailija kirjoitti:
Onko se oikeasti vihaa, jos toivoo että ihmisillä lähtökohtaisesti olisi se asenne, että itse huolehditaan itsestä ja perheestään? Minusta se on pohja sille, että mitään tukia niille vähäosaisille ja työkyvyttömille edes voi olla.
Liian paljon näkee sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman. Tavallaan se on systeemin vika myös, mutta silti koen, että yksilölläkin on vastuunsa. Kaikki työ ei ole erityisen tuottavaa, vaikka tärkeää onkin, ja siitä ei välttämättä kummoista palkkaa tule. Silti se on itsestään huolehtimista sen sijaan, että lilluu vain muiden maksamana.
Mistäs niitä töitä aattelit taikoa kaikille? Siis ihan oikeita töitä, joista maksetaan palkkaa ja kerryttää eläkettä. Jos on suunnitelma valmiina niin soitappa vaikka pääministerille.
Entä tekisitkö omaa työtäsi 450€/kk palkalla (tuon sain kun olin itse jonkun aikaa työttömänä koulujen jälkeen)? Jaa ettet? No, niin mä vähän arvelinkin :P
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä luulet asiaan vaikuttavan sen, että Suomessa halveksitaan rehellistä työntekoa. Isotuloiset ovat asia erikseen, mutta eniten ilmaisen rahan jako suututtaa niitä, jotka kuuluvat pienituloiseen, työtätekevään luokkaan. Monella ns. köyhällä on sama tai parempi elintaso, kuin työtätekevällä, pienituloisella. Käsittämätöntä.
Kyllä ja kun joutuu kaiken maksamaan itse, ja joutuu jonkun tavaran rikkoutuessa elämään kaurapuurolla pitkään ja kuitenkin on joka arkiaamu sinne töihin lähdettävä, niin kyllä joskus täällä on niin v-mäisiä naukumisia, miten mikään ei riitä, ei ole merkkivaatteita, ei ole rahaa istua lattella kahvilassa, ei ole lohta joka päivä ruokana eikä ole varaa ostaa avokadoja, eikä vielä lapsia ulkomaille kuin kerran vuodessa.
Ja kuitenkaan ei joudu nälkää näkemään ja on ilmainen lastenhoito ja koulutus terveydenhoito. Mistään ei osata olla kiitollisia vaan kadehditaan vain jotain velkaantuneiden "rikkaiden" omaisuuksia. Töihinkään ei voi mennä edes tilapäisesti, jos ei saa monta tuhatta euroa palkkaa ja saa merkityksellistä hienoa työtä, jossa voi vain päivät surffailla valittamalla vauvapalstalla.
Sillä työssäkäyvällä voi olla joskus varaa kahvilaan, mutta ei välttämättä jaksa, kun ne kotityötkin on tehtävä sitten illalla töiden jälkeen. Mutta onhan siinä se verojen maksamisen ilo, että toisten ei tarvitse mennä töihin.
Kai nämä vinkujat ovat jotain poikkeuksia tai provoja, kun tiedän itsekin entisiä työttömiä, jotka ovat ensin menneet johonkin mihin vain työpaikkaan ja sitten lopultä päässeet parempaan.
Vierailija kirjoitti:
Asuin paikkakunnalla, missä oli paperitehdas. Olin ko. paikkakunnan työkkärissäkin työllistämistukijakson paljon aiemmin, kuin paperitehdas lakkautettiin. Paperimiehet olivat todella ylimielisiä. Kun se tehdas lakkautettiin, nimiä sanomatta, entiset työkaverit sanoivat, että on kyllä uskomattoman vaativaa ja outoja luuloja omaavaa porukkaa. Rahaa olisi pitänyt saada heti ekalla työkkärikäynnillä ja työmarkkinatuen määrän oli vakavasti ajateltu olevan vitsi, kun ei sillä kukaan voi elää, tukia oletettiin saatavan kaikki mahdolliset vaikka vaimo oli hyväpalkkaisessa työssä jne. Uskon nämä jutut täysin.
Kai ne nyt ansiosidonnaisen päivärahan sai.
Eikä kukaan oleta saavansa työkkäriköynnillä rahaa.
Juttusi kertoo vain sinusta. Ehkä kateutta.

Kaikkhan alkoi 90-luvun laman jälkeen. Koulutus uudistettiin niin, että ammattikoulut lähes alasajettiin ja kaikkien piti korkeakouluttautua. Siitä seurasi pidemmällä ajalla huonolaatuinen ammattikoulutus ja ammattiduunareiden puute kantaväestössä. Duunarit alkoivat pienyrittäjiksi, jotka tuovat ulkomailta matalapalkkaista työvoimaa ja kiertävät veroja. Töiden kilpailutus yhdistettynä pienyrittäjän ahneuteen rikastumisesta on aiheuttanut sen, ettei enää haluta maksaa kunnon palkkaa kenellekään. Ei haluta maksaa veroja, ei työnantajamaksuja, ei haluttaisi antaa lomia - ei mitään, kun ulkomaalaisia on voitu kusettaa vuosikausia tulemaan halvalla töihin. Hoitoalalla ei haluta edes oikeesti hoitaa ketään näissä yksityisissä yrityksissä. Rakennuksilla jatkuu vielä 30 vuoden jälkeenkin sama luvattomien alipalkattujen duunareiden käyttö, vaikka tätä on yritetty saada kitkettyä pois. Nyt tähän on tullut taksiautoilijat lisää uudella lainsäädännöllä ja ties mitä kaikkea muuta. Kun herrojen ja yrittäjien pitää saada maksimivoitot muiden kustannuksella.
Joskus joku asiantuntija selitti ilmiön taustalla olevan hyväosaisella pelko.
Ja pelkää kuollakseen joskus olevan samassa tilanteessa, pelkää joutuvansa irtisanotuksi ja työttömäksi, tulee avioero, sairastuu ja työkyky alenee jne. jolloin taloudellinen tilanne heikkenee ja rahat loppuvat.
Ja mielessään hyväosainen pohdiskelee miten selvitä vaikeasta tilanteesta ja antamalla toiselle neuvoja, syyllistämällä ja haukkumalla, niin oma selviintymistarina voimistuu ja tulee tunne, näin tekemällä selviävän itse vaikeasta tilanteesta voittajana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se oikeasti vihaa, jos toivoo että ihmisillä lähtökohtaisesti olisi se asenne, että itse huolehditaan itsestä ja perheestään? Minusta se on pohja sille, että mitään tukia niille vähäosaisille ja työkyvyttömille edes voi olla.
Liian paljon näkee sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman. Tavallaan se on systeemin vika myös, mutta silti koen, että yksilölläkin on vastuunsa. Kaikki työ ei ole erityisen tuottavaa, vaikka tärkeää onkin, ja siitä ei välttämättä kummoista palkkaa tule. Silti se on itsestään huolehtimista sen sijaan, että lilluu vain muiden maksamana.
Mistäs niitä töitä aattelit taikoa kaikille? Siis ihan oikeita töitä, joista maksetaan palkkaa ja kerryttää eläkettä. Jos on suunnitelma valmiina niin soitappa vaikka pääministerille.
Entä tekisitkö omaa työtäsi 450€/kk palkalla (tuon sain kun olin itse jonkun aikaa työttömänä koulujen jälkeen)? Jaa ettet? No, niin mä vähän arvelinkin :P
Töitä on, mutta kaikki ei välttämättä ole esim kokoaikaista työtä. Silti se on askel pois tukien varasta.
En tietenkään tekisi omaa työtäni muutamalla satasella, mutta tämä onkin kohtuullisen vaativa ja vastuullinen työ. Jotain helppoa suorittavan tason työtä vajailla tunneilla voisin tehdäkin. Näihin hän on mahdollista saada soviteltua tukea lisäksi.
Vierailija kirjoitti:
EK:n propaganda on mennyt läpi. Työttömien syyllistämiskampanjahan vähän ennen kuin aktiivimallia alettiin suunnittelemaan. Parhaimmillaan joka viikko mediassa marssitettiin esiin toinen toistaan laiskempaa ja paheksuttavampaa "ideologisesti työtöntä", ja täysin häpeilemättä annettiin ymmärtää että suurin osa Suomen työttömistä on sellaisia. Tämä meni kansalle läpi kuin väärä raha, eikä kovinkaan moni edes osannut epäillä tulleensa hieman johdatelluksi.
Vanhemmilla ihmisillä taas työttömien vihaaminen juontaa juurensa nuoruusvuosiin 40 - 80 -luvuille, jolloin työttömyys oli ihan oikeasti oma valinta, eikä sellaiseksi päätynyt kuin korkeintaan yksi kaikkien tuntema hampuusi koko kylästä. Muut menivät heti kansakoulun jälkeen vakituisiin kokopäivätöihin, joita silloin riitti kaikille, ja olivat siellä eläkeikään. Tai ainakin 90-luvun lamaan, jolloin pätkätöistä, työttömyydestä, jne. tuli arkipäivää suurellekin yleisölle.
Ei pidä paikkaansa. 70-luvulla oli lama ja silloin jopa sairaanhoitajia oli työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuin paikkakunnalla, missä oli paperitehdas. Olin ko. paikkakunnan työkkärissäkin työllistämistukijakson paljon aiemmin, kuin paperitehdas lakkautettiin. Paperimiehet olivat todella ylimielisiä. Kun se tehdas lakkautettiin, nimiä sanomatta, entiset työkaverit sanoivat, että on kyllä uskomattoman vaativaa ja outoja luuloja omaavaa porukkaa. Rahaa olisi pitänyt saada heti ekalla työkkärikäynnillä ja työmarkkinatuen määrän oli vakavasti ajateltu olevan vitsi, kun ei sillä kukaan voi elää, tukia oletettiin saatavan kaikki mahdolliset vaikka vaimo oli hyväpalkkaisessa työssä jne. Uskon nämä jutut täysin.
Kai ne nyt ansiosidonnaisen päivärahan sai.
Eikä kukaan oleta saavansa työkkäriköynnillä rahaa.
Juttusi kertoo vain sinusta. Ehkä kateutta.
Tietysti sai, paperimiehen on ollut painostuksen takia kuulua liittoon. Ja liiton maksusta osa on kassamaksua.
Tuttuni unelma-ammatti on kuulemma sosiaalityöntekijä aikuisten parissa... Silti hänen käsityksensä "sossun" asiakkaista sekä vähäosaisuuden ja syrjääntymisen syistä on lähinnä se laiskuus ja tyhmyys: "ei viitsitä käydä kouluja eikä töissä". Tämä käsitys siitäkin huolimatta, että omalla jälkikasvulla on mt-ongelmia, jotka ovat vaikuttaneet hänen pärjäämiseensä elämässä. Luulisi osaavan ajatella, että syyt ovat moninaiset muillakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä luulet asiaan vaikuttavan sen, että Suomessa halveksitaan rehellistä työntekoa. Isotuloiset ovat asia erikseen, mutta eniten ilmaisen rahan jako suututtaa niitä, jotka kuuluvat pienituloiseen, työtätekevään luokkaan. Monella ns. köyhällä on sama tai parempi elintaso, kuin työtätekevällä, pienituloisella. Käsittämätöntä.
Kyllä ja kun joutuu kaiken maksamaan itse, ja joutuu jonkun tavaran rikkoutuessa elämään kaurapuurolla pitkään ja kuitenkin on joka arkiaamu sinne töihin lähdettävä, niin kyllä joskus täällä on niin v-mäisiä naukumisia, miten mikään ei riitä, ei ole merkkivaatteita, ei ole rahaa istua lattella kahvilassa, ei ole lohta joka päivä ruokana eikä ole varaa ostaa avokadoja, eikä vielä lapsia ulkomaille kuin kerran vuodessa.
Ja kuitenkaan ei joudu nälkää näkemään ja on ilmainen lastenhoito ja koulutus terveydenhoito. Mistään ei osata olla kiitollisia vaan kadehditaan vain jotain velkaantuneiden "rikkaiden" omaisuuksia. Töihinkään ei voi mennä edes tilapäisesti, jos ei saa monta tuhatta euroa palkkaa ja saa merkityksellistä hienoa työtä, jossa voi vain päivät surffailla valittamalla vauvapalstalla.
Sillä työssäkäyvällä voi olla joskus varaa kahvilaan, mutta ei välttämättä jaksa, kun ne kotityötkin on tehtävä sitten illalla töiden jälkeen. Mutta onhan siinä se verojen maksamisen ilo, että toisten ei tarvitse mennä töihin.
Kai nämä vinkujat ovat jotain poikkeuksia tai provoja, kun tiedän itsekin entisiä työttömiä, jotka ovat ensin menneet johonkin mihin vain työpaikkaan ja sitten lopultä päässeet parempaan.
Matalapalkkaduunarit taitavat olla ihan oikeasti hieman yksinkertaisia... Jos saa enemmän rahaa olemalla työttömänä kuin siinä ikiomassa paskaduunissa, niin juu nou, miksi ei sitten jäisi itsekin työttömäksi ja nostaisi niitä suuren suuria tukia?
PS. Mikään "velvollisuudentunto" tai muu bullshitti, jota ei usko erkkikään, ei sitten mene läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko spe oikeasti vihaa, jos toivoo että ihmisillä lähtökohtaisesti olisi se asenne, että itse huolehditaan itsestä ja perheestään? Minusta se on pohja sille, että mitään tukia niille vähäosaisille ja työkyvyttömille edes voi olla.
Liian paljon näkee sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman. Tavallaan se on systeemin vika myös, mutta silti koen, että yksilölläkin on vastuunsa. Kaikki työ ei ole erityisen tuottavaa, vaikka tärkeää onkin, ja siitä ei välttämättä kummoista palkkaa tule. Silti se on itsestään huolehtimista sen sijaan, että lilluu vain muiden maksamana.
Kerro minullekin, missä sinä "näet liian paljon sitä, että työkykyinen ihminen ei tee työtä, koska tukien varassa saa lähes saman"? Iltapäivälehtien jutuissa, jotka on EK:n ja kokoomuskamujen kanssa yhdessä suunniteltu? Ja sinä uskot😳
Kuule ihan tällä palstalla oli vastikään keskustelu, jossa sivutolkulla työttömät hehkuttivat sitä, miten ihana elämä on työttömänä. Olivat kuulemma vapaaehtoisesti työttömiä ja elivät tuilla, oli niin ihanaa kuulemma kun oli vapaata ja omaa aikaa pelkästään.
Käsittämätöntä, että yläpeukkuja oli kymmeniä
joka kommentissa, eli tällä palstalla majailee selvästi iso joukko työttömiä, jotka puolustavat elämäntapaansa.
Mitä kasvatuksessa on mennyt pieleen, jos ihminen todella kokee oikeudekseen olla elättämättä itseään? Jotain todella pahasti ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä luulet asiaan vaikuttavan sen, että Suomessa halveksitaan rehellistä työntekoa. Isotuloiset ovat asia erikseen, mutta eniten ilmaisen rahan jako suututtaa niitä, jotka kuuluvat pienituloiseen, työtätekevään luokkaan. Monella ns. köyhällä on sama tai parempi elintaso, kuin työtätekevällä, pienituloisella. Käsittämätöntä.
Kaikkhan alkoi 90-luvun laman jälkeen. Koulutus uudistettiin niin, että ammattikoulut lähes alasajettiin ja kaikkien piti korkeakouluttautua. Siitä seurasi pidemmällä ajalla huonolaatuinen ammattikoulutus ja ammattiduunareiden puute kantaväestössä. Duunarit alkoivat pienyrittäjiksi, jotka tuovat ulkomailta matalapalkkaista työvoimaa ja kiertävät veroja. Töiden kilpailutus yhdistettynä pienyrittäjän ahneuteen rikastumisesta on aiheuttanut sen, ettei enää haluta maksaa kunnon palkkaa kenellekään. Ei haluta maksaa veroja, ei työnantajamaksuja, ei haluttaisi antaa lomia - ei mitään, kun ulkomaalaisia on voitu kusettaa vuosikausia tulemaan halvalla töihin. Hoitoalalla ei haluta edes oikeesti hoitaa ketään näissä yksityisissä yrityksissä. Rakennuksilla jatkuu vielä 30 vuoden jälkeenkin sama luvattomien alipalkattujen duunareiden käyttö, vaikka tätä on yritetty saada kitkettyä pois. Nyt tähän on tullut taksiautoilijat lisää uudella lainsäädännöllä ja ties mitä kaikkea muuta. Kun herrojen ja yrittäjien pitää saada maksimivoitot muiden kustannuksella.
Näin se on mennyt.
Parempi ei oikeastaan voi olla, sillä tuet katsotaan tulojen perusteella, ei sen perusteella onko työtön vai töissä. Sama kyllä voi olla. Lasten määrä vaikuttaa toki. Monesti tukiin laskemissa lasketaan nekin tuet mitä saavat kaikki, kun verrataan palkkaan. Esim. lapsilisät otetaan mukaan ja sitten verrataan palkkaan ja väitetään että saa enemmän, vaikka kyllä palkansaajienkin lapsista lapsilisät maksetaan. Samoin palkansaajan asumistukea ei huomioida, vaikka niitä maksetaan työssäkäyvillekin aika paljon.