IS: Miksi ylipainosta ei saa puhua? Lääke­tieteen tohtori lataa suorat sanat vaietusta ongelmasta

Siis onko se vaiettu ongelma se ylipaino vai se, että ylipainosta ei saa puhua?

Jos jälkimmäinen, niin lääkäri menköön terapiaan, jos ottaa niin kovasti luonnolle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse kamppaillut painoni kanssa koko ikäni. Lihoin reilusti ensimmäisen kerran alle kouluikäisenä, kun olin muutaman viikon mummolassa. Kotiin tullessa samat vaatteet ei sopineet minun päälle mitä minulla oli mummolaan mennessä. Olen lähinnä jojoillut painoni kanssa lapsuudesta asti. Laihtuessa minua inhottaa, kun ihmiset alkavat kiinnittää siihen huomiota. Pahimmillaan minulle on huudettu ihmisä täynnä olevassa huoneessa "katsokaa, miten paljon Minna on laihtunut" tai tultu tunnustamaan kahden kesken, miten hyvältä nyt näytän ja miten hän on monesti halunnut kertoa minulle, että olen ylipainoinen.

Luonteeltani olen ylikiltti enkä halua pahoittaa kenenkään mieltä. En kestä tilanteita, jossa koen, että minua painostetaan. Anoppini on karjalaista syntyperää ja niin kovin vieraanvarainen. Se jatkuva syömisen tuputtaminen on ihan hirveää, kun pöydässä on aina kymmentä eri sorttia ja kaikkea pitäisi maistaa. Kerrankin selitin anopille pitkään ja hartaasti, että olen pudottamassa painoa enkä enää syö mitään makeaa, koska se sotkee päämäärääni. Anoppi nyökytteli ymmärtäväisenä ja lopuksi sanoi "ota pullaa, ota ota, se on tänään leivottua, ihan sinua varten tein". Kieltäydyin useasti, mutta anoppi vain jatkoi "ei ne minun leipomukset kelpaa" ja näytti surkealta. Otin sitten pullaa. Sama keskustelu jatkui pikkuleipien, täytekakun, riisipiirakoiden ja muiden kohdalla. Kotiin mennessä vtutti niin ankarasti. Koska olin mässäillyt, söin vähemmän seuraavina päivinä. Koska söin vähemmän, olin sitten niin nälkäinen, että söin kaapit tyhjiksi. Olen ratkaissut ongelman anopin kanssa niin, että en enää käy siellä.

Noin, nyt sitten saa tulla ilkkumaan ja kertomaan, miten minulla ei ole selkärankaa.

Jep, sukulaiset. Toine paikka joka harmittaa monia on työpaikat joissa on aina jotain pullaa/leivosta/makeaa kahvin kanssa. Siinä sitten ringissä niitä syödään ja jos joku yrittää olla niitä ottamatta niin muut heti kuorossa että ei 1 pulla paksuunnuta tai vastaavaa ja oikein tyrkyttävät sitä pullaa. Saati jos pullan/piirakan on joku muu työntekijä leiponut niin sitten ei muka kelpaa. Ei se 1 pulla haittaa mutta jos syö sen yhden niin sitten koko päivän tekee sitä makeaa mieli lisää. Ja jos joutuu menemään kaupan kautta kotia niin todella vaikeata olla ostamatta jotain makeaa sieltä. Miksi toiset ihmiset eivät anna toisten olla ja tehdä kuten haluavat.

Jossain vaiheessa me kaikki opimme laittamaan muille rajat tai sitten tosiaan muut määrittelevät jopa kehomme kilot ja rasvaprosentimme.

Eihän se kivaa ole olla tiukkana, kun joku jankuttaa tai kuorossa sanelevat, mutta niin se vaan on oltava, jos ei meinaa muiden takia olla lihava.

Otat vain uuden asenteen. Niitä aina kun sinulle tarjotaan ja sitten ehdotat, että he jakavat keskenään sinun pullasi tai anoppisi laittaa pullat pakkaseen, jotta hänen on sitten kivaa syödä niitä itse myöhemmin jne. Koska ne herkut ovat hyviä, niin juuri siksi vaadit, toivot, haluat, että he ne syövät. Silloin heidän on alettava kieltäytymään ja selittelemään, ei sinun.

Kotimatkat alat tehdä kaukana kaupoista, vaikka sitten matkasta tulisi pidempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksais tuota "terveellinen ruoka maksaa niin paljon" -paskapuhetta. Kausivihanneksia, -hedelmiä ja -juureksia saa todella halvalla, jos kiinnostusta on etsiä. Usein voi saada jopa ilmaiseksi näihin aikoihin metsästä, sukulaisilta tai facebookin paikallisilta sivuilta marjoja ja omenoita tms. mitä kelläkin kasvaa.

Mut ku ne ei maistu fazerin siniselle....

En usko että ongelma on tuo ettei ruoka maistu fazerin siniselle, kuten hauskasti kirjoitit, vaan se että se terveellinen ja edullinen ruoka vaatii yleensä aikaa ja työtä valmistukseen. Tunnen paljon vegaaneja jotka valmistavat erittäin hyvää ruokaa kasviksista, mutta erona heihin, menee omaan ruoanlaittooni 10-20min ja heidän ruoanlaittoonsa ehkä tunti kerralla (toki riippuen ruoasta). Mitä stressaantuneempi ja väsyneempi ihminen on, sitä helpommalla hän haluaa päästä arjessa. Ruoan ollessa kyseessä, tämän ei tarvitse tarkoittaa suklaan syömistä, mutta esimerkiksi kaupan maksalaatikkoa itsetehdyn kasvisruoan sijasta.

Itse kasvoin kasikyt-ysikytluvulla perheeseen jossa molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kyllä ruokaa kotona, mutta todella usein se oli jotain eineksiä tai puolivalmisteita, koska vanhemmat oli niin väsyneitä töitten jälkeen. Rutiini oli heille usein se että töihin, kotiin, nopsaan jotain pöytään, päikkäreille, ja sitten illalla oltiin perheen kanssa kotosalla tai ulkona. Uskon ettei tämänkaltainen työstressi ole vuosien saatossa yhtään vähentynyt perheissä, vaan pikemminkin yltynyt kun työpäivätkään harvalla enää on sitä arjen 8-16 rutiinia.

Suomessa lähes 20 vuotta asuneena (tulin alakouluikäisenä) italialaisena mietin usein tätä. Nyt kun minulla on oma perhe, olen huomannut että täällä tosiaan päivällisaika on klo 17 pintaan. Ymmärrän täysin, että siihen aikaan suoraan töistä tulleena ja nälkäisten lasten odottaessa ruokaa on helppo lätkäistä pöytään puolivalmiste. Mutta onko se päivällinen pakko syödä siihen aikaan? Meillä, kuten lapsuudenkodissani, syödään koulun ja vanhempien töiden jälkeen välipala - voileipä esimerkiksi - ja sitten illallinen kokataan kaikessa rauhassa kello kahdeksaksi. Näin ei täydy tyytyä nopeisiin ruokiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei jaksais tuota "terveellinen ruoka maksaa niin paljon" -paskapuhetta. Kausivihanneksia, -hedelmiä ja -juureksia saa todella halvalla, jos kiinnostusta on etsiä. Usein voi saada jopa ilmaiseksi näihin aikoihin metsästä, sukulaisilta tai facebookin paikallisilta sivuilta marjoja ja omenoita tms. mitä kelläkin kasvaa.

Mut ku ne ei maistu fazerin siniselle....

En usko että ongelma on tuo ettei ruoka maistu fazerin siniselle, kuten hauskasti kirjoitit, vaan se että se terveellinen ja edullinen ruoka vaatii yleensä aikaa ja työtä valmistukseen. Tunnen paljon vegaaneja jotka valmistavat erittäin hyvää ruokaa kasviksista, mutta erona heihin, menee omaan ruoanlaittooni 10-20min ja heidän ruoanlaittoonsa ehkä tunti kerralla (toki riippuen ruoasta). Mitä stressaantuneempi ja väsyneempi ihminen on, sitä helpommalla hän haluaa päästä arjessa. Ruoan ollessa kyseessä, tämän ei tarvitse tarkoittaa suklaan syömistä, mutta esimerkiksi kaupan maksalaatikkoa itsetehdyn kasvisruoan sijasta.

Itse kasvoin kasikyt-ysikytluvulla perheeseen jossa molemmat vanhemmat töissä. Meillä oli kyllä ruokaa kotona, mutta todella usein se oli jotain eineksiä tai puolivalmisteita, koska vanhemmat oli niin väsyneitä töitten jälkeen. Rutiini oli heille usein se että töihin, kotiin, nopsaan jotain pöytään, päikkäreille, ja sitten illalla oltiin perheen kanssa kotosalla tai ulkona. Uskon ettei tämänkaltainen työstressi ole vuosien saatossa yhtään vähentynyt perheissä, vaan pikemminkin yltynyt kun työpäivätkään harvalla enää on sitä arjen 8-16 rutiinia.

Suomessa lähes 20 vuotta asuneena (tulin alakouluikäisenä) italialaisena mietin usein tätä. Nyt kun minulla on oma perhe, olen huomannut että täällä tosiaan päivällisaika on klo 17 pintaan. Ymmärrän täysin, että siihen aikaan suoraan töistä tulleena ja nälkäisten lasten odottaessa ruokaa on helppo lätkäistä pöytään puolivalmiste. Mutta onko se päivällinen pakko syödä siihen aikaan? Meillä, kuten lapsuudenkodissani, syödään koulun ja vanhempien töiden jälkeen välipala - voileipä esimerkiksi - ja sitten illallinen kokataan kaikessa rauhassa kello kahdeksaksi. Näin ei täydy tyytyä nopeisiin ruokiin.

Tämä oli hyvä huomio. Jossain hauskasti sanottiinkin, että Suomessa syödään päivällinen aikaisin, jotta ehtii sen jälkeen navettaan. Eli eiköhän valtaosa väestöstä voisi syödä myöhemminkin. Toisaalta ihmisten välillä on eroja siinä mihin aikaan vuorokaudesta on nälkä ja milloin ei. Olen joskus koettanut syödä jonkin välipalan päivällisaikaan ja siirtää isomman aterian illaksi, mutta olen sen välipalan jälkeen vain tosi väsynyt ja kiukkuinen! Illalla minulla ei luonnostaan ole mikään ison ruoan aika vaan voin syödä melko kevyen iltapalan. Lapsilla on usein myös kiljuva nälkä koulupäivän jälkeen. Ilmainen kouluruoka on sinänsä hieno juttu, mutta ei sen laatu aina kovin huikea olo, ja kun se syödään n. klo 11, on päivällinen klo 20 tosi myöhään siihen nähden, vaikka söisi voileivän ja porkkanan siinä välissä... Käytännössä ei siis meillä ainakaan onnistu tuo ruoka-ajan siirto, vaikka ideana se on hyvä.