Alle 30 vuotiaana ei voi löytää Sitä Oikeaa.

Kaikilleko niin käy vain koska sulle kävi niin?

Tossa se kulta kuorsaa vieressä. 25 vuotta avioliittoa takana ja ikää oli naimisiin mentäessä 21 v.

Aika moni kaverikin on edelleen naimisissa nuoruudenrakastettunsa kanssa.

Ahaa, just. Entäs sitten siskoni, joka löysi oman miehensä just ja just 19-kesäsenä ja 10v myöhemmin ovat edelleen onnellisesti yhdessä, parivuotias poika jne?

Kaikille ei rakkaus astu samalla tavalla kuvioihin sori. Eikä kaikille edes ole sitä oikeaa, sori siitäkin :))

Samaa mieltä. Todellakin. Silloin 2kymppisenä sitä valitsi miehen sen perusteella miten kukkona käyttäytyi ystäväporukassa ja soittiko kitaraa vai ei. Ei osannut ajatella, että loppuelämä pitäisi olla yhdessä, jos miehen nain. Aatteli vaan, että ihanaa olla aikuinen ja mennä naimisiin. Ihanaa ostaa omakotitalo. Ihanaa - ah niin ihanaa - saada tähän idylliin lapsia. Kauhee vauhti oli päällä. Sitten kun tuli 30 mittariin alkoi elämäni järkyttävimmät vuodet. Me ei puhuttu miehen kanssa mitään. Ei meillä ollut mitään asiaa toisillemme. Ei viihdytty toistemme kanssa kahdestaan. Nälvimistä ja tv:n katselua oli elämä. Ero siitä sitten lopulta tuli. 

Eli - 2kymppiset. Katsokaa sitä miestä (ennen lapsia) ja miettikää tosissanne viihdyttekö miehen kanssa tappiin asti kahdestaan. Haluatko jakaa elämäsi miehen kanssa vai onko mies sinulle enemmän loikka aikuisuuteen ja idylliin, jonka olet rakentanut päässäsi? Parisuhteessa on kaksi yksilöä, joiden tulee tukea ja kannustaa toisiaan saavuttamaan yhteisiä ja omia unelmia. Arjen tulee tuntua hyvältä. Tulee olla omia juttuja, mutta jumaliste pitää olla myös jotain yhteisiä intressejä. Pitää olla kiinnostunut toisen jutuista. Halua kuunnella toisen ajatuksia ja näkemyksiä asioista.

Ja tärkeä juttu loppuun: jos seksin aikana tulee välillä fiilis: hitto kun ällöttää voin suoraan sanoa, että suhde EI TOIMI.

Huh. avautuminen :D

Tarkennan sen verran, että onneksi kaikki ei ole niin pölöjä, kuin esim. minä ja valitsee fiksusti jo 2kymppisenä. Mä en osannut silloin valita. Rakastuin kitaraan.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:54"]

Samaa mieltä. Todellakin. Silloin 2kymppisenä sitä valitsi miehen sen perusteella miten kukkona käyttäytyi ystäväporukassa ja soittiko kitaraa vai ei. Ei osannut ajatella, että loppuelämä pitäisi olla yhdessä, jos miehen nain. Aatteli vaan, että ihanaa olla aikuinen ja mennä naimisiin. Ihanaa ostaa omakotitalo. Ihanaa - ah niin ihanaa - saada tähän idylliin lapsia. Kauhee vauhti oli päällä. Sitten kun tuli 30 mittariin alkoi elämäni järkyttävimmät vuodet. Me ei puhuttu miehen kanssa mitään. Ei meillä ollut mitään asiaa toisillemme. Ei viihdytty toistemme kanssa kahdestaan. Nälvimistä ja tv:n katselua oli elämä. Ero siitä sitten lopulta tuli. 

Eli - 2kymppiset. Katsokaa sitä miestä (ennen lapsia) ja miettikää tosissanne viihdyttekö miehen kanssa tappiin asti kahdestaan. Haluatko jakaa elämäsi miehen kanssa vai onko mies sinulle enemmän loikka aikuisuuteen ja idylliin, jonka olet rakentanut päässäsi? Parisuhteessa on kaksi yksilöä, joiden tulee tukea ja kannustaa toisiaan saavuttamaan yhteisiä ja omia unelmia. Arjen tulee tuntua hyvältä. Tulee olla omia juttuja, mutta jumaliste pitää olla myös jotain yhteisiä intressejä. Pitää olla kiinnostunut toisen jutuista. Halua kuunnella toisen ajatuksia ja näkemyksiä asioista.

Ja tärkeä juttu loppuun: jos seksin aikana tulee välillä fiilis: hitto kun ällöttää voin suoraan sanoa, että suhde EI TOIMI.

Huh. avautuminen :D

[/quote]

Mä oon vähän samaa mieltä. 19 aloin seurustelemaan, oltiin 5v yhdessä, asuttiinkin yhdessä 4v. Erotettiin, seuraava suhde 3v. Asuttiin yhdessä. Sitten 28v. Tapasin miehen, jonka kanssa menin naimisiin 11kk seurustelun jälkeen. Tulos 3 lasta 18 vuotishääpäivä elokuussa

Aloimme seurustella mieheni kanssa kun olin 14 vuotias. Yli 20 yhteistä vuotta takana ja mihinkään tai kehenkään en vaihtaisi. 

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:54"]

Me ei puhuttu miehen kanssa mitään. Ei meillä ollut mitään asiaa toisillemme. Ei viihdytty toistemme kanssa kahdestaan. Nälvimistä ja tv:n katselua oli elämä.

Parisuhteessa on kaksi yksilöä, joiden tulee tukea ja kannustaa toisiaan saavuttamaan yhteisiä ja omia unelmia. Arjen tulee tuntua hyvältä. Tulee olla omia juttuja, mutta jumaliste pitää olla myös jotain yhteisiä intressejä. Pitää olla kiinnostunut toisen jutuista. Halua kuunnella toisen ajatuksia ja näkemyksiä asioista.

[/quote]

Ei arki voi aina tuntua hyvältä. Tärkeintä on, että on yhteinen tahto olla yhdessä, vaikka aina ei olekaan "kivaa". Parisuhteen eteen voi ja täytyy nähdä vaivaa, ja se voi muuttua paremmaksi. Välillä siihen tarvitaan ulkopuolista apua - JOS molemmat tahtovat jatkaa yhdessä.

Minä valitsin mieheni 15-vuotiaana ja kohta ollaan oltu yhdessä 16 vuotta. Naimisissa kolme vuotta ja lapsikin on. En kyllä suunnitellut vaihtavani mutta kaipa täytyy ruveta miettimään eroa, kun ap asiastaan näin varma on!

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:40"]

Nuori nainen ei tiedä, millaisen miehen haluaa. Siksi alle 30 vuotiaana valittu kumppani osoittautuu lähes aina virhearvioksi. 

[/quote]

Toisaalta hedelmällisyys alkaa laskea 25v jälkeen. Ja onko nainen sama 20 vuotiaana kuin 30 vuotiaana? Ja mies? Eikö voi kasvaa yhdessä?

Yleensä lihavat, rumat  ja aiemmin koulutetut pysyvät yhdessä, koska niillä ei ole mitään vientiä

Voipas. Lälllällää.

Kylläpäs. Arjen täytyy tuntua hyvältä. Tottakai on välillä raskasta ja joskus tuntuu, ettei kädet riitä. Mutta silloin kumppani auttaa ja tukee ja hommat hoidetaan yhdessä. Silloin arki tuntuu pääsääntöisesti HYVÄLTÄ.

Elämän ei tule olla kurjaa. Töitä tietysti pitää arjen eteen tehdä, mutta jos parisuhteessa on kaksi toisilleen sopimatonta yksilöä, jotka ei yhdessä puhalla sitä hiiltä palamaan ei homma vaan toimi vaikka kuinka yrittää. Kun oikeaa halua ei silloin siihen vain ole.

IMHO.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:54"]

Me ei puhuttu miehen kanssa mitään. Ei meillä ollut mitään asiaa toisillemme. Ei viihdytty toistemme kanssa kahdestaan. Nälvimistä ja tv:n katselua oli elämä.

Parisuhteessa on kaksi yksilöä, joiden tulee tukea ja kannustaa toisiaan saavuttamaan yhteisiä ja omia unelmia. Arjen tulee tuntua hyvältä. Tulee olla omia juttuja, mutta jumaliste pitää olla myös jotain yhteisiä intressejä. Pitää olla kiinnostunut toisen jutuista. Halua kuunnella toisen ajatuksia ja näkemyksiä asioista.

[/quote]

Ei arki voi aina tuntua hyvältä. Tärkeintä on, että on yhteinen tahto olla yhdessä, vaikka aina ei olekaan "kivaa". Parisuhteen eteen voi ja täytyy nähdä vaivaa, ja se voi muuttua paremmaksi. Välillä siihen tarvitaan ulkopuolista apua - JOS molemmat tahtovat jatkaa yhdessä.

[/quote]

Miehesi kohdalla tämä ainakin piti paikkansa. Valitsi sinut ollessaan teini. Homma ei toiminut. Löysi "sen oikean" yli 30-vuotiaana. Mutta en silti yleistäisi.

Eli meidänkin parisuhde on tuhoon tuomittu, minä olin sen alkaessa 27, mies 28.

Laitan eron vireille heti maanantaina, turha se on enää vääjäämätöntä pitkittää.

niin, sanoinkin, JOS molemmat tahtovat jatkaa yhdessä. Elämä ylipäätään ei aina tunnu hyvältä, ei päivittäinen arkikaan, mutta aina tilanne ei parane puolisoa vaihtamalla. MUTTA yhteinen tahtotila tarvitaan ja arki ja parisuhde voi muuttua joksikin paljon paremmaksi, jos sen eteen ovat molemmat valmiit tekemään töitä. Yksin siihen ei toki kumpikaan pysty.

t. 9 (pariterapiasta avun saanut)

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 22:42"]

Kylläpäs. Arjen täytyy tuntua hyvältä. Tottakai on välillä raskasta ja joskus tuntuu, ettei kädet riitä. Mutta silloin kumppani auttaa ja tukee ja hommat hoidetaan yhdessä. Silloin arki tuntuu pääsääntöisesti HYVÄLTÄ.

Elämän ei tule olla kurjaa. Töitä tietysti pitää arjen eteen tehdä, mutta jos parisuhteessa on kaksi toisilleen sopimatonta yksilöä, jotka ei yhdessä puhalla sitä hiiltä palamaan ei homma vaan toimi vaikka kuinka yrittää. Kun oikeaa halua ei silloin siihen vain ole.

IMHO.

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 22:05"]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:54"]

Me ei puhuttu miehen kanssa mitään. Ei meillä ollut mitään asiaa toisillemme. Ei viihdytty toistemme kanssa kahdestaan. Nälvimistä ja tv:n katselua oli elämä.

Parisuhteessa on kaksi yksilöä, joiden tulee tukea ja kannustaa toisiaan saavuttamaan yhteisiä ja omia unelmia. Arjen tulee tuntua hyvältä. Tulee olla omia juttuja, mutta jumaliste pitää olla myös jotain yhteisiä intressejä. Pitää olla kiinnostunut toisen jutuista. Halua kuunnella toisen ajatuksia ja näkemyksiä asioista.

[/quote]

Ei arki voi aina tuntua hyvältä. Tärkeintä on, että on yhteinen tahto olla yhdessä, vaikka aina ei olekaan "kivaa". Parisuhteen eteen voi ja täytyy nähdä vaivaa, ja se voi muuttua paremmaksi. Välillä siihen tarvitaan ulkopuolista apua - JOS molemmat tahtovat jatkaa yhdessä.

[/quote]

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 21:40"]

Nuori nainen ei tiedä, millaisen miehen haluaa. Siksi alle 30 vuotiaana valittu kumppani osoittautuu lähes aina virhearvioksi. 

[/quote]

Milloinkahan tuo virhearvio tulee esille kun ei nyt melkein 11 avioliittovuoden ja yli 20 vuoden yhdessäolon jälkeenkään tunnu virhearviolta? Tavattiin kun oltiin 17 ja 19, tänä vuonna mittariin tulee ikää 38 ja 40.