Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kasvattaa lapsen itsetuntoa terveellisesti?
28.06.2013 |
Lapseni on kilpailuhaluinen äkäpussi, jolla on osittain heikentynyt itsetunto. Hän on aina ollut nuori kapinallinen ja hänen kasvattamisensa on ollut haaste, jossa on eletty päivä kerrallaan. Yhteenottoja on ollut paljon ja uskon että nämä ovat osaltaan heikentäneet itsetuntoa. Mutta pakkohan ne rajat on asettaa ja pitää.
Lapsemme oli pitkään ainoa ja sai hyvin paljon huomiota osakseen ennen nuorempien lasten syntymää. Nuorempien synnyttyä olemme huomioineet esikoista eri tavalla. Kehumme lapsiamme paljon, aina kun vain jotain syytä siihen on ja joskus ilman syytäkin. Pyrimme myös perustelemaan kehuja, emme vain totea 'hyvin tehty' vaan lisäämme 'koska käytit näin paljon värejä tässä piirrustuksessa siitä tuli erityisen kaunis' tms. Tämä vain esimerkkinä.
Emme usko ruumiilliseen kurittamiseen missään muodossa, mutta pahimpien kiukunpuuskien aikana lasta on pidetty kiinni sylissä tai ihan vaan käsistä. Joskus laitettu rauhoittumaan johonkin eri tilaan. Esim parvekkeelle tai omaan huoneeseen.
Lapsen heikko itsetunto tulee esiin siinä että hän vaatii itseltään liikaa. En ymmärrä mistä tämä kaikki on saanut alkunsa, mutta niin vain on. Hän saattaa vaikkapa maalata kauniin maalauksen ja viime hetkellä joku sudin veto meneekin eri tavoin kuin hän sen oli ajatellut menevän ja heittää koko maalauksen pois. Virheet ovat yleensä minimaalisia ja ne huomaa vain hän itse. Sama juttu mm koulutodistuksen kanssa. Lapsi oli äärimmäisen pettynyt kun todistuksessa 1 numero ei ollutkaan paras mahdollinen. Monta päivää hän suri asiaa ja häpeili todistusta. Me vanhemmat tietenkin ylpeinä esittelimme todistusta ja kerroimme mummoille hienoista arvosanoista.
Lapsi on harrastanut erilaisia liikuntalajeja. Myös sellaisia joissa on tähdätty henkilökohtaisiin tuloksiin mutta pääasiassa joukkuelajeja. Hän on liikuntalajeissa ollut myös huonoimpien joukossa, mutta jostain syystä ne tappiot hän ottaa lievemmin.
Neuvolasta joskus kysyimme apua lapsen kasvatukseen, mutta emme kyllä mitään konkreettista sieltä saaneet. Ainut mitä sanoivat oli että itseään ei saa syyllistää. Lisäksi tarjosivat aikaa terapiaan lapselle perheneuvolan kautta. En vielä sellaista apua ajatellut vaan auttaisin lasta ihan täällä kotona kasvatuksellisin keinoin, jos vain keksisin miten.
Lapsemme on nyt menossa 4- luokalle. Koulussa hänellä on melko paljon kavereita. Hän on kaikkien kaveria, enkä usko että häntä on koulussa ikinä kiusattu. Eikä hän itse ole kiusaavaa tyyppiä, pikemminkin menee väliin jos jotain kiusataan. Koulun jälkeen kavereita on myös ihan kivasti, mutta paras kaveri siirtyi vuosi sitten eri kouluun musaluokalle ja uutta parasta kaveria ei oikein ole löytynyt tilalle. 2 hyvin läheistä kaveria kuitenkin on, jotka ovat bestiksiä keskenään. Lapseni on tullut kolmantena heidän ryhmäänsä. Vanhan bestiksen kanssa ovat toki yhä ystäviä, mutta harrastusten ja eri lukujärjestysten vuoksi yhteistä aikaa löytyy nykyään vähän.
Tämä kaverin lähtö osaltaan pahensi ongelmaa.
Mitäköhän vielä kertoisin lapsesta? Kuten ehkä viestistä käynyt ilmi, hän on jokseenkin lahjakas, mutta perfektionistinä ei ymmärrä itse lahjakkuuttaan. Koska tämä itsensä vähättely tuntuu vain pahentuvan, pelkään että jatkumona on itsetuhoiset ajatukset. Teini-ikään mennessä pitäisi saada tilannetta korjattua jotenkin.
Kommentit (7)
Minusta pelko itsetuhoisesta käytöksestä tai muista vakavista seurauksista on vähän liioittelua. Todennäköisimmin hänestä tulee tuota rataa korkeintaan alisuorittaja, joka ei uskalla tarttua haaasteisiin koska ei luota omiin kykyihinsä, koska on perfektionisminsa takia kokenut epäonnistuneensa niin usein.
Minusta ette ole tehneet mitään väärin eikä teidän tarvitse tehdä mitään lisää tai toisin. Minusta tärkeintä on, ettette yritä pehmentää lapsen perfektionismin törmäyksiä tosimaailmaa vastaan, esim. lohduttele ylenpaljon jos lapsi on suruissaan jostain 9:sta todistuksessa joka oikeasti on hyvä numero. Hänen täytyy oppia hyväksymään se, ettei ole eikä voi olla täydellinen, mutta elämä jatkuu silti ja harmitus menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkään tuota itsetuhoisuutta vain siksi, että masennusta on suvussamme ihan kohtuullisesti. Jopa rakas mieheni on ollut juurikin teininä itsarin partaalla.
Eikä se alisuorittajan roolikaan kiva ole, varsinkin kun itse näkee että lapsesta on vaikka mihin. Hän vaan itse ei sitä näe.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 15:29"]
Minusta pelko itsetuhoisesta käytöksestä tai muista vakavista seurauksista on vähän liioittelua. Todennäköisimmin hänestä tulee tuota rataa korkeintaan alisuorittaja, joka ei uskalla tarttua haaasteisiin koska ei luota omiin kykyihinsä, koska on perfektionisminsa takia kokenut epäonnistuneensa niin usein.
Minusta ette ole tehneet mitään väärin eikä teidän tarvitse tehdä mitään lisää tai toisin. Minusta tärkeintä on, ettette yritä pehmentää lapsen perfektionismin törmäyksiä tosimaailmaa vastaan, esim. lohduttele ylenpaljon jos lapsi on suruissaan jostain 9:sta todistuksessa joka oikeasti on hyvä numero. Hänen täytyy oppia hyväksymään se, ettei ole eikä voi olla täydellinen, mutta elämä jatkuu silti ja harmitus menee ohi.
[/quote]
Pelkään tuota itsetuhoisuutta vain siksi, että masennusta on suvussamme ihan kohtuullisesti. Jopa rakas mieheni on ollut juurikin teininä itsarin partaalla.
Eikä se alisuorittajan roolikaan kiva ole, varsinkin kun itse näkee että lapsesta on vaikka mihin. Hän vaan itse ei sitä näe.
ap
[quote author="Vierailija" time="28.06.2013 klo 15:29"]
Minusta pelko itsetuhoisesta käytöksestä tai muista vakavista seurauksista on vähän liioittelua. Todennäköisimmin hänestä tulee tuota rataa korkeintaan alisuorittaja, joka ei uskalla tarttua haaasteisiin koska ei luota omiin kykyihinsä, koska on perfektionisminsa takia kokenut epäonnistuneensa niin usein.
Minusta ette ole tehneet mitään väärin eikä teidän tarvitse tehdä mitään lisää tai toisin. Minusta tärkeintä on, ettette yritä pehmentää lapsen perfektionismin törmäyksiä tosimaailmaa vastaan, esim. lohduttele ylenpaljon jos lapsi on suruissaan jostain 9:sta todistuksessa joka oikeasti on hyvä numero. Hänen täytyy oppia hyväksymään se, ettei ole eikä voi olla täydellinen, mutta elämä jatkuu silti ja harmitus menee ohi.
[/quote]
Kannusta lasta ja pyri tekemään se ilman suoritusten arviointia. Eli kehut lapsen tekemisiä ilman vertaamista muihin tai omiin vaatimuksiisi. Se varmaan on tärkeintä. Auta häntä löytämään omia kiinnostuksenkohteita, joissa hän saa loistaa. Opeta ymmärtämään ja hyväksymään erilaisia tunteita. Ja tärkeää on myös tuntea oma lapsensa. Aina ei ole viisasta kuuluttaa kylillä ja toreilla esim. lapsen todistusnumeroita vain, jotta lapsi näkisi, että vanhemmat arvostavat todistusta. Voi olla, että se jo pelkästään on lapselle häiritsevä tilanne. Lapsenne on jo kuitenkin niin iso, että hänen kanssaa asioista voi jutella suht järkevästi ja yrittää saada häntä ymmärtämään, että itseltään ei ola pakko vaatia täydellisyyttä. Kannattaa kiinnittää omaan suhtautumiseen huomiota. Suhtautuuko itse tietämättään asioihin perfektionistisesti ja heijastuuko tämä lapseen? Nämä tuli näin äkkiseltään mieleen.
Olen itse perfektionisti, mutta vain työelämässä. Kotona kaikkea muuta. Samoin mies. Emme todellakaan vaadi lapsilta suorituksia, mutta kehumme jos onnistuvat jossain. Olemme yrittäneet opettaa lapsille että tärkeintä on osallistua ja kokeilla kaikkea, ei ole pakko pärjätä kaikessa. Muille lapsille tämä ideologia toimii, mutta tuo esikoinen on eri maata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Ymmärrän huolesi. Toisinaan vanhemmat huolestuvat lapsistaan. Itsetunto-ongelmat voivat tuottaa melkoista vaivaa perheessä.
Itselläni on myös perfektionismiin taipuvaiset lapset, tai oikeammin teinejä, mikä tuottaa toisinaan melkoista vaivaa, kun he ovat tyytymättömiä omiin tuotoksiinsa. Molemmat ovat nykyään taipuvaisia alisuoritumiseen, ts. toinen kieltäytyy toisinaan tekemästä tehtäviään ja toinen tekee hutaisemalla. Molemmat kärsivät tästä. Itsetuhoisuutta en ole kuitenkaan huomannut kummallakaan.
Mielestäni olet tehnyt kaiken ihan oikein. Olet kannustanut lastasi etkä moiti häntä epäonnistumisesta. Neuvola ei ole auttanut ongelmassasi. Onko neuvolassa otettu minkäänlaista kantaa, kun olet kysellyt sieltä apua. Oletko kysynyt neuvoa kasvatusneuvolasta? Sinne kannattaisi kääntyä seuraavaksi. Ammattilaiset voisivat arvioida, onko huolesi aiheellinen vai liioiteltu.