Lue keskustelun säännöt.
Kellään toisella masentava äiti? Aina valittamassa.
27.06.2013 |
On liian kuuma.
Sataa likaa.On liikaa paarmoja/hyttysiä/kärpäsiä.
Ruotsalaiset uudetperunat ovat huonoja.
Porsaanliha on sitkeää.
Lapset metelöivät.
Lapset ovat liian rauhassa, eivät ole terveitä.
Jokaikinen paikka on kipeä, kaikkea kolottaa.
Et ole soittanut/miksi soitat niin usein (epäilee, että haluan jotakin).
Vaatteet kiristää.
Vaatteet roikkuu päällä.
On aivan sama mistä puhun, aina äiti vetää esiin vastakkaisen kortin ja alkaa kitistä ja väittää vastaan. Asiasta kuin asiasta.
Kommentit (3)
Mulla on vielä pahempi versio masentavasta äidistä... :-D Olen raskaana ja kaikki on mennyt aivan loistavasti koko raskausajan, 8kk kohta takana. Ei edes helteillä ole tullut ongelmia eikä turvotusta ollenkaan. Silti joka kerta kun puhun puhelimessa hänen kanssaan, alkaa "Voi kun ei mitään sattuisi...". Jos tulee ihan tavallisia harjoitussuppareita, alkaa kauhea voivottelu siitä, mitä voi mennä pieleen.
Jatkuva muistuttelu siitä, ettei kannata lihoa liikaa (kolmas raskaus, kahdessa ekassa kiloja tuli 6 kummastakin) ja siitä, että vauvaa pitää vahtia, ettei isommat lapset muksi leluilla...
Ja sitten, ettei nyt mikään vakava tauti iskisi lapsiin. :D Näitä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on marttyyriäiti. Hän on aina pelkäämässä kaikkein pahinta, kaikkialla näkee vain vaaroja ja ongelmia. Pessimistinen luonne. Kuitenkin omaa elämäänsä hän aina silottelee ja kehuu. Arkipäiväiset asiat voivat olla hänelle hyvinkin draamantäyteisiä. Tulevaisuudessa hän näkee vain ongelmat ja negatiiviset puolet, kaiken, mikä voi mahdollisesti mennä vikaan. Jos joku meistä lapsista kertoo esimerkiksi vain matkasuunnitelmistaan, lyttää hän suunnitelmat liian hankalina ja vaikeina, aina on jokin ongelma. Ja jos matkalle ei lähdekään, siitä kääntyykin ongelma. Jos uutisissa kerrotaan jotakin poikkeuksellisen dramaattista, hän voivottelee ja kauhistelee asiaa ylidramaattisena. Hänelle on mahdotonta ajatella asioista järkevästi ilman draaman vetämistä mukaan. Kai hän nauttii marttyyroinnistaan. Tuntuu nauttivan muiden epäonnesta ja hän yrittää aina löytää jotakin huonoa, jos sitä ei ole, keksii voivoteltavaa itse.
Minun äidistäni on eläkkkeelle jäämisen jälkeen tullut tuollainen. Aiemmin, kun oli vielä työelämässä, hän oli hyvin energinen ja aikaansaava ihminen, joka vastoinkäymisiin suhtautui niin että ei tässä valittaminen auta yhtään vaan pitää tehdä jotain. Mutta vähitellen eläkkeellä hänestä on tullut tyypillinen valittava vanhus. Ja hänellä ei ole mitään perussairauksia edes jotka antaisivat oikeaa syytä valittaa.
Mutta tosiaan, kaikki on aina huonosti. LIian kylmä tai liian kuuma. Matkoillakin on aina jotain vikaa, huono ruoka tai liian kuuma tai ihmiset ärsyttävän iholle tunkevia. Läheisistään kaikista hän kuvittelee kauhukuvia miten ne kaikki sairastuu äärivakavasti ja kuolee. Oli meidän tyttärenkin peläyttänyt pahan kerran kun huomattuaan tällä mustelman, oli paasannut leukemiasta. Ja minulla ja miehelläni on hänen pelkomaailmassaan aina juuri työpaikka menossa alta ja mitäs sitten kun teillä on se asuntolainakin jne...
Välillä äiti soittelee minulle ja itku kurkussa taas paasaa pessimistisiä turhia huoliaan, mutta minä annan hänen vaan puhua ja kuuntelen. En jaksa enää edes vastustella ja sano ettei syytä huoleen ole, kun ei hän kumminkaan sitä usko.