Onko kukaan "oppinut juomaan vettä"? Miten saan lisättyä vedenjuontiani?
Vesi vanhin voitehista, mitenkähän tuota oppisi juomaan. Tunnistan itsestäni sen, että tarvitsen enemmän vettä, mutta minua ei janota juuri koskaan. Väkisin juominen on vaikeaa.
En kuitenkaan juo mitään muutakaan, esim. limsaa, mehua. Kahvia pari kuppia päivässä. Toki syön jonkin verran kasviksia ym. joista tulee nestettä, mutta kuten sanottu, tarvitsen lisää nestettä.
Onko kenelläkään ollut samaa ongelmaa, mutta olisi sitten oppinut juomaan vettä? Vesi on hyvää ja maistuu hyvälle, ongelma ei ole siinä. Ongelma on vain siinä että vettä ei mene tarpeeksi.
Miten houkutella itsensä juomaan vettä?
Kommentit (11)
Laita 3l vettä kannuun ja purista sekaan esim vähän sitruunaa, maistuu paremmalta. Sit kuljettelet sitä kannua mukanasi ja kaadat aina sopivassa välissä lasillisen tai pari. Tavoite saada päivässä juotua kannu tyhjäksi. Toimi mulla.
Millaista työtä teet? Minä opin juomaan vettä, kun otin puolen litran kupin työpöydän vakiokalusteeksi. Juon puoli litraa ennen lounasta ja toisen puoli litraa lounaan jälkeen, mutta en mitenkään pakottamalla, vaan huomaamattani hörppien.
Kun jano ota hanasta. Muu on turhaa ja vaarallistakin. Jano kertoo milloin tulee juoda.
Sama oli joskus. Suklaan syönti janottaa niin että on pakko juoda, on myös sovelluksia jotka muistuttaa juomaan.
Miksi helvetissä pitäisi lisätä veden juontia.
Vettä ei ensinäkään saisi juoda liikaa, silläkin on omat vaaransa.
Ihminen tarvitsee vettä n. vajaat 2 litraa päivässä, ja osa siitä saa ruuasta.
Jos urheiluu, saunoo, on helle tai tekee raskasta fyysistä työtä, veden tarve kasvaa.
Väkisin ei tarvitse kenenkään vettä juoda, paitsi sairaiden ja vanhusten jotka eivät enää tunne janoa.
Iäkkäillä ihmisillä saattaa janon tunne kadota kokonaan.
Vettä tulee juoda keskimäärin yleisten suositusten mukaan normaali oloissa.
En minäkään juo paljoa vettä. Luulen, että tarve on yksilöllinen. Miksi korjata jotain mikä ei ole rikki?
Juon pari kuppia kahvia päivässä ja ruuan kanssa ehkä desin vettä, jos jaksan. Olen hoikka ja hyväkuntoinen, terve nelikymppinen. Jos käyn juoksulenkillä niin sen jälkeen vettä kyllä kuluu, koska on selkeä jano. En vain ole koskaan ymmärtänyt miksi pitää juoda jos ei ole yhtään jano. En minä syökään mitään ellei ole nälkä.
Töissä juon aina 1,5-2 litraa vettä. Autoa ajaessa juon aina vettä. Näin tulee helposti ainakin 2 litraa huomaamatta.
Vierailija kirjoitti:
Miksi helvetissä pitäisi lisätä veden juontia.
Vettä ei ensinäkään saisi juoda liikaa, silläkin on omat vaaransa.
Ihminen tarvitsee vettä n. vajaat 2 litraa päivässä, ja osa siitä saa ruuasta.
Jos urheiluu, saunoo, on helle tai tekee raskasta fyysistä työtä, veden tarve kasvaa.
Väkisin ei tarvitse kenenkään vettä juoda, paitsi sairaiden ja vanhusten jotka eivät enää tunne janoa.
Iäkkäillä ihmisillä saattaa janon tunne kadota kokonaan.
Vettä tulee juoda keskimäärin yleisten suositusten mukaan normaali oloissa.
Vedentasve riippuu painosta.
https://askelterveyteen.com/nain-vetta-tulisi-juoda-painosi-perusteella/
Juon heti aamulla yhden lasillisen (pieni kartio lasi), töissä heti kun olen päässyt työpaikalle, lounaan ja välipalan kanssa menee lasillinen, taas kun palaan kotiin juon lasillisen ja päivällisen ja iltapalan kanssa taas, ja aina välissä jos on jano. Jos urheilen, mulla on 0.75-1,5 litran pullo mukana, riippuen kuinka kuumaa on.
Mutta helpottaa kun on tavallaan rutiinit ja juo tarpeeksi pieniä lasillisia kerralla niin siitä se kertyy. Eli normipäivinä sen pari litraa ja treenipäivinä 3.
Ei lapsuudessa miehet juoneet töissä kuin lähinnä tauoilla helteilläkään ja nyt sitten pullo on sitten pakko olla mukana jokapaikassa?
Minulla on aina vesipullo tai puolen litran tuoppi vettä käden ulottuvilla. Aika usein suuta kuivaa sen verran että tulee hörpittyä, jos taas pitäisi nousta hakemaan vettä niin aika paljon jäisi juomatta.