Lue keskustelun säännöt.
Todella kurja olo epäoikeudenmukaisuudesta.
24.06.2013 |
Erosin lapseni isästä tämän oltua uskoton lukuisia kertoja sekä pahoinpideltyään mua monta vuotta. Lapselle hän oli aina hyvä isä, purki vain aina kaiken paskan minuun.
Ero oli riitaisia, ja se käännettiin minun syykseni. Miehen perhe käänsi minulle selkänsä, puhuivat avoimesti kaikille että syy eroon oli minussa, ja miehestä tehtiin uhri.
Miehellä on ollut epäsäännölliset työajat, paljon viikonloppuja töissä yms. TAI näin hän on minulle asian esittänyt. Mies ei ole voinut viettää lapsen (5v) kanssa yhtä ainoaa viikonloppua eron jälkeen, koska on aina töissä. Paitsi että nyt kuulin, ettei mies todellakaan ole ollut töissä joka viikonloppu. Ei vaan ole huvittanut nähdä lasta. Kuitenkin mies on mustamaalannut minua perheelleen ja kaikille muille tuntemilleen ihmisille, että hän mielellään olisi lapsen kanssa mutta minä en anna. Juhannuksena lapsi näki isäänsä aaton aattona, itki ja aneli että voidaanko iskä olla yhdessä vaikka yhtenä päivänä (Juhannuksena). Isä voivotteli että ei onnistu kun iskä on töissä.. Kuulin sitten kautta rantain että eipä tuo missään töissä ole ollut vaan uuden naisensa kanssa viettänyt juhannusta. :( Edes lapsen sydäntäsärkevä itku ja anelu ei miestä liikuttanut.
Mies vaatii että tekisimme tapaamissopimuksen jossa lapsi olisi hänellä joka toinen viikonloppu. Mietin että mitä järkeä, kun ei mies lasta kuitenkaan ottaisi? Tekisi vaan ohareita. Kesälomalla mies ei voi viettää aikaa lapsensa kanssa, mutta selittelee ihmisille että olisi mielellään mutta minä en anna.
Tuntuu uskomattoman epäoikeudenmukaiselta. Mies saisi olla lapsensa kanssa milloin vain tahtoo, muttei ole. Kaikki menee lapsen edelle. Jos ei mitään tekemistä satu olemaan niin sitten voi lasta ehkä pikaisesti nähdä. Sukulaisille, perheelle, kaikille selitetään kuitenkin että hän on uhri ja minä se paha nainen, joka ensin rikkoi perheen ja sitten vie mieheltä vielä lapsenkin. Pitäisi olla välittämättä, mutta en pysty. Haluaisin että tämä epämääräinen arpominen loppuisi, että mies joko olisi lapsen elämässä tai ei. Lapsi ikävöi isäänsä päivittäin, itkeskelee ja suree ettei äiti enää halua asua iskän kanssa (exä on toki selittänyt lapselle että isä olisi halunnut olla perhe, mutta äitiä ei huvittanut).
Mitä mun pitäisi tässä tehdä?
Kommentit (4)
Mä erosin exästä 16 vuotta sitten, ja melko tutulta kuulostaan. Exän puheille et voi mitään, joten niistä kannattaa aktiviisesti opetella olemaan välittämättä. Jos joku alkaa sinulle tilittää exän tekemisiä ja sanomisia, sano, että ei kiinnosta, puhutaanko jostain muusta. Lapselle voit sanoa, että isällä on oikeus omaan näkemykseensä, mutta sä ajattelet hiukan toisin ja sit selität jotain, mutta älä jää lapselle kovin pitkään jauhamaan.
Aikani yritin vaikka mitä tukeakseni isän ja lapsen suhdetta, mutta sitten totesin, että exä on isä omilla ehdoillaan. Mä en voi siihen vaikuttaa. Meilläkin oli tapaamissopimus, mutta siitä exä viis veisasi. Mun ratkaisu peruuntuneissa tilanteissa oli kirjata tapahtunut ylös vihkoon ja todeta, että seuraava kerta on sitten kun se seuraavan kerran muutenkin olisi ollut eli mä en omia lasta koskevia suunnitelmiani alkanut säätää exän takia. Toki tässä strategiassa pitää varautua siihen, että omia menoja ei koskaan voi varmaksi sopia, jos exä ei lasta otakaan. Aina pitää olla plan B.
Pitää myös varautua selittämään exän tekemisiä lapselle parhain päin. Exää ei myöskään koskaan saa lapselle haukkua, ei vaikka kuinka ottaisi päähän.
Mun tytär on nyt 19 ja katkaissut välinsä isäänsä. En mä siitä mitenkään iloinen ole, mutta olen mä sitä exän toimien valossa osannut odottaa. Enkä mä enää yritä selittää mitään parhain päin, en ole enää muutamaan vuoteen, kun ei isommalle lapselle se enää kannata.
Kun aikaa kuuluu, exän tekemiset ja sanomiset menettää merkitystään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnostaa, että kuinkahan usein näiden vieraannuttamisesta vouhottavien ja kiihkoilevien hysteeristen ja tosikkomaisten miesasiamiesten todellinen tarina onkin se, ettei lasta oikeasti sitten tavatakaan vaikka lapsen äiti antaisi. Minä uskon, että aika monella se tarina ei ihan niin mene kuin väittävät. Kiihkomielisiä naistenvihaajia kun ovat. Miksiköhän muuten aina sanotaan, että "feministilesbo", muttei koskaan "miesasiamieshomo"?.
[quote author="Vierailija" time="24.06.2013 klo 09:34"]
Mies vaatii että tekisimme tapaamissopimuksen jossa lapsi olisi hänellä joka toinen viikonloppu. Mietin että mitä järkeä, kun ei mies lasta kuitenkaan ottaisi?
[/quote]
Sittenhän päätös on helppo tehdä. Teette tapaamissopimuksen. Jos luulet että mies ei sitä hyödynnä, sittenhän sopimuksen tekeminen ei ole pois sinulta.
Js te tekisitte tuollaisen tapaamissopimuksen niin sittenhän mies olisi lapsen kanssa sen joka toisen viikonlopun. Ja sä voisit viedä siitä vaikka kopion kyläkaupan ilmoitustaululle.