Olen aina se, joka kysyy mitä kuuluu

Alkaa surettaa ihan toden teolla. Ihan kuin en olisi olemassa, enkä kenenkään mielessä ellen itse huhuile muita. En ole tänä kesänä nähnyt kuin pikaisesti entistä naapuriani lounaan merkeissä, muuten ainoa aikuinen juttukaveri on ollut oma mies, joka hänkin töissä koko kesän.

Muita yksinäisiä perheenäitejä?
Olen työtön, ja hain opiskelemaan mutta en päässyt. Olen yrittänyt harrastaa kaiken laista, mutta en ole saanut edes Facebook-kavereita niistä porukoista. Olisin todella kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista, mutta on alkanut tuntua siltä, että kynnys on kasvanut valtavasti mennä enää mukaan mihinkään.

Tuntuu, että yksinäisyys on kamala peikko muille ihmisille. Keväällä eräs puolituttu kysyi, että onko minulla mitään sellaista "naisporukkaa" kenen kanssa viettää iltaa ja nähdä muutenkin silloin tällöin. Tyhmänä vastasin, että ei ole :( Tuttu katsoi pitkään ja vaihtoi sitten puheenaihetta. Olen spitaalinen muiden joukossa.