Kenenkään lapsi ollut psykiatrisella osastolla hoidossa?

up

Kylläpä olisi paljon tunkua lapsipsykiatriassa, jos jokaisesta idiootiksi nimittämisestä sinne kiikutettaisiin.

Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvat raivarit. Emme enää elä 50-luvulla.

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 18:41"]

Kylläpä olisi paljon tunkua lapsipsykiatriassa, jos jokaisesta idiootiksi nimittämisestä sinne kiikutettaisiin.

Lapsuuteen ja nuoruuteen kuuluvat raivarit. Emme enää elä 50-luvulla.

[/quote]

juu, toki kuuluu mutta ei todellakaan ole normaalia, että perhe joutuu kulkemaan vapasillaan ettei lapsi räjähdä...

Ihan tavalliselta 6-vuotiaalta kuulostaa. Silloin jokainen vanhempi arvelee että lapsensa päässä on vikaa. Absoluuttisesti vaikein ikä. Eikä se lapsikaan sille mitään voi. Kannattas lukea vaikka sitä parjattua  A.Wahlgrenin Lapsikirjaa, ni ymmärtäisit mistä on kyse.

Siis mikä ongelma sun lapsellasi sitten on?

Tuossa ei nyt selvinny mikään muu, kuin että lapsi on temperamenttinen. Mutta siitä ei pääse psykiatriselle kylläkään. Eli mikä on vikana?

Kaverin lapsi oli muutaman viikon, sieltä löytyi syitä ja apua tilanteeseen. Noin 5 v sitten, nyt menee aika mukavasti.

Lapsella kaksi neuropsykiatrista diagnoosia, joiden vuoksi elämä on ollut tähänkin asti äärimmäisen haastavaa. On käynyt päiväkodissa integroitua pienryhmää, mutta eivät sielläkään ole meinanneet pärjätä hänen kanssaan; lapsi potkii, puree, lyö ja haukkuu aikuisia + pahimmassa tapauksessa lapsiakin. Hänen käytöstään on seurattu 2,5-vuotiaasta ja pahempaan suuntaan vaan mennään. Päiväkodissa mm. kiinnipito on jokapäiväistä, lapsi voi räjähtää vaikkapa siitä että pitää pukea kurahousut tai ei voi jäädä leikkimään sisälle kun lähtevät ulos. Vaikka hänellä on erityishoitajat ym. ryhmässä, siltikin hänet on pitänyt eristää mm. lepotilanteessa ja ruokailussa, koska häiriköi muita niin paljon käytöksellään. Ihan viime viikkoina on alkanut myös kiroilemaan ja valehtelemaan.

Ei teistä kukaan jaksaisi tätä käytöstä seurata saati ottaa vastaan vuodesta toiseen. Siksi kysyinkin kokemuksia niiltä, jotka ovat tuon hoitorumban käyneet läpi.

Se voi ap olla, että lapsellasi on sellainen ongelma jolla ei pääse hoitoon vaan piinaa vain perhettä.

Mun sisko oli sellainen ja mä kärsin, mutta yrityksistä huolimatta, äitini ei saanut apua. Siskoni oli vain asiantuntijoiden mukaan erikoinen.

hmmm... tilannetta ei varmaan auta se, että sinä äitinä "haukut lapsen pystyyn". Jos kerran hänellä on diagnoosikin, niin tiedät hänen olevan sairas, tarvitsevan apua ja tukea, ei äidin raivoamista. Mistähän on saanut mallin raivoamiselle?

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 18:02"]

Neuropsyykkisistä vaivoista kärsivä, ahdistunut ja erittäin räjähdysherkkä 6-vuotias on kamalaa katsottavaa oireilunsa vuoksi. Koko perhe on varuillaan hänen käytöksensä takia ja tässä pinna kiristyy itse kullakin, kun lapsi saa raivareita milloin mistäkin eikä ns. tasaista jaksoa ole ollut vuosiin, vaikka diagnoosien puolesta sellainenkin olisi oletettavissa. Äsken lapsi räjähti taas ihan arvaamatta, rääkyi niin että pienempi lapsi heräsi hädissään uniltaan ja minulta meni hermot, haukuin lapsen pystyyn sen jälkeen kun tämä nimitteli minua "idiootiksi". :(

Tämä ei voi jatkua näin, mutta tuntuu että vaikka meille on kerrottu mm. akuuttipsykiatrian mahdollisuudesta, mitään ratkaisuja ei tehdä ja pari kertaa olemme mieheni kanssa selvästi kuulleet psykiatrin sanovan yhtä, mutta seuraavalla kerralla tämä väittääkin toista.

[/quote]

Oletko itse harkinnut psykiatrista?

[quote author="Vierailija" time="16.06.2013 klo 18:56"]

hmmm... tilannetta ei varmaan auta se, että sinä äitinä "haukut lapsen pystyyn". Jos kerran hänellä on diagnoosikin, niin tiedät hänen olevan sairas, tarvitsevan apua ja tukea, ei äidin raivoamista. Mistähän on saanut mallin raivoamiselle?

[/quote]

Kaikilla hermot varmasti jossain vaiheessa menevät....varsinkin jos tilanne on ollut vuosia tuollainen.

Ihan täysjärkiseltä tuntuu. Miks ihmeessä sen pitäs aina haluta tehdä jotain samaan aikaan kun muut? Haluisitko itte panna kurahousut jalkaan? Minäkin kiroilisin ja valehtelisin tossa tilanteessa, lapsi on jo valmiiksi leimattu, ja nyt vaan tarkkaillaan mikkoin rikkoo jotain typerää sääntöä. Sun lapsen paikka olis kotona jonkun rauhallisen ja kivan ihmisen hoidossa. Se sais tehdä omaa tahtiaan asioita, ja hyvä hoitaja osaa ohjata lasta haluttuun suuntaan, eli" lukee" ja kulkee askeleen edellä. Arvelen että lapsesi on erittäin älykäs, ja vailla sopivia haasteita. Mielenkiintoiselta ihmiseltä tuntuu.

Tuo räjähdysherkkyys ei ole mielestäni normaalia, vaikka diagnooseja onkin. Tässä joitakin esimerkkitilanteita, millaisista jutuista räjähtää (ja miten me muut perheenjäsenet saamme koko ajan olla varpaillamme + stressitilassa):

Mieheni tekee jotain autotallissa, joka ei ole lapsille turvallista ja on kieltänyt lapsia menemästä sinne. Me muut olemme pihalla. Yhtäkkiä tämä yksi kysyy "mikä tuo ääni oli?" ja samassa lähtee rivakasti autotallia kohti. Lähden juoksemaan perään ja muistutan että "isi kielsi menemästä sinne, pysähdy". Lapsi vilkaisee minua, mutta pistää juoksuksi. Huudan perään kovempaa. Mies lopettaa työt kun kuulee huutoni, avaa vähän autotallin ovea ja komentaa lapsen pois, vedoten juuri tämän turvallisuuteen. Lapsi saa raivarin, rähisee ja ärjyy, polkee jalkaansa voimalla, heristää isälleen nyrkkiä ja painelee ovi paukkuen sisälle kotiin. Yritän myöhemmin käydä tilannetta läpi, mutta tämä ei näe toiminnassaan mitään vikaa, toteaa vaan koppavana: "sitä paitsi, MINÄ en ole koskaan väärässä" + jatkaa leikkejään.

Päiväkodissa tapahtunutta: ryhmä on lähdössä ulos, samaan aikaan kuin yleensäkin muina päivinä. Lasta varoitetaan etukäteen tästä ja muistutetaan, että nyt on aika lopettaa leikki. Lapsi menee ylikierroksille, sotkee leikin riehumalla ja yrittää käydä käsiksi vieressä leikkivään lapseen. Hoitaja vie lapseni pois tilanteesta kantaen, jolloin lapsi puree häntä ja huutaa, potkii jne. kuin syötävä. Hän menee jäähylle, josta karkailee ja inttää aikuiselle vastaan raivokkaasti kun hänet jäähypaikalle palautetaan. Ei suostu pyytämään anteeksi käytöstään, väittää taas muiden olevan väärässä. Jumittaa tilanteessa niin pitkään että muu ryhmä on jo ulkona. Sitten yhtäkkiä lopettaa riehumisensa ja hyväntuulisena pukee- mutta turvaliivi onkin hänestä vääränlainen ja kieltäytyy pukemasta sitä päälleen. Hoitaja yrittää ensin keskustella, sitten pukee liivin päälle väkisin ja vie lapsen ulos. Lapsi räjähtää uudestaan, rääkyy keskellä pihaa ja yrittää satuttaa muita, repii liivin pois.

Onko tämä käytös kovinkin yleistä 6-vuotiaille? Enpä usko.

Välillä olis ihan terveellistä tällästen ap:n kaltaisten äitien viettää päivä suurperheessä ja nähdä kuinka erilaisia eri-ikäiset lapset ovat ja miten helposti saadaan lapset ohjattua haluttuun suuntaan ilman että siitä pitää tehdä numeroa.

Oletko koittanut ottaa lasta syliin ja halata ja sanoa että se on maailman paras poika?  Mitä silloin tapahtuu?

Ja teille, joiden mielestäni lapseni on vain väärinymmärretty nero: haistakaa paska. Minä en ole aina ollut näin herkkä, en ole raivonnut. Lapsi aloitti oudon käytöksensä ihan pienenä, suhtauduimme siihen hyvin pitkään vain ihmetellen. Viime aikoina mitta on kuitenkin tullut täyteen, kaikkialta tulee negatiivista palautetta lapsen käytöksestä. Milloin päiväkoti pyytää neuvoja hänen kanssaan toimimiseen, milloin saan tietää hänen pilanneen jonkun synttärijuhlat käytöksellään. Kerran meinasin joutua vaaratilanteeseen kun eräs sekava mieshenkilö tuli junassa uhkailemaan ja lapseni alkoi tälle inttämään! (Eikä ollut mitään sankarillista "puolustanpa äitiä"-puhetta vaan ihan samaa jumittamista mitä kotonakin) Vaikea on suhtautua lapseen, joka joudutaan kantamaan raivoavana ulos juhlista kun ei niistä tälläkään kertaa tullut mitään. Päiväkotiryhmässä ei tänä keväänä juhlia ollutkaan, koska "ERÄÄT villiintyvät niistä eivätkä suostu harjoittelemaan esitystä". Ja 100% varmuudella tiedän, että lapseni oli ainoa, joka ei suostunut ottamaan osaa ryhmätoimintaan tälläkään kertaa.

Joku ehdoitti minullekin psykiatriaa. Kyllä minä olen menossa juttelemaan jonkun kanssa, se on varma.

15, saanen nauraa! Kun ei kukaan saa lastani käyttäytymään tai tottelemaan, ei koulutettu ammattilainen Lastenlinnassa eikä 35 vuotta erityislapsia hoitanut erityishoitaja. Ei luonnollisestikaan myöskään tavallinen äiti, mm. omani ei ota enää lasta hoitoon tämän vuoksi.

Hei hölmöt, jotka osaatte kirjoittaa mutta ette ajatella!

Ap pyytää apua. Hän tietää lapsen diagnoosin eikä siitä, että kyseenalaistatte diagnoosia jota ette edes tiedä ole mitään hyötyä. Ymmärrettävistä syistä hän ei lapsen sairaushistoriasta tai diagnoosista kerro sen tarkemmin. Kokeilkaa joskus tätä:

Vastatkaa vain kysymykseen!

Minäkin vastaan: lapseni eivät ole olleet osastolla hoidossa.

Parempaa jatkoa Ap:lle.

Väkisin pukeminen on ihan sairasta. Samoin miksi pitää kieltää, paljonko olis haitannu jos lapsi olisi saanut tehdä yhdessä jotain isänsä kanssa? Mitä on se ihmeellinen varallinen, mitä pitää tehdä yksin autotallissa, rakentaako ehkä pommia? Ja jos se turvaliivi on ikävä, ni pakkoko se on pukea päälle. 10 vuotta sitten kukaan ei käyttänyt turvaliivejä, jotka ovat rumia ja hiertävät muuten niskasta. Eikä niissä ole mitään "turvaa". 

Ihan turha sanoa mitään kun olet päättänyt että lapsi on hankala.

Ja ihan varmasti tilannetta on auttanut lapsen vieminen vieraille hoitoon?

Lapsen tahtoa on sulla kova tarve murtaa, mihin luulet sen johtavan?

Tahdot olla oikeassa, hinnalla millä hyvänsä, miksi?

6-vuotias ei edes tiedä mitä idiootti tarkoittaa, vai miten on? Kuuluuko se sun sanavarastoon?