Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen tämän suhteen kanssa?
14.06.2013 |
Olen kolmekymppinen nainen, ja olemme olleet yhdessä jo kymmenen vuotta. Meillä on mennyt muutaman rakastumisenhuumaisen vuodenkin jälkeen hyvin.
Mutta minulla on ongelma: minun on vaikea sitoutua lopullisesti, eli mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Miehellänikään ei ole vielä tähän asti ollut kiire toteuttaa näitä, mutta aina on ollut selvää, että hän haluaa noita asoita, minun kanssani.
Silti minun on vaikeaa sitoutua lopullisesti. Vaikka tiedän, että se on tyhmää ja tämän sukupolven ongelma...
Osa tästä voi juontaa juurensa lapsuudestani. Vanhempieni liitto oli ajoittain todella myrskyinen. Tiukan paikan tullen uhattiin aina erolla, ja opin itsekin pelkäämään ja odottamaan vanhempieni eroa, sillä uhka oli niin usein ilmassa. Usein riidassa äitini sanoi isälleni, että ei olisi pitänyt tyytyä häneen, ja että hän katuu avioliittoa.
Luulen, että nuo ajatukset ovat jääneet kummittelemaan omaankin mieleeni. Pelkään joutuvani tilanteeseen, jossa kadun valintaani. Toisaalta pelkään, että olen omaksunut äitini tavan ajatella, että mies ei ole minulle tarpeeksi hyvä, vaikka hän todellisuudessa olisikin :(
Mieheni on todella turvallinen ja rakas. Hän on hauska ja tulee useimpien ihmisten kanssa hyvin toimeen. Hän on myös fiksu, vaikkakin osin kiinnostunut eri asioista kuin minä. Kuitenkin oemme useimmista tärkeistä asioista samaa mieltä. Meillä on molemmilla tärkeitä omia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, ja ystäviä niiden piirissä. Mutta myös yhdessä oleminen on ihanaa, esim. yhteiset matkamme ovat olleet hienoja.
Silti tunnen, että jotain puuttuu, onko se vain päässäni. Olen kokenut kuitenkin tämän miehen kanssa ihan täydellisen hullantumisen, siitä vain on jo aikaa. Nyt on jäljellä edelleen useimmiten hyvä seksi, turvallinen läheisyys, ja se että toinen osaa ymmärtää välillä pienistäkin vihjeestä niin hyvin, ettei ole tosikaan...
Silti, jotain puuttuu... Onko se vain mielessäni?
Mieheni ei ole samalla tavalla analyyttinen kuin minä (mikä lienee vain hyvä, jaksaisiko joku toista itsensä kanssa samanlaista?) Hän on ehkä tietyllä tavalla pinnallisempi kuin minä, mikä ei kuitenkaan tarkoita että hän olisi tyhmempi. Itse vaan olen filosofisempi, luovempi, taiteellisempi, kunnianhimoisempi. Mieheni taas on leikillinen, käytännöllinen ja taitava, sosiaalisesti älykäs ja nokkela.
Arvot meillä ovat hyvin samanlaisia kuitenkin, paitsi itselleni on tärkeää jatkuva etsiminen, miehelle ehkä onnellisena ja tyytyväisenä oleminen.
Sanokaa minulle viisaat ja vähemmän viisaat av-palstalaiset, mitä teen?
Kasvanko vihdoin "aikuiseksi" ja opin arvostamaan sitä mitä minulla on (miten?!)
Vai jotain muuta?
Ei ole äitiä tai sellaista ystävää,jonka kanssa haluaisin tästä puhua :(
Kiitos, jos joku jaksaa tämän sepustuksen lukea!
Kommentit (36)
Se ei halua naimisiin ja lapsia "vielä". Sinä haluat. Olet 30. Kysy milloin se haluaa vai pitääkö etsiä uusi. Muu juttusi oli tajunnanvirtaa, ei siitä saanut kiinni neuvoiksi asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Intuitio on usein oikeassa, kuuntele sitä ja anna sen kertoa sinulle mikä on oikein ja lakkaa ajattelemasta "järkevästi". Tsemppiä
Semmoinen vinkki, että nyt jos jätät tuon miehen ja lähdet etsimään uutta huumaa, niin ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Tein itse sen virheen muutama vuosi sitten ja nyt kaduttaa. Olisi pitänyt arvostaa sitä tasaista onnellisuutta, jonka pitkä suhde tuo mukanaan. En välttämättä ikinä enää saavuta samaa.
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:34"]
Se ei halua naimisiin ja lapsia "vielä". Sinä haluat. Olet 30. Kysy milloin se haluaa vai pitääkö etsiä uusi. Muu juttusi oli tajunnanvirtaa, ei siitä saanut kiinni neuvoiksi asti.
[/quote]
Kiitos vastauksesta, pisti vaan naurattamaan, kun se ei juurikaan koskenut kysymystäni. Mutta piristit päivääni, kiitos!
ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:46"]
Intuitio on usein oikeassa, kuuntele sitä ja anna sen kertoa sinulle mikä on oikein ja lakkaa ajattelemasta "järkevästi". Tsemppiä
Sepä onkin ongelmani, että intuitioni huutaa yhtä sun toista! Voi, jos saisi sen jotenkin kuulumaan oikealla taajuudella.
ap
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:25"]
Kuulostaa siltä että sulla on jo hyvä mies. Odotuksesi miehen suhteen ei ole realistisia. Jos ei tavallinen ja kiltti mies kelpaa..
[/quote]
Voit hyvinkin olla oikeassa...
ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 18:48"]
Semmoinen vinkki, että nyt jos jätät tuon miehen ja lähdet etsimään uutta huumaa, niin ei se elämä siitä paremmaksi muutu. Tein itse sen virheen muutama vuosi sitten ja nyt kaduttaa. Olisi pitänyt arvostaa sitä tasaista onnellisuutta, jonka pitkä suhde tuo mukanaan. En välttämättä ikinä enää saavuta samaa.[/quote]
Tämäpä minuakin pelottaa... Niin paljon hyvää on nyt? Voisitko kertoa tarkemmin, mistä syistä päätit(te?) erota pitkän suhteen jälkeen, ja mitä sitten kävi?
Toivon, että löydät onnen! Yhteen palaaminen ei ole kuitenkaan enää mahdollista?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näille pikku prinsessoille ei kelpaa vaikka se 100-osaisen listan "unelmieni mies" kannettaisiin eteen hopeavadilla!
Intuitio huutaa yhtä ja oikeaa, muu on melua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! tuskin olisitte kymmentä vuotta pysyneet yhdessä kovin onnettomina. Eikö olisi aika ottaa seuraavat askeleet? varmaan elämä siitä tasaantuisi. Itselläni ainakin näin, ennen naimisiin menoa ja lasten hankintaa oli kovaakin pohdintaa. Kuuluu elämänmuutokseen! pienten lasten kanssa arvostaa yhteistä elämänkokemusta lasten isän kanssa, ja toisen luotettavuutta. Mieti minkä ikäinen olisit ennenkuin löytäisit uuden miehen? Miten pian uskaltaisit sitten ihan uuden ihmisen kanssa perheen perustaa :O
Minusta on hienoa ja uskon että olet oikeassa kun olet etsinyt syitä lopullisen sitoutumisen kammoosi lapsuudenperheestäsi. Voisit ehkä tehdä vähän ajattelutyötä ja ihan tietoisesti listata asioita jotka ovat sinun elämässäsi ja parisuhteessasi eri lailla kuin vanhempiesi parisuhteessa. Niitä asioita on luultavasti valtavan paljon, elättehän aivan eri aikaakin.
Mietin myös, auttaisiko sinua jos ajattelet, että et suinkaan ole sitoutumassa siihen, että "kaikki jatkuu ennallaan" tästä aina kuolemaan asti, jos sitoudut tähän liittoon. Sitoutumalla yhteisen lapsiperheen perustamiseen (minun mielestäni avioliitto tai avoliitto on ihan saman hailee, ei mitään väliä, jos avioliitto ahdistaa niin älkää menko naimisiin) sitoudut jonkin _uuden_ etsimiseen ja yhteiseen _seikkailuun_. Tulet löytämään itsestäsi ja puolisostasi aivan uusia puolia vanhempana. Saat siis tavallaan uuden suhteen joka tapauksessa.
Onneen ja hyvään kannattaa tarttua silloin kun se on siinä edessäsi, niinkuin sinulla on. Älä pilaa hyvää ajattelemalla, että ehkä sittenkin jossain olisi vielä jotain parempaa. Jos sitä joskus tulee eteesi, niin mietit sitten mitä tehdä. Luultavasti ei koskaan edes tule, vaikkei kenenkään elämä pelkkää "tätä ihanampaa ei voi kuvitella" olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:21"]
Intuitio huutaa yhtä ja oikeaa, muu on melua.
[/quote]
Ap tässä taas...
Sinänsä viisas kommentti, jota olen noudattanut monessa muussa asiassa elämässäni. Tämä vain on niin monimutkainen kysymys, että yhtä ainoata vastausta ei sisältäni nouse.
Vai onko se aina silloin tällöin nouseva epäilys sitten se "totuuden ääni", hyytävä ajatus sekin.
Toisaalta, kun ajattelen, haluaisinko nähdä mieheni piirteet lapsissani, tai kenen voin luottaa pyvän rinnallani, vaikka minulta putoaisivat hiukset ja hampaat, vastaus on selvä....
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:09"]
Näille pikku prinsessoille ei kelpaa vaikka se 100-osaisen listan "unelmieni mies" kannettaisiin eteen hopeavadilla!
[/quote]
Lienen jotain tämän tapasta märkää rättiä ansainnutkin...
Ehkä hyvä mies olisi helpompi tunnistaa, jos olisi ensin kahlannut läpi kourallisen huonoja! :( Minun ei koskaan tarvinnut, ehkä se tekee tosiaan vähän hemmotelluksi tässä asiassa...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:34"]
Hei! tuskin olisitte kymmentä vuotta pysyneet yhdessä kovin onnettomina. Eikö olisi aika ottaa seuraavat askeleet? varmaan elämä siitä tasaantuisi. Itselläni ainakin näin, ennen naimisiin menoa ja lasten hankintaa oli kovaakin pohdintaa. Kuuluu elämänmuutokseen! pienten lasten kanssa arvostaa yhteistä elämänkokemusta lasten isän kanssa, ja toisen luotettavuutta. Mieti minkä ikäinen olisit ennenkuin löytäisit uuden miehen? Miten pian uskaltaisit sitten ihan uuden ihmisen kanssa perheen perustaa :O
[/quote]
Kiitos kokemuksen äänestä. Ja kyllä, aika kuluu! Siksi haluankin pystyä tekemään nyt päätöksen, jonka takana voin seistä.
ap
[quote author="Vierailija" time="14.06.2013 klo 19:43"]
Minusta on hienoa ja uskon että olet oikeassa kun olet etsinyt syitä lopullisen sitoutumisen kammoosi lapsuudenperheestäsi. Voisit ehkä tehdä vähän ajattelutyötä ja ihan tietoisesti listata asioita jotka ovat sinun elämässäsi ja parisuhteessasi eri lailla kuin vanhempiesi parisuhteessa. Niitä asioita on luultavasti valtavan paljon, elättehän aivan eri aikaakin.
Mietin myös, auttaisiko sinua jos ajattelet, että et suinkaan ole sitoutumassa siihen, että "kaikki jatkuu ennallaan" tästä aina kuolemaan asti, jos sitoudut tähän liittoon. Sitoutumalla yhteisen lapsiperheen perustamiseen (minun mielestäni avioliitto tai avoliitto on ihan saman hailee, ei mitään väliä, jos avioliitto ahdistaa niin älkää menko naimisiin) sitoudut jonkin _uuden_ etsimiseen ja yhteiseen _seikkailuun_. Tulet löytämään itsestäsi ja puolisostasi aivan uusia puolia vanhempana. Saat siis tavallaan uuden suhteen joka tapauksessa.
Onneen ja hyvään kannattaa tarttua silloin kun se on siinä edessäsi, niinkuin sinulla on. Älä pilaa hyvää ajattelemalla, että ehkä sittenkin jossain olisi vielä jotain parempaa. Jos sitä joskus tulee eteesi, niin mietit sitten mitä tehdä. Luultavasti ei koskaan edes tule, vaikkei kenenkään elämä pelkkää "tätä ihanampaa ei voi kuvitella" olekaan.
[/quote]
Tämä oli todella lohduttava teksti, kiitos!
Oma elämäni ja suhteemme poikkeaa vanhempieni suhteesta ainakin seuraavasti:
- Minun ei koskaan tarvitse pelätä, että mieheni tekisi minulle pahaa tahallaan henkisesti tai fyysisesti, tämä ei pätenyt vanhempieni suhteessa. Ainakin vielä meillä on myös säilynyt kunnioitus toisiamme kohtaan, siis kumpikaan ei ehdoin tahdoin loukkaa toista edes riidassa.
- Olen löytänyt itseäni kiinnostavan, ammatin ja harrastuksia, joissa pääsen toteuttamaan ominta itseäni, jo nyt, toisin kuin äitini, jolla tämä on tapahtunut vasta myöhemmin, ja yhä kesken. Uskon, että itsensä löytäminen ja se, että toinen haluaa tukea siinä (kuten mieheni on minua tukenut), on todella tärkeä asia.
- Samoin miehelläni on harrastus, jjoka on hänelle todella tärkeitä, ja ystäviä. Näitä en usko isälläni koskaan olleen, vaan vanhempieni suhde on ollut ainoa läheisempi ihmissuhde. Se on lisännyt molemminpuolista riippuvuutta, eikä ole minusta ihan tervettä. Myös minulla on hyviä ystäviä, vaikka en ole niin avoin, että pystyisin puhumaan ihan kaikesta, mutta useimmista tärkeistä asioista kuitenkin.
- Olemme aina sopineet riidat varsin pian, ne eivät siis jatku päiväkausia, kuten vanhemmillani.
-Opettelemme kokoajan (etenkin minä) tunteista puhumista ja anteeksipyytämistä, mielestäni olemme edenneet tässä näiden vuosien aikana. Etenkin ottaen huomioon, että esimerkiksi minun osaltani lapsuudenkodin esimerkkiä tähän ei ole lainkaan olemassa.
Mutta joo, mitä enemmän teen tätä listaa, huomaan, että sekä hyvässä että pahassa suhteessamme on tosi paljon asioita, joita olen omaksunut vanhempieni minulle antamasta parisuhdemallista!!
Tunnen ja olen nähnyt myös paljon mieheni lapsuudenperhettä, eikä hänelläkään malli ole kaikkein paras, vaikka parempi kuin minun perheessäni. Itse asiassa hän on varmaan paremmin onnistunut välttämään vanhempiensa kaltaista käytöstä kuin minä omieni... Mutta tiedän hänen heikot kohtansa, ja sen, mistä ne tulevat, samoin kuin hän minun.
Ja nämä kaikki ovat asioita, jotka saa oikeasti toisesta tietää vasta vuosien kuluessa! Jos eroaisimme ja löytäisin uuden suhteen, miten kauan kestäisikään, ennen kuin OIKEASTI tuntisin hänet...
Tällaista pohdintaa, lukeekohan tätä kukaan muu kuin minä? :D
Ap
Jahas. Taisin tappaa oman ketjuni :D
Ap
Kuulostaa siltä, että teillä on tasapainoinen ja hyvä parisuhde. Puhut miehestäsi kauniisti, tunnet hänet hyvin, arvostat hänen luonteenpiirteitään ja ominaisuuksiaan.
Tiedät, että suhteen alkuun kuuluva hullaantuminen ei voi kestää ikuisesti, eikä yksin sen varaan kannata yhteiseloa perustaa.
Miksi lähtisit tästä suhteesta? Pystytkö erittelemään, mitä sellaista haluaisit, jota sinulla ei jo ole?
Minulla on samantapaisia tunteita. MUTTA olemme olleet yhdessä vasta muutaman vuoden. On kauhea ajatella olevani seitsemän vuoden jälkeen vielä näissä ajatuksissa!
(Ei millään pahalla ketjun tekijää kohtaan)
Kuulostaa siltä että sulla on jo hyvä mies. Odotuksesi miehen suhteen ei ole realistisia. Jos ei tavallinen ja kiltti mies kelpaa..