Ystävälleni

Luulin, että olemme hyviä ystäviä. Valitsin sinut lapseni kummiksi juuri siitä syystä, kun olemme monta vuotta kulkeneet yhdessä ja monista elämän muutoksia huolimatta olemme pysyneet ystävinä.

Kerroit minulle raskaudestasi, olin onnessani. Sinä kuitenkin muutuit. Muutuit etäiseksi ja kiireiseksi. Enää ei löytynyt aikaa ja kummilastasi näit harvakseltaan. Viimeksi puoli vuotta sitten olet hänet nähnyt, surettaa.

Otin monta kertaa yhteyttä sinuun ja kyselin kuulumisia. Keskityit vain raskauteesi ja soin sen sinulle. Kävithän läpi mullistavia ja ikimuistoisia hetkiä elämässäsi. Jotain uutta ja ihmeellistä.

Valitit väsymystä, tarjosin apua. Koskaan et minua kutsunut auttamaan, vaikka niin sovittiin. 

Sinulle pidettiin babyshowerit, koskaan en saanut kutsua.

Lapsesi syntyi ja odotin kutsua, koska saisin tulla teitä katsomaan. Mitään ei kuulunut, joten laitoin varovaisen viestin, että miten siellä voidaan. Ja pyysin ilmoittamaan, kun saa tulla kylään.

Vastasit, että ilmoittelet sitten. Mitään ei kuulu.

Facebookista luen, kuinka muutama muu ystäväsi on käynyt kanssasi ulkoilemassa ja auttelemassa. Nämä ystävät olet tuntenut vain muutamia vuosia, minut yli 10 vuotta.

En sitten ollutkaan oikea ystäväsi, luulen. Enää en soita ja ota yhteyttä. Tuntuu turhalta, kun et vastaa, etkä halua nähdä.

Onnea vauvasta, joka jo kasvanut varmasti paljon. Nimenkin ehkä jo saanut. 

Rakkaudella; ystäväsi