Ei äidillä ollut mitään toivoa

Siivoilin kaappeja tänään ja sormiin osui pieni musta kansio jonka välissä valokuvia mm äidin hautajaisista ym äitiin liittyvästä ja sitten kuolintodistus.
Se on aika karu paperi lukea, kirpaisee aikalailla vaikka tapahtuneesta tulee nyt marraskuussa jo 15v, uskomatonta..
Kuolintodistuksesta: v.2002 operoitu oikean rinnan duktaalisen karsinooman vuoksi, jo tässä vaiheessa todettu luustometastasointi ja myöhemmin maksametastasointi.
Menehtynyt 47v ja kuoleman aiheuttaja laajalti levinnyt rintasyöpä, carcinoma ductale mammae 1dx cum metastasibus l.metastasoitunut rintasyöpä.

Nyt sitten itkettää, muistan sen viimeisen illan ja yön kuin eilisen, kun se sitten oli ohi ja äiti pääsi tuskistaan. Ja sen kalman hajun äidin ympärillä ja huoneessa jossa olin hänen kanssaan. Tajunnan taso oli tod heikko, kerran havahtui hetkeksi kun taputtelin poskea, ärtyi siitä, mutta halusin että kuulee että rakastan ja kuulikin, koska vastasi siihen samalla tavalla vaikka lause jäikin kesken ja vaipui taas sinne jonnekin.

Olen itse nyt sen ikäinen, että n.1v ajan olisin sairastanut, jos olisi niinkuin äidillä, ja elinaikaa olisi n.3v.

Ahdistaa ja on ikävä. Miten sitä jaksoi tuonkin ajan, varmaan omat pienet lapseni antoivat voimia ja syytä nousta aamuisin sängystä. Vieläkin itkettää se, että he eivät saaneet mummoaan kauempaa pitää, olivat 2-ja 4v tuolloin.
Ja se äidin luopumisen tuska, se on ollut jotakin hirveää, hänen nuorimmaisena oli silloin vasta 15v..