Nyt riittää mökkeily
Vuokrattiin mökki, hieno paikka, ranta, laituri, rantasauna, mökki, kaikki niin kuin puhelimessa sovittiin, MUTTA AIVAN HELVETILLISET MÄÄRÄT KAIKENLAISIA VI*UN VERENIMIJÖITÄ ja nyt 2vrk tullut vettä kuin aisaa.
Mitään ei voi tehdä, ulos jos menee pörisee aivan mustanaan paarmoja ja jotain pieniä, mäkäräisiä? Ei auta hyttyssavut eikä mikään joka paikka on syöty aivan ruvelle, lapset huutaa, riehuu ja kiukkuaa koko ajan.
Vesi sade oli nyt viimeinen niitti, kotonakin voidaan istua sisällä tuijottamassa puhelinta ja televisiota.
Mieskin on vit*uuntunut, mököttää saunalla ja juo kaljaa.
Kommentit (46)
Tavallista vähemmän tänä kesänä on hyttysiä. Paarmoja joo, mutta ne ei lennä sateella eikä edes pilvisellä säällä.
Kyllä paarmoja on iltamyöhään ja silloin mäkäräiset oikein innostuu, ikinä en ole nähnyt näin älyttömiä määriä paarmoja.
Kaatosateessa ja kylmässä ei oikein huvita pihalla olla.
Saunalla se mies olisi istunut joka tapuksessa juomassa kaljaa.
Mua ei saisi mökille kuin kilon palasina.
Näin on! Meillä oli vuokrattu mökki kahdeksi viikoksi. Ensimmäisellä viikolla satoi joka päivä. Ajattelin silloin kyllä että ei enää ikinä mökkilomaa. Harkittiin jopa että lähdetään kotiin aiemmin vaikka oltiin kahdesta viikosta maksettu. No onneksi ei lähdetty, koska toinen viikko oli lämmin ja aurinkoinen. Aivan ihana! Päivät kuluivat kuin siivillä. Parasta lomaa mitä kuvitella voi. Mutta kesät on Suomessa niin epävakaita että on ihan arpapeliä mitä omalle kohdalle sattuu. Siksi en kyllä jatkossa aijo kotimaan lomailua harrastaa, vaan haluan edelleenkin viettää lomani paikassa jossa on varmuudella lämmintä ja aurinkoista.
Tuotahan se on kun äkkinäiset lähtee mökille 🤣
Hyvä. Uusimaalaisten on hyvä jo asennoitua tulevaan karanteeniin kotona kun Uusimaa laitetaan taas säppiin.
Se on noiden rantatonttien ihanuus, mäkäräisiä riesaksi asti ja paarmat pörrää poutasäällä.
Nyt olisi hyvä hetki vaikka pelata yhdessä jotain, ratkoa ristikoita, leipoa, tehdä hyviä ruokia, jutella ja muuta mukavaa, nutta ei, sinä kiroilet ja rääyt. Sinulla on asenneongelma ap ja tartutat sen myös muihin.
Minulle ei riitä vieläkään. Mökillä on ihanan leppoisaa ja yksinkertaista
Toki mulla on myös mitä parhainta seuraa mukana.
Aijaa. Itse rentoudun pelkästä maisemanvaihdoksesta. Kiva lukea mökillä kirjaa :) Lisäksi omalla on aina jotain puuhaa, on mielekästä kun tulee olo että pitää nurkat kunnossa. Vieras mökki voikin olla vähän nihkeä. Ei ole rutiineja ja ei tiedä mitä odottaa.
Vierailija kirjoitti:
Nyt olisi hyvä hetki vaikka pelata yhdessä jotain, ratkoa ristikoita, leipoa, tehdä hyviä ruokia, jutella ja muuta mukavaa, nutta ei, sinä kiroilet ja rääyt. Sinulla on asenneongelma ap ja tartutat sen myös muihin.
Näitä voi tehdä kotonakin, ja normaaleissa perheissä tehdäänkin. Ihan arkenakin. Ei sitä varten tarvitse lomaa, eikä varsinkaan kallista vuokramökkiä! Ymmärrän oikein hyvin ap:n harmin!

Joo, jos mökillä olo on vaan harmitusta, niin silloin kannattaa toki mennä kotiin, jos siellä harmittaa vähemmän. Ei ylipäätään kannata tuhlata elämää siihen, että harmittelee miten voisi nyt olla asia olla.
Suosittelen kesäasuntoa merenrannalla. Ei kärpäsiä, ei hyttysiä.
Vierailija kirjoitti:
Tuotahan se on kun äkkinäiset lähtee mökille 🤣
https://hunaja.fi/tuote-osasto/suojaasut/
Niin, eivät tiedä, et mustat vaatteet - jopa rannekellon hihna, silmälasit jne - houkuttelevat niitä siivekäitä:-D
No, on siihen olemassa konsteja, kuten nuo asut, mut ehkä joillekin riittää peitto korville;-)
Pohjois-Suomessa oli koko kesäkuu helvetillisesti hyttysiä. Tulivat mäkkiin sisälle jokaisesta raosta, myös takan hormeista. Ei ollut mökkinautinnosta tietoakaan!
Me olemme myös ulkomaanmatkailjoita hyttysten ja varmemman sään vuoksi. Tänä vuonna mökillä. Ensimmäiseksi ostimme mosquito magnetin 600 e. Se nyt auta paarmoihin, mutta helpottanut elämää.
Vierailija kirjoitti:
Pohjois-Suomessa oli koko kesäkuu helvetillisesti hyttysiä. Tulivat mäkkiin sisälle jokaisesta raosta, myös takan hormeista. Ei ollut mökkinautinnosta tietoakaan!
Se on jännä miten ne loppuukin, kuin taikaiskusta, kun menee Norjan puolelle. Olen kymmenen kertaa käynyt Norjassa ja vain kerran muistan siellä olleen ötököitä.
Mieheni oli toissa viikolla yhden yön Muoniossa vuokramökissä ja siellä olivat saaneet pistorasiaan laitettavan karkottimen, joka olikin ollut ihmeen tehokas.
Ei paarmoja ole sateella.