Viimeiset sanani -ohjelma

No ehkä sun ei kannata edes tuollalailla kommentoida, jos et sitä ole itse kokenut.

En ole katsonut kuin ekan jakson. Ajattelin sen olevan aika pintapuolinen rääpäisy eikä mitenkään syvällinen, kuten olin odottanut. Siitä on varmaan aika paljon leikattu pois.

Itselläni on sairaus, joka johtaa varmasti kuolemaan parin-kolmen vuoden sisään. Suhtaudun siihen nykyään melko tyynesti, etenkään perheen ulkopuolisille en juuri näytä pelkoani ja ahdistustani (poikkeuksena joskus hoitavat tahot), ja perheenjäseniänikin säästelen itkultani ja surultani. Tämä on mun arkea, olen elänyt jo noin tuhat päivää heräten sen tiedon kanssa, että tulen kuolemaan nuorena, että lapseni jäävät äidittömiksi melko pieninä. Niin kamalaa kuin se onkin, siihenkin turtuu ja tottuu.

Ihmiset reagoivat menetykseen niin eri tavoilla. Joku saattaa naurulla peittää äärimmäisen ahdistavaa suruaan ja joku saattaa lamaantua ihan tunnekylmän oloiseksi. Esim. itse olen reagoinut omaan tilanteeseeni paljon viileämmin ja hillitymmin kuin oma äitini, joka on välillä ihan sekaisin pelosta ja huolesta vuokseni. Puolisoni taas kätkee huolensa ja surunsa tekemisen ja touhottamisen alle.

Pyyhkihän sen tytön äiti, sisko ja kaverit kyyneleitään moneen kertaan jäähyväisvideota katsellessa. Lopussa ne naurahti viimeiselle tokaisulle, joka luultavasti oli juuri niin sen tytön tyylinen kuin ne odottivatkin.

Tuo video näytettiin aika pitkän ajan päästä, on niillä ollut aikaa surra. Eikä kaikki sure julkisesti ryhmässä, se ei silti tarkoita ettei ne surisi ollenkaan.

Vielä kolmantena se, että se tyttö sairasti pitkään ja läheiset tiesi että se tulee päättymään kuolemaan. Surutyötä on varmasti tehty jo kauan ennen kuolemaa.

Et ole tainut kokea vielä kuoleman tuomaa surua? Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin meillä muilla elämä todellakin jatkuu. Kuolema ei ole kuukausien ajan 24/7 rääkymistä. Sen kanssa oppii nopeastikin elämään, ja itkut tulee ryöpsähdyksinä kun esim. muistaa jonkun asian. Syöminen ja suihkussakäynti voi hetkeksi unihtua, mutta hyvin nopeasti sitä vain jatkaa päiviään. Ensin robotin lailla, sitten helpottaen.

Ja mikä pahinta, tuota tapahtuu oikeessakin elämässä. Joku pölvästi kehtaa tulla sanomaan, ette sure oikein : (

Oma äitini sairasti pari vuotta kuolemaan johtavaa sairautta. Tein surutyötä koko hänen sairastamisen ajan ja tunsin pelkoa menettämisestä ja siitä, miten koen hänen poismenonsa. Se oli todella rankkaa aikaa, mutta kun äiti nukkui pois, olin ihan ihmeen levollinen ja huojentunut jostain syystä. Ehkä siitä, ettei hänen tarvinnut enää kärsiä kipuja ja olimme kerenneet puhua kaiken sen mitä puhuttavaa oli. Mikään ei jäänyt kaivertamaan mieltä. Toki edelleen on eron ikävää, kaipaan häntä, mutta äidin muistot elää mielessäni. Ihmettelin itsekin, miksi en koko aikaa itkeä vollottanut tai vaipunut synkkyyteen äidin kuoleman jälkeen, en vain surrut niin. 

Ihmiset käsittelee ja tuntee eri tavoin menetystä ja surua.

Sellaista se vaan on. Elämä.. Itku sekoittuu nauruun ja nauru itkuun.

Kuolema on kuitenkin kaikessa kauheudessaan luonnollinen ja normaali asia ja siitä on tarkoituskin päästä tavalla tai toisella yli, ja elämän jatkua. Siihen on luonto antanut lääkkeitä ja helpotusta.

Todellakin on väärä käsitys, että kuolemaa ja surua käsitellään ja surraan vain itkemällä, synkkyyteen vaipumisella ja mustuudella. Suru on monenkirjava asia.

Huh, että jollakin siis on oikeasti pokkaa sanoa, että läheiset eivät sure mielestäsi oikein?

En itse ole kokenut läheisen kuolemaa, enkä toivottavasti tule ikinä kokemaan, enkä siis voi tietää miltä se tuntuu (onneksi). Mutta silti tiedän, että jokainen on yksilö ja käsittelee asiat omalla tavallaan. Joku itkee viikkoja putkeen, eikä kykene nousemaan sängystä. Joku haluaa heti takaisin arkeen ja pitää pään kylmänä. Et sinä voi mennä sanomaan, että mikä on se kenellekin oikea tapa.

Itse en kyseistä sarjaa voi juurikaan seurata, vaikuttaa liian syvästi. Rupesin näkemään painajaisia, joissa itselläni todettiin tappava sairaus ja olin unessa todella surullinen kun mietin miestäni joka jäisi nyt yksin tähän maailmaan. Traaginen sarja, mutta huomaa miten kuolema on tosiaan tabu meidän yhteiskunnassamme.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:36"]

Huh, että jollakin siis on oikeasti pokkaa sanoa, että läheiset eivät sure mielestäsi oikein?

En itse ole kokenut läheisen kuolemaa, enkä toivottavasti tule ikinä kokemaan, enkä siis voi tietää miltä se tuntuu (onneksi). Mutta silti tiedän, että jokainen on yksilö ja käsittelee asiat omalla tavallaan. Joku itkee viikkoja putkeen, eikä kykene nousemaan sängystä. Joku haluaa heti takaisin arkeen ja pitää pään kylmänä. Et sinä voi mennä sanomaan, että mikä on se kenellekin oikea tapa.

Itse en kyseistä sarjaa voi juurikaan seurata, vaikuttaa liian syvästi. Rupesin näkemään painajaisia, joissa itselläni todettiin tappava sairaus ja olin unessa todella surullinen kun mietin miestäni joka jäisi nyt yksin tähän maailmaan. Traaginen sarja, mutta huomaa miten kuolema on tosiaan tabu meidän yhteiskunnassamme.

[/quote]

Anteeksi, että olen inhorealisti mutta jos meinaat vanhaksi elää niin takaan ja alleviivaan, että tulet menettämään läheisiäsi, sitä ilman ei selviä kukaan tässä maailmassa ellei sitten eristäydy ihmisistä totaalisesti eikä päästä ketään lähelleen.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:36"]

Huh, että jollakin siis on oikeasti pokkaa sanoa, että läheiset eivät sure mielestäsi oikein?

En itse ole kokenut läheisen kuolemaa, enkä toivottavasti tule ikinä kokemaan, enkä siis voi tietää miltä se tuntuu (onneksi). Mutta silti tiedän, että jokainen on yksilö ja käsittelee asiat omalla tavallaan. Joku itkee viikkoja putkeen, eikä kykene nousemaan sängystä. Joku haluaa heti takaisin arkeen ja pitää pään kylmänä. Et sinä voi mennä sanomaan, että mikä on se kenellekin oikea tapa.

Itse en kyseistä sarjaa voi juurikaan seurata, vaikuttaa liian syvästi. Rupesin näkemään painajaisia, joissa itselläni todettiin tappava sairaus ja olin unessa todella surullinen kun mietin miestäni joka jäisi nyt yksin tähän maailmaan. Traaginen sarja, mutta huomaa miten kuolema on tosiaan tabu meidän yhteiskunnassamme.

[/quote]

Anteeksi, että olen inhorealisti mutta jos meinaat vanhaksi elää niin takaan ja alleviivaan, että tulet menettämään läheisiäsi, sitä ilman ei selviä kukaan tässä maailmassa ellei sitten eristäydy ihmisistä totaalisesti eikä päästä ketään lähelleen.

[/quote]

Juuri näin. Olen 45 v, ja niistä kuudesta ihmisistä, jotka lapsena laskin läheisimmiksi, on kuollut viisi.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:41"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:36"]

Huh, että jollakin siis on oikeasti pokkaa sanoa, että läheiset eivät sure mielestäsi oikein?

En itse ole kokenut läheisen kuolemaa, enkä toivottavasti tule ikinä kokemaan, enkä siis voi tietää miltä se tuntuu (onneksi). Mutta silti tiedän, että jokainen on yksilö ja käsittelee asiat omalla tavallaan. Joku itkee viikkoja putkeen, eikä kykene nousemaan sängystä. Joku haluaa heti takaisin arkeen ja pitää pään kylmänä. Et sinä voi mennä sanomaan, että mikä on se kenellekin oikea tapa.

Itse en kyseistä sarjaa voi juurikaan seurata, vaikuttaa liian syvästi. Rupesin näkemään painajaisia, joissa itselläni todettiin tappava sairaus ja olin unessa todella surullinen kun mietin miestäni joka jäisi nyt yksin tähän maailmaan. Traaginen sarja, mutta huomaa miten kuolema on tosiaan tabu meidän yhteiskunnassamme.

[/quote]

Anteeksi, että olen inhorealisti mutta jos meinaat vanhaksi elää niin takaan ja alleviivaan, että tulet menettämään läheisiäsi, sitä ilman ei selviä kukaan tässä maailmassa ellei sitten eristäydy ihmisistä totaalisesti eikä päästä ketään lähelleen.

[/quote]

Totta kai. Saan kai silti toivoa, ettei koskaan tarvitsisi menettää ketään?

Mutta se tarkoittaa samalla sitä, että itse kuolet ensimmäisenä.