onko kuinka yleistä että ollaan suhteessa, mutta ei kerrota suvulle?
Kommentit (7)
Mä en ole koskaan kertonut. Kun en halua mitään naimisiin tai loppuelämän suhteita, ja äitini taas ei ymmärrä tilapäisempää seukkailua. Joten parempi olla kertomatta mitään. Asun 400 km päässä joten ei tule vahingossakaan esiin.
Me seurustelimme miesystäväni kanssa akoinaan kaksi vuotta, ennen kuin kerroimme hänen suvulleen.
Vähän alle kolmekymppinen olen mut en ole kertonut, tai aavistavat kyllä että "joku" sillä on. Mies jonkin verran vanhempi ja luulen etteivät ainakaan ilahtuisi tästä, joten mielummin nautin onnestani itsekseni. Tietysti jos tämä enemmän vakavoituu niin pakko jossainvaiheessa kertoa.
Vein vaan sellaiset näytille joita kehtasi esitellä, siitäkin tuli hirvee draama kun erottii. Enää en jaksa, laitan korkeintaan hääkuvan.
Ei minulla ole olluut koskaan tapana raportoida suvulle seurustelukumppaneistani. Huomaavat sitten kun huomaavat, oletan, että valtaosa tietää nyt kun olemme naimisissa (maistraatissa mentiin joten tästäkään en erikseen kertonut) ja lapsiakin on kaksi.
En ole kertonut, pian 2 vuotta ja asutaan yhdessä. Asun ulkomailla, joten nyt ei tule edes vierailtua Suomessa. Jos olisi ollut normaali kesä, oltaisi ehkä käyty yhdessä Suomessa.
Kauanko?