Tämä klassinen: ystävän vaikea parisuhde

Onko kellään kokemusta?

ap

Minulla on kokemusta tuona sinun kaverinasi olosta. Minun ystäväni neuvoivat minua monta vuotta lähtemään suhteesta, mutta en ollut valmis (vaikka olin ahdistunut ja onneton). Jos haluat oikeasti olla hyvä ystävä hänelle, sitten vain kuuntelet ja varovasti rivien välistä ilmaiset oman kantasi ja odotat että hän tekee oman ratkaisunsa. Siinä voi mennä vuosia, mutta yleensä se ero kuitenkin tulee. Ja sitten sinulla on uusi rooli. Jos suhteessa ei ole fyysisen väkivallan vaaraa, niin ystäväsi kyllä kestää sen huonossa suhteessa olemisen.

Ystäväsi on varmasti onnekas kun hänellä on sinut.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kokemusta tuona sinun kaverinasi olosta. Minun ystäväni neuvoivat minua monta vuotta lähtemään suhteesta, mutta en ollut valmis (vaikka olin ahdistunut ja onneton). Jos haluat oikeasti olla hyvä ystävä hänelle, sitten vain kuuntelet ja varovasti rivien välistä ilmaiset oman kantasi ja odotat että hän tekee oman ratkaisunsa. Siinä voi mennä vuosia, mutta yleensä se ero kuitenkin tulee. Ja sitten sinulla on uusi rooli. Jos suhteessa ei ole fyysisen väkivallan vaaraa, niin ystäväsi kyllä kestää sen huonossa suhteessa olemisen.

Ystäväsi on varmasti onnekas kun hänellä on sinut.

Ovatko ihmiset oikeasti näin itsekkäitä nykyään?

Minulla on. Entisen parhaan ystäväni puoliso oli/on alkoholisti (ja myös muut aineet välillä). Viisi vuotta kuuntelin ja katselin ystäväni ja siihen aikaan syntyneiden lasten surua. Viimeisen kerran jälkeen kun ystäväni oli eronnut ja kuuntelin hänen itkuaan, sanoin että jos vielä palaat niin minä en palaa. Hän palasi miehensä luo, minä en enää ikinä ystäväni luo. Välimme ovat kohteliaat mutta ei ikinä uskoisi että olimme joskus parhaat ystävät. Se rinnalla olo on todella raskasta. Minä kuuntelin joka joulu/vappu/juhannus/you name it kun ystävän mies katosi reissuileen. Näin ryyppyressuihin liittyi myös pettämiset, pillerit, huumeet jne ja älytön rahantuhlaus. Sitten tajusin että turhaa hakkaan omaa päätäni seinään ja pilaan minun/meidän perheen jouluiloa/yms käyttämällä aikaa ystäväni suruun. Niin pahalta kuin se kuulostaakin niin olen tyytyväinen että tein sen päätöksen. Kuulen edelleen juttuja ystäväni miehen menosta, milloin katkolla ym reissussa, mutta he ovat yhdessä, eivät asu enää saman katon alla, mutta insta on täynnä kultaista kulissia, ollut aina. Toki heillä on varmasti hyviä hetkiä mutta se mitä näki kun lähellä oli on sellaista elämää mihin en itse pystyisi ja ystäväni oli hyvin rikki. Mutta hän muuttui myös ajan myötä, välinpitämättömyys ja katkeruus/piikittely esim normaaleista asioista esim kun halusin tuoda miehelleni tuliaisia yhteisestä reissusta jonka teimme. Jokainen valitsee tiensä ja olen paljon itseäni soimannut että jätin ystäväni, mutta päätös oli oikea.

Minusta sinun kannattaa rehellisesti kertoa tunteistasi. En tiedä, onko siitä apua, mutta on olemassa sellainen mahdollisuus, että se toimii jonkinlaisena herättäjänä ystävällesi. Ehkä arkailet tehdä tätä, koska se tuo sinun tunteesi keskiöön, kun ystäväsi on se, joka kärsii parisuhteessa, mutta jos asia on niin kuin sanot (pelko hallitsee sinunkin elämääsi), sinun on tehtävä se.

Jos itse alkaa kärsiä ystävyyssuhteesta, niin parasta on lopettaa se. Kyllä ihmisen pitää saada ajatella myös itseään, eikä olla vain laupias tosiystävä, joka aina vain pysyy energiasyöpön "ystävän" rinnalla. Ei ole mitään järkeä ajaa itseään loppuun jonkun ääliön kaverin takia. 

Läimäytä kumpaakin. Siinähän oppivat.

Seuransa voi valita.

Mä olen saman ongelman ääressä, kaveri kokee suhteessaan henkistä väkivaltaa mutta jaksaa toivoa miehen muuttuvan eikä ole siis valmis eroamaan. En ole keksinyt ratkaisua miten auttaa, niimpä tyydyn vain kuuntelemaan häntä sekä murehtimaan hänen ja lasten puolesta. Todella surullista ja kuluttavaa :/

Up

Asia ei kuulu sinulle. toteat vaan ettei kiinnosta.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kokemusta tuona sinun kaverinasi olosta. Minun ystäväni neuvoivat minua monta vuotta lähtemään suhteesta, mutta en ollut valmis (vaikka olin ahdistunut ja onneton). Jos haluat oikeasti olla hyvä ystävä hänelle, sitten vain kuuntelet ja varovasti rivien välistä ilmaiset oman kantasi ja odotat että hän tekee oman ratkaisunsa. Siinä voi mennä vuosia, mutta yleensä se ero kuitenkin tulee. Ja sitten sinulla on uusi rooli. Jos suhteessa ei ole fyysisen väkivallan vaaraa, niin ystäväsi kyllä kestää sen huonossa suhteessa olemisen.

Ystäväsi on varmasti onnekas kun hänellä on sinut.

Lisäisin tähän vielä, kun joku syytti itsekkääksi, että nyt hyvä ystäväni on samassa tilanteessa kuin minä olin aikaisemmin. Nyt on minun vuoroni kuunnella hänen sydänsurujaan, lohduttaa ja varovasti vihjailla että ero on oikea ratkaisu. Minun luonani on aina vierashuone valmiina, jos ystäväni tarvitsee taukoa kotielämästä. Minä olen aina valmiina vastaamaan puhelimeen, koska niin oli ystävänikin aikaisemmin. Ystävyyssuhteet ovat vastavuoroisia. Niissä kumpikin antaa ja kumpikin saa. Myös silloin kun toisella on vaikeaa. Missä tahansa pitkässä (ystävyys)suhteessa käy niin, että välillä toinen tarvitsee enemmän tukea ja välillä toinen. Ymmärrän jos joku suhde vain ottaa, että se silloin lopetetaan, mutta minun ystävyyssuhteeni eivät koskaan ole olleet mitään loisimissuhteita. Kyllä hyvästä ystävästä kannattaa pitää kiinni.