Meillä menee ihan kaikki aika kierrättämiseen ja tavaroiden ekologisuuden arvioimiseen :(
Keittiössä on kuusi eri kierrätysastiaa. Kaikkien muovi- ja muiden pakkausten peseminen ja lajittelu vie aikaa. Samoin lasipurkkien peseminen ja metallin ja muovin erotteleminen. Loppuaika meneekin sitten netissä hiilijalanjäljen ja muiden ekologisuusjuttujen selvittämiseen.
Nyt on koko kevät ja kesä syöty kotona tuossa menee kaikki mun vapaa-aika.
Tekisi mieli vaan sulloa kaikki samaan roskapussiin. Jäisi vähän aikaa perheellekin.
Kommentit (20)
Mä laitan sekajätteeseen materiaalit, jotka eivät tule puhtaiksi kevyellä huuhtaisulla. Kuulemma kierrätettävien muovien peseminen on isompi energiahukka, kuin sen palasen säilyttäminen. Kierrätän siis vain viskattavat asiat, mitään ei aleta jynssäämään ja varsinkin kuumalla vedellä peseminen on todella typerää.
t,kristallikissa
Eilen juuri mietin että lopetan kierrättämisen. Puolet keittiön säilytystilasta menee kierrätyskasseille kun ne ei muuallekkaan mahdu ja sitten niitä pitää roudata autolla muutaman kilsan päähän ja sielläkin roskiksiin työntämisessä menee nykyään melkein puolituntia kun on niin pienet aukot noissa nykyisissä keräyastioissa että pitää melkein yksitellen tunkea niitä sinne. Täällä meillä päin on vielä erikseen kaatopaikkajäte ja energiajäte ja nyt mulle on selvinnyt että niin ei olekaan kaikkialla on vaan poltettavajäte.
Vierailija kirjoitti:
Minä lopetin kierrätyksen jo vuosia sitten.
Minun aikani on minun aikaani. Hihhulit on hyvät ja tulkoot noutamaan mun jätteet.
No mistä alapeukut?
Asia on juuri niin kuin ap sanoo: kierrätys on ajanhukkaa, ja se on tarkoituksellista.
Kaikki se aika on pois sinun elämäsi ajasta ja siitä, että oikeasti katsoisit, mitä ympäröivässä maailmassasi tapahtuu. Oikeasti valveutunut huomaa tämän.
Kuinka tyhmiä ja hitaita te oikein olette jos siihen menee teidän kaikki aika? Mulla menee kierrättämiseen päivässä varmaan kolme sekuntia enemmän aikaa kuin jos laittaisin kaiken sekajätteeseen.
Heittelen kierrätysroskat yleensä kävelyreittien varrelle, mistä päiväkävelijät, kuten naiset ja vanhukset ne sitten poimii, pesee(?) ja vie kierrätysastiaan. Tämä on mielestäni järkevää kierrätystä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tyhmiä ja hitaita te oikein olette jos siihen menee teidän kaikki aika? Mulla menee kierrättämiseen päivässä varmaan kolme sekuntia enemmän aikaa kuin jos laittaisin kaiken sekajätteeseen.
Se et tee sitä oikein. Ne ruokapakkaukset on ihan Oikeesti pestävä!
Vierailija kirjoitti:
Huono provo
Tyhmät pesee roskia.
Otan osaa saamattomuuteesi, olet aarre miehellesi.
Muovin ja sekajätteen erottelu on ihan turhaa. Tästä on tehty tutkimuksiakin. Lähde: googleta itse.
Mä olen ratkaissut asian niin että kierrätän sen mikä on helposti tehty, ja pyrin ostamaan jätevapaasti. Täysi, mutta pilalle mennyt ruokapurkki(esim. jukurtti) laitetaan sellaisenaan sekajätteeseen, vaikka tyhjänä sama kierrätetään metallit-muovit-kartongit. En myöskään pese mitään roskia, en edes huuhtaise. Jos purnukka ei syömällä tyhjene tarpeeksi, se menee sekajätteeseen. Jos rosika pitää lakaa pesemään, loppuu kierrätys kohdallani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tyhmiä ja hitaita te oikein olette jos siihen menee teidän kaikki aika? Mulla menee kierrättämiseen päivässä varmaan kolme sekuntia enemmän aikaa kuin jos laittaisin kaiken sekajätteeseen.
Se et tee sitä oikein. Ne ruokapakkaukset on ihan Oikeesti pestävä!
Ei sitä muovia tarvi pestä, vain nopeasti huuhtoa. Riihimäellä on laitos johon elintarvikepakkaukset menee. Siellä prosessiin kuuluu mm muovin pesu. Eli kunhan suurimmat roippeet on huuhtastu pois, se riittää. Nimimerkillä olen ihan oikeasti käynyt tutustumassa paikkaan jossa muovista tehdään uutta granulaattia.
Vierailija kirjoitti:
Muovin ja sekajätteen erottelu on ihan turhaa. Tästä on tehty tutkimuksiakin. Lähde: googleta itse.
No ei meillä ainkaan ole. Jos kierrätän muovin, voi valita pitemmän tyhjennysvälin roskapöntölle, jolloin se tulee minulle halvemmaksi.
Voisitteko ostaa omaan paperisäkkiin tuotteet- teen niin ja se toimii, on mukana useita pusseja kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tyhmiä ja hitaita te oikein olette jos siihen menee teidän kaikki aika? Mulla menee kierrättämiseen päivässä varmaan kolme sekuntia enemmän aikaa kuin jos laittaisin kaiken sekajätteeseen.
Se et tee sitä oikein. Ne ruokapakkaukset on ihan Oikeesti pestävä!
Ei sitä muovia tarvi pestä, vain nopeasti huuhtoa. Riihimäellä on laitos johon elintarvikepakkaukset menee. Siellä prosessiin kuuluu mm muovin pesu. Eli kunhan suurimmat roippeet on huuhtastu pois, se riittää. Nimimerkillä olen ihan oikeasti käynyt tutustumassa paikkaan jossa muovista tehdään uutta granulaattia.
Joo ja kaikki muovin kierrättäjät tekee ilmaiseksi töitä jollekkin tehtaalle kun kerää niille materiaalia
Me ollaan otettu Canit sovellus käyttöön ja se on helpottanut elämää. Kaapit ei täyty tyhjistä pulloista enää. Muissakin tuotteissa saisi olla samanlainen järjestelmä niin canittaisin kaikki muovit ja metallit jatkossa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka tyhmiä ja hitaita te oikein olette jos siihen menee teidän kaikki aika? Mulla menee kierrättämiseen päivässä varmaan kolme sekuntia enemmän aikaa kuin jos laittaisin kaiken sekajätteeseen.
Se et tee sitä oikein. Ne ruokapakkaukset on ihan Oikeesti pestävä!
Ei sitä muovia tarvi pestä, vain nopeasti huuhtoa. Riihimäellä on laitos johon elintarvikepakkaukset menee. Siellä prosessiin kuuluu mm muovin pesu. Eli kunhan suurimmat roippeet on huuhtastu pois, se riittää. Nimimerkillä olen ihan oikeasti käynyt tutustumassa paikkaan jossa muovista tehdään uutta granulaattia.
Joo ja kaikki muovin kierrättäjät tekee ilmaiseksi töitä jollekkin tehtaalle kun kerää niille materiaalia
Ja sekös pihiä paskiaista harmittaa. Koska hän ei anna mitään kenellekään koskaan, ei saa kukaan muukaan tehdä niin, hänethän voidaan vaikka nähdä ihan väärässä valossa sen takia.
Juuei, kyllä se valo ihan oikea on. Leiriydy sinä muovinkeräysastian viereen vaatimaan hyvitystä grammalleen. Ja lisäksi vahingonkorvaus menetetystä työajasta.