Onko mielestäsi liian pitkä aika 5 vuotiaan olla 6 yötä mummulassa,
joista 4 yötä ilman vanhempia? Ei ole ihan vielä 5v, täyttää syksyllä.
Viihtyy siellä hyvin, mutta olen huomannut, että mitä kauemmin siellä on, sen vaikeampaa kotiin tuleminen on.
Kommentit (6)
Mutta ihan omasta kokemuksesta ja oman lapsen kokemuksesta voin sanoa, että onnistuu kyllä. Itse siis aikanaan olin kesinä yleensä kaksi viikkoa mummilassa lomalla kun äitini työ vei osan kesästä enkä voinut olla yksin kotona. Hyvin viihdyin ja tietty vähän ikävä tuli kotiin.
Oma poikamme on vasta kolme vuotias mutta on jo ollut kahta yötä peräkkäin hoidossa ilman meitä kun on tehty remonttia. Ja hyvin menee, joten varmasti voi olla jos tarpeen/haluaa viikonkin sitten isompana.
Kukaan ei voi puolestanne tuohon mitään sanoa, koska lapsenne tunnette te parhaiten. Mutta ikää jos pelkästään miettii, niin kyllä voi.
Isovanhemmat kuitenkin hoitaa hyvin ja haluaa lapsen parasta.
Ja taitavat tosiaan vähän hemmotella lasta ja antaa herkkuja kun ei halua tulla kotiin ;-)
Ainakin miedän lapset on tosi levottomia ja kiukkusia aina sen jälkeen kun ovat olleet hoidossa yötä.
Mielestäni tuonikäinen voi hyvin yöpyä tuttujen isovanhempien luona tuon aikaa.
Se kotiintulokiukuttelu on ihan normaalia. Meillä sitä ilmenee jokaikisen mummulareissun jälkeen (käydään noin kerran kuussa 500 km:n päässä eli ollaan yötä joka kerta). Rasittavaa kyllä, mutta normaalia :)
Kyllä meillä on pienetkin lapset ollut sen 2vko famulassa yötä, eikä ongelmia ole ollut, koska lapsilla ja isovanhemmilla TODELLA läheiset ja lämpimät välit :)
Mitähähtäh, ei meillä ole tuollaista kiukuttelua koskaan. :)
Tottahan hemmottelun keskeltä on vaikea palata arkeen=)