Elämänkokemus tekee paremman kasvattajan.

Elämänkokemus on hyväksi kasvatustyössä, mutta ikä ei välttämättä tuo elämänkokemusta.

Ihminen voi elää varsin kypsään ikään saamatta silti muuta kuin hyvin kapeaa elämänkokemusta. Tarkoitan vaikkapa näitä jotka eivät uskalla lähestyä vastakkaista sukupuolta ennen kuin kolmenkympin kieppeillä. Tällaisella ihmisellä voi olla kokemukseni mukaan äärimmäisen ahdasmielisiä ja jähmettyneitä käsityksiä elämästä, huono itsetuntemus ja olematon kyky käsitellä omia tunteitaan. Eli vaikka ikää olisi miten paljon, se ei tarkoita että olisi sellaista elämänkokemusta joka tekee hyvän kasvattajan.

Sitten kun sitä elämänkokemusta kertyy, sitäkin voi olla monenlaista. Esim. itse aiheutetut, paljon kärsimystä aiheuttavat kriisit ovat todellakin "elämänkokemusta" mutta tuskinpa vain jalostavat hyväksi kasvattajaksi. Myös ihmisten kyky oppia omista virheistään näyttää vaihtelevan suuresti.