Mietin joka päivä eroa. Turhauttaa.
Ottaa vain päähän kaikki, ihan kaikki.
Haaveilen yksin olemisesta ja siitä, ettei ole paineita mihinkään suuntaan.
En jaksa enää miettiä sitä näytänkö tarpeeksi hyvältä kumppanin silmissä, teenkö varmasti tarpeeksi ylipäätään. Hoidanko kotia hyvin, teenkö hyvää ja monipuolista ruokaa.
Lässynlässyn, ei tällainen ole minua itseäni varten.
Olen vain tyytymätön kaikkeen, omaan panostuksiin ilman vastavuoroisuutta.
Tuntuu koko ajan riittämättömältä.
Haluan olla yksin.
Kaikki ärsyttää niin helvetisti.
Kommentit (35)
Vierailija kirjoitti:
Sitähän se on. Toinen saa olla ja toinen tekee työn.
Rahaakin menee enemmän parisuhteessa kun täytyy ottaa huomioon myös toinen ja mahdollisesti myös toisen lapset esimerkiksi elintarvikkeiden suhteen.
Lisäksi maksan asumisesta miehelle summan x, hoidan koko kodin, ihan kaiken oikeasti.
Miehen omistuksessa kaikki, joten sinänsä tuntuu typerältä maksaa hänelle mitään ja osallistua muuten elämisen kustannuksiin. Ja edelleen vielä typerämpää olla kodinhoitaja.
Ei s***tana.
Toki olen paljon saanutkin mutta en tarvitse turhaa. Yksin eläessä menisi ruokaan rahaa vähemmän, viikonloput olisi rauhallisempia eikä tarvitsi palvella ketään. Vuokranmaksukin pysyisi samassa kuin nyt.
Ap
Miksi jäisit? Mitä hyvää/yhteistä teillä on?
Voisitko keskustella puolisosi kanssa mahdollisesti, jos hän voisi auttaa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Voisitko keskustella puolisosi kanssa mahdollisesti, jos hän voisi auttaa tilanteessa.
Ei voi keskustella. Turhan äkkipikainen, heittää pihalle tai uhkailee sillä.
Joten joutuu sitten itse päässään miettimään miten jatkossa ja järjestämään asiansa eteenpäin.
Ap
Meillä taas tasa-arvoinen parisuhde ja mies tekee ehkä enemmän kotitöitä kuin minä. Kuitenkin me molemmat olemme autismin kirjoilla ja en aina jaksaisi kuunnella miehen loputtomia monologeja. Samaten hänen seksihalunsa ovat vuosien mittaan laimentuneet, muuten kyllä osoittaa hellyyttä ja meillä on yhteinen huumorintaju. Tuntuu että olen ahdistavassa välitilassa. Ja tiedostan sen että jos ero tulee, en kelpaa neurotyypilliselle miehelle.
Vierailija kirjoitti:
Miksi jäisit? Mitä hyvää/yhteistä teillä on?
Suhteen laatu vaihtelee. Toisinaan on hyvä olla ja voi miettiä asioita eteenpäin jopa hänen kanssaan mutta suurimmaksi osaksi alkaa tämä vaihe itselläni päälle.
Koska olen panostanut niin paljon tähän hommaan niin todella turhauttaa kun en itse saa tarpeeksi esimerkiksi läheisyyttä, hierontaa jne.
Minä tarjoan miehelle hänen huonoina päivinä hierontaa ja sen sellaista piristävää toimintaa.
Enpä enää.
Ap
ymmärrän sua liiankin hyvin. Joka päivä sama turhautuminen. Meidän suhteessa ei ole mitään yhteistä tai edes mitään hyvää,paisti se ,että on joskus lapsen kanssa että minulla on vapaata..
En vain uskalla lähteä..
Ala relata. Yrität nyt miellyttää liikaa. Mä lopetin miellyttämisen kun alkoi tuntua ettei suhteesta tuu mitään ja ihan sama vaikka erotaan.
Yllättäen suhde alkoikin parantua kun mä vähät välitin. Olin aidommin oma itseni.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sä pelkäät lähteä?
Korostunut syyllisyydentunto. Jep, jepjep.
Tekosyy kai sekin mutta sillä tavalla totta, että ihan oikeasti hyvin helposti lähden katsomaan asioita siltä kannalta miten tässä tapauksessa mies asian näkee. Että minä olen kuluttanut hänen aikaansa, on mennyt hänelläkin rahaa jne mutta toisaalta kyllä on itsellänikin tämä sama rata ollut koettavana suhteessa.
Hän ei minusta tahdo eroon ja pitää minua aivan upeana naisena kai siksi koska tosiaan olen niin mukautuvainen, yritän ymmärtää pitkälle ja teen asiat hänelle helpoiksi esimerkiksi sitten kodin suhteen.
Minua tämä homma ei ruoki sieluni tasolla.
Vaikka yrittäisin puhua niin sieltä tulee niin suuri vyöry syyllistämistä ja vastahakoisuus eikä ymmärrystä tippaakaan.
Ja päädyn ymmärryksen puolelle.
Mutta no, eroan kuitenkin.
Hän on ollut myös väkivaltainen humalassa, syyllistänyt siitäkin. Ah, vitsi miten hienoa....
Ei tätä voi käsittää. Pitäisi lähteä niin, ettei pysty minua estämään henkisesti tai sitten fyysisesti. Pitää kasvatella tätä vihaa, etten enää pelkää asioideni puolesta.
Ap
Sama tilanne. Meillä taas riidellään jatkuvasti. Voimat jo ihan lopussa tähän pa*kaan.
Ei kuulosta kovin hyvältä, jos et uskalla puhua hänelle, ja jos koet olevasi ennemmin piika kuin tasavertainen puoliso :/ tulee myös mieleen taloudellinen vallankäyttö/väkivalta. Hyvin yleistä huonoissa parisuhteissa, ja lähes aina niin, että nainen on huonossa ja haavoittuvassa asemassa.
Jos koet, että suhteella voisi olla mitään tulevaisuutta, kannattaa harkita pariterapiaa, jossa voisi puhua vaikeistakin asioista jos se muuten tuntuu liian vaikeita. Jos taas tuntuu, että tulevaisuutta ei ole, niin kiität itseäsi myöhemmin mitä aiemmin lähdet. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Olet masentunut ap. Terapiaan?
Kyllä olen. Terapiaan pääseminen jo vaiheessa, sekin.
Ap
Miksi ihmeessä roikutte suhteessa, jos siinä on paha olla? Kysymys siis sekä ap:lle, että teille jotka kerrotte olevanne samassa tilanteessa.
Voi ap, uskalla lähteä! Oma äitini ei ikinä uskaltanut, vaikka isäni oli kammottava. Elin koko lapsuuden ja nuoruuden perhehelvetissä toivoen, että äiti lähtisi. Nyt vanhana hän on hyvin onneton, yksinäinen (koska isä on eristänyt hänet muista), täysin vailla omaisuutta vaikka hän on aina käynyt töissä ja maksanut kaiken. Kaikki isän nimissä, mutta isä juonut kaikki rahat. Ihan oikeasti, uskalla vain!!! Asiat aivan varmasti muuttuvat paremmiksi - mies ei.
Sitähän se on. Toinen saa olla ja toinen tekee työn.