Asuuko yksikään pariskunta tai lapsiperhe yksiössä (muut kuin me)?

Minä, vaimo, vauva ja koira asuttiin omassa 27m2 yksiössä hki keskustassa.

Hemmetin hyvä paikka, kukaan ei tupannut kylään tai vongannut yöpaikkaa kun tiesivät ettei tilaa ole.

Jos joku tuli kylään, nähtiin kahviossa tai ravintolassa, ei tarvinnut itse edes kokata eikä siivota jälkiä.

Loistoratkaisu!

Ukko37 kirjoitti:

Minä, vaimo, vauva ja koira asuttiin omassa 27m2 yksiössä hki keskustassa.

Hemmetin hyvä paikka, kukaan ei tupannut kylään tai vongannut yöpaikkaa kun tiesivät ettei tilaa ole.

Jos joku tuli kylään, nähtiin kahviossa tai ravintolassa, ei tarvinnut itse edes kokata eikä siivota jälkiä.

Loistoratkaisu!

Menneestä aikamuodosta päättelen ettette enää asu yksiössä...? Kivan positiivinen viesti 😊

Me ollaan miehen kanssa jo yli nelikymppisiä molemmat. Eli meistä varmaan saa aika luuserikuvan. Ollaan akateemisesti kouluttautuneita kuitenkin.

Ap

Nostan jos syntyisi keskustelua.

Ap

Vaikea kuvitella, että lapsiperhe pystyisi kovin kauaa asua yksiössä. Mekin asuttiin siihen asti, että esikoinen täytti vuoden, mutta sitten alkoi kyllä puuduttaa se, että kaikkien piti aina olla hiljaa tai muualla, jos yksikään nukkui. Viimeistään kouluiässä alkaa lapsikin kaivata omaa tilaa (edes sisaruksen kanssa yhteistä), vaikka tokihan sitä hengissä selviäisi yksiössäkin.

Puolison kanssa pärjättiin kyllä yksiössä oikein hyvin monta vuotta, ilman lasta ei ehkä olisikaan tullut tarvetta muuttaa isompaan.

Jotkut jotka rakentavat omakotitaloa tai säästävät tiukasti omaan asuntoon, asuvat vaikka minkälaisissa kaninkoloissa, saadakseen rahaa säästymään.

Yksiö riittää hyvin kahdelle ihmiselle, perheelle ei enää kun lapsi tulee kouluikään.

Ja sängyhän saa vaikka sisustuselementeksi, kauniilla päiväpeitteellä ja tyynyillä.

Asuttiin taannoin kolmi-nelikymppisinä siipan kanssa 20m2 yksiössä. Nukuttiin parvella, yövieraat sohvalla. Tuttavat jakautui kahteen leiriin: niihin, jotka eivät lakanneet taivastelemasta, että olimmepa tyhmiä, kun emme muuttaneet syrjemmälle ja muutamaa vuosikymmentä uudempaan taloon saadaksemme lisää neliöitä samalla rahalla, ja niihin, jotka ohittivat asian olankohautuksella. Kaikki olivat aikuisia, mutta arvannet, kummat tuntui kypsemmiltä :)

Nyt asun kaksiossa, mutta vaihtunut on puolisokin. Tarvittaessa voisin muuttaa yksiöön uudestaan, arvostan sijaintia ja vanhaa arkkitehtuuria huomattavasti enemmän kuin asuinhuoneiston kokoa.

Kun oli vielä vain yksi lapsi, asuttiin kolmisteen yksiössä. Vähän ennen toisen lapsen syntymää muutettiin isompaan.

Oli ihana kämppä hyvällä sijainnilla, joten ei raskittu aiemmin muuttaa pois. Isompi kämppä oli sitten paljon huonommalla sijainnilla eikä muutenkaan niin kiva.

Vielä noin kolmekymmentä vuotta sitten oli ihan tavallista, että lapsettoman nuorenpain ensiasunto oli yksiö. Miettikääpä sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vielä noin kolmekymmentä vuotta sitten oli ihan tavallista, että lapsettoman nuorenpain ensiasunto oli yksiö. Miettikääpä sitä.

Ei kyllä 90 luvulla ollut noin. Ehkä 60 luvulla.