Aiotko pitää oman nimesi, kun menet naimisiin?

Ei vamaan mennä miehen kanssa koskaan naimisiin, mutta jos mentäisiin, pitäisin oman nimeni. Miehellä on ihan neutraali, nätti sukunimi, tyyliin Laine ja se sointuisi hyvin yhteen oman etunimeni kanssa. Oma sukunimeni on harvinainen ja lisäksi todella ruma, mutta siihen olen tottunut. Sama kun antaisi pois osan identiteetistään :D

Minä olen jo naimissa ja pidin oman nimeni. Olin siinä mielessä kapinallinen, sillä sekä minun että miehen suvussa ei aiemmin näin radikaalia ratkaisua ollut tehty, vaan aina nainen oli ottanut avioituessa miehen nimen. Kyllä sitä vähän ihmeteltiin, selän takana varmaan enemmänkin, mutta ei päin naamaa uskallettu minulle mitään sanoa.

Pidin omani, mutta nyt suunnittelen vaihtavani miehen nimeen. Lähinnä siksi, että nyttemmin kun on lapsia, joilla myös miehen sukunimi, omani tuntuu vain irralliselta ja hölmöltä.

Vierailija kirjoitti:

Pidin omani, mutta nyt suunnittelen vaihtavani miehen nimeen. Lähinnä siksi, että nyttemmin kun on lapsia, joilla myös miehen sukunimi, omani tuntuu vain irralliselta ja hölmöltä.

Olisit laittanut lapset omalle nimellesi.

Pidin omani, mies harkitsi ottavansa minun mutta piti lopulta omansa hänkin. 

Minä pidin oman sukunimeni. Lapset olivat jo siinä vaiheessa miehen sukunimellä, kun se on nätimpi mitä omani. Miehen suku ei oikein tykännyt, sillä jos minut pitää esitellä jollekin, minut esitellään miehen sukunimellä.

Miksei miehet ota naisen nimeä? :D

Pidin.

Ottaisin miehen nimen, lapsetkin ovat miehen nimellä.

Mies otti minun nimeni. Meillä on pikkuriikkinen suku ja aika kaunis ja uniikki sukunimi. Miehenkin nimi on kaunis eikä kauhean yleinen sekään, en olisi pitänyt pahana siihen vaihtamista, mutta mies otti asian puheeksi ja sanoi että haluaisi nimenomaan siirtyä minun pieneen sukuuni. Minusta kaunis ele.

Mun mies otti minun nimeni.

Pidän oman nimeni, jonka olen syntymässä saanut ja ihmiset tuntevat minut sillä nimellä. Samoin lapseni saavat minun nimeni. Jos mies haluaa, hän voi ottaa minun nimeni.

Eräs miestuttuni ei voi ymmärtää näitä ajatuksia. Tottakai nainen ottaa miehensä nimen ja tottakai lapset ovat isänsä nimellä. Mies on ihan tossukka, jos muuhun suostuu. Mielestäni mies, joka ajattelee kuten tuttuni, kokee että hänen pitää todistaa itselleen ja muille jotain. Mies, joka taasen ei nimistä nosta haloota, on itsevarma itsestään eikä tarvitse tuollaista ulkokultaista merkkiä 'vallastaan'.

Lisään vielä edelliseen (33), että sukunimeni ei ole ihan tavallinen eikä meitä montaa ole.

Pitäisin oman, miehen nimen ottaminen on sooo last season. Ei mun identiteetti mikskään muutu. Miksei kaikki naimisiinmenevät vaihda samalla etunimeään, yhtä naurettava ajatus. Lapset on miehen nimellä. Joku nimihän niilläkin pitää olla.

Jos siis läksisin lasten kaa yksin ulkomaille, tarttisin siis jotkut dokumentit, joilla todistan, että lapset ovat minun, enkä ole kaapannut heitä. Joissain maissa tarvittais myös dokumentti siitä, että ollaan naimisissa, sillä kaikissa maissa ei saa avioliiton ulkopuoliset asua esim samassa hotellihuoneessa. Kuriositeettinä. Nythän ei olla naimisissa, mut jos, ja pitäisin oman nimen.

Vierailija kirjoitti:

Otan miehen nimen koska nykyinen nimeni on ex-miehen nimi.

Sama! Nyt kun vaan tajuaisi tuo mies vain kosia. Vihjaillut olen, jo muutaman vuoden 😂

Olen jo naimisissa ja pidin oman nimeni. Asiasta ei tarvinnut edes keskustella. Sekä minulla että miehellä on suhteellisen harvinainen sukunimi, joten halusimme säilyttää omamme. Osa miehen suvusta ei ole vielä kymmenenkään avioliittovuoden jälkeen sisäistänyt asiaa, vaan esim. joulukortit lähetetään väärällä sukunimellä. Eräs myös oikein tuohtui, kun ei ollut löytänyt numeropalvelusta puhelinnumeroa minulle, no ei varmaankaan, kun etsi väärällä nimellä. En kyllä ymmärrä, miksi siitä minulle piti kiukutella 😆

Siirtyminen puolison sukuun? Kuulostaa aika vanhoilliselta näkemykseltä.

Mutta vastaus kysymykseen: otin puolison sukunimen. En siksi, että olisin jonkun omaisuutta tai siirtyisin yhtään mihinkään, vaan nimi tuntui mukavalta oman etunimen kanssa yhteen, sointuen vähän oikeastaan hauskasti ja kerrankos täällä eletään. Ja nimi tuntui omalta aika heti, toisin kuin oma tyttönimeni.