Mitä mieltä valtion digipalveluista
Poliisin sähköiset palvelut ei toimi, eikä edes tiedetä koska toimii, PRH vuotaa henkilötietoja, veron useat virheelliset verotiedot, trafin ajokorttitietojen sekoilut vielä tuoreessa muistissa. Mitä mieltä kansalaisena olet näistä digipalveluista?
Kommentit (9)
Asiantuntijoita tuntuu riittävän noissa hommissa. Toivottavasti maksetaan myös sen mukaista palkkaa.
Pääsääntöisesti toimivat hyvin.
Tottahan jokaisessa organisaatiossa on palkattuna erittäin tyhmiä ja ammattitaidottomia ihmisiä.
Tuntuu aivan käsittämättämältä, millaisella osaamisella ja taidoilla heidät on sinne otettu töihin.
Esimerkkinä juuri tuon Trafin erittäin raskas moka.
Silloin haastateltiin erästä johtavassa asemassa olevaa työntekijää, joka totesi tuon julkisuuteen tulleen asian tiimoilta ihan tuoreltaan, että kaikki nuo tiedot ovat sellaisia, joita julkisuulaki edellyttää.
Varsin moni tavallinen tallaaja tiesi heti, ettei asia näin ole.
Ihmettelin silloin, miten tuo ihminen on töihin palkattu, kun ei edes tiedä aivan tuoretta EU:n lainsäädäntö
ja säädöksiä yksilön ja kansalaisten tietoturvallista.
Millainen on rekrytointi valtion hommiin? Tosi heikolta vaikuttaa.
Tuo Trafi-juttu oli kyllä kaikkein aikojen suurin moka valtionhallinnossa.
Toivottavasti siinä mokanneet osaamatttomat, ammattitaidottomat saivat ansaitut potkut.
Juuri valtionhallinnossa on mieletön määrä muka virkamiehiä, jotka eivät edes viitsi pitää itseään ajantasalla lainsäädännössä, eivätkä muissakaan asioissa.
Ovat tottuneet helppoon työhön, ei tarvitse tehdä mitään työpäivinä, ainoastaan lukea Hesaria, istua kahvilla ja jutella paskaa työkavereiden kesken.
Jos joudutaan tosi hommiin, niin tulee kuset housuihin, ja mennään siitä missä aita on matalin, kuten Huoltovarmuuskeskuksen suojavaate- ja kasvosuojushommissa: haetaan apua rikollisilta.
Vierailija kirjoitti:
Pääsääntöisesti toimivat hyvin.
Tottahan jokaisessa organisaatiossa on palkattuna erittäin tyhmiä ja ammattitaidottomia ihmisiä.
Tuntuu aivan käsittämättämältä, millaisella osaamisella ja taidoilla heidät on sinne otettu töihin.
Esimerkkinä juuri tuon Trafin erittäin raskas moka.
Silloin haastateltiin erästä johtavassa asemassa olevaa työntekijää, joka totesi tuon julkisuuteen tulleen asian tiimoilta ihan tuoreltaan, että kaikki nuo tiedot ovat sellaisia, joita julkisuulaki edellyttää.
Varsin moni tavallinen tallaaja tiesi heti, ettei asia näin ole.
Ihmettelin silloin, miten tuo ihminen on töihin palkattu, kun ei edes tiedä aivan tuoretta EU:n lainsäädäntö
ja säädöksiä yksilön ja kansalaisten tietoturvallista.
Millainen on rekrytointi valtion hommiin? Tosi heikolta vaikuttaa.
Kun siis toimii pääsääntöisesti hyvin, niin on siellä siis ainakin suurin osa aikaansaavaa ja osaavaa väkeä siis? Onko tämä oikea johtopäätös ja onko pääsääntöisesti hyvin, kun puhutaan tietoturvasta ja -suojasta? Kauhulla odotan, koska tuo paljon puhuttu ja kallis apotti vuotaa potilastietoja.
Tarjoavat mielenkiintoisen vektorin vieraalle vallalle.
kyllä pikkuhiljaa alkaa näkymään, miten suuri ongelma kaiken automatisointi on. Juu, on helkkarin tehokasta, mutta kun se automaatio ei tunnista kaikkia mahdollisia poikkeuksien poikkeuksia ja pienestäkin asiasta voi mennä moni asia mönkään. Jos asioita automatisoidaan, pitäisi olla myös tarpeeksi pitkä siirtymä/testaus/kontrollointivaihe, että päästään nappaamaan ja korjaamaan ne virhetilanteet. Esimerkiksi tulorekisteri vain heitettiin kansalle ja nyt sitten ihmetellään, miksi tiedot eivät siirrykään vakuutusyhtiöille. Ja ehei, tätä mokaa eivät suinkaan korjaa valtion palkkaamat ohjelmoijat vaan kirjanpitäjät ja palkanlaskijat. Vähän sama, jos kaupan kassalle annetaan kassakone, joka laskee ja tulostaa kuitin väärin, se kassahenkilö joutuu työpäivän jälkeen omalla ajallaan jäädä korjaamaan käsin niitä kuitteja.
Eiköhän mokien vakavuus tule vain lisääntymään kun saadaan suomi.fi tunnukset kaikkiin palveluihin. Voi vuodot olla jo ihan toista luokkaa kun kela, vero, Trafi kaikki vuotaa samaan aikaan. Onhan tuo kyllä aika outoa ettei noilla budjeteilla saada kunnollista aikaan.

Eikös se uusi digivirasto kehitä juuri noita suomi.fi palveluita. Luulisi nyt ainakin siellä olevan pätevää väkeä, ettei samanlaisia virheitä pääse käymään.
Eihän nää tavan tallaajaa kiinnosta, ennenkuin kolahtaa omaan nilkkaan, tyyliin "poliisin palvelut on persiistä, en saa passia uusittua enkä pääse korona-kreikkaan". Sittan kyllä ollaan av-palstalla itkemässä suureen ääneen.