Kummipojan äidin ärsyttävät oletukset/toiveet

Sä olet kyllä ap kauhea. Mä oikeasti järkyttyneenä luin sun tilitystä ja lapsen käsittämätöntä haukkumista. Ei voi kuin toivoa että lapsen äiti näkee tämän ja tekee omat ratkaisunsa "ystävyytenne" ja kummiuden jatkumisesta.

En käy kaukana asuvien kummilapsieni luona kylässä, ja vaikka ymmärrän että kaverini toivoisivat että kävisivät useammin, niin en ota siitä paineita.

Mutta minua jotenkin nyt tökkii kovasti tapasi arvostella kummilastasi. Jos kummilapsesi on hiljaista, hitaasti lämpeävää sorttia, niin miksi et voi hyväksyä häntä sellaisena kuin hän on? Mieti, minkälaisia paineita lastaat pienen lapsen harteille; hänen pitäisi olla hänelle tuntemattoman ihmisen seurassa juuri sellainen, kuin tämä hänelle täysin vieras ihminen omassa pienessä mielessään haluaisi, jotta kyläily ja lapsi ei olisi tälle täydellinen pettymys. Sehän on mahdotonta. Sulla on aika lapsellinen ja epärealistinen suhtautuminen tähän lapseen, ja hän aivan varmasti vaistoaa, kuinka turhautunut olet sen tekoreippauden takana, mikä saa vetäytyvämmän lapsen menemään lukkoon ja hermostumaan. Kummallista, ettei joku, jolla omien sanojensa mukaan on omiakin lapsia, tajua mikä ero on ihmislapsella ja koiranpennulla. Sinä puhut kuin olisit itsekin lapsi, jota muiden ihmisten kuuluu viihdyttää vastineeksi siitä, että hänen ylhäisyytensä on vaivautunut paikalle. 

Kirjotat kauhean tekstin jossa haukut 7- vuotiaan lapsen ihan lyttyyn ja mietit tarviiko siellä käydä???!! KUULE TEE KAIKILLLE PALVELUS, ÄLÄ MENE. Kenellekkään en soisi noin vittumaista ämmää kummiksi. Sano suoraan kummilapsen äidille että sanoudut irti kummiudesta ja pyytävät pojalle paremman kummitädin.

Sano kummius irti. Ilmoitat ystävälle ja seurakuntaan, että et kykene hoitamaan kummin tehtäviäsi. Eihän tuollaisessa pakkokummiudessa ole mitään järkeä. Ja ole rehti ystävällesi, sano ettei kummius ja ystävyys enää sinua kiinnosta. Ystävälläsi on ilmiselvästi eri käsitys väleistänne.

Eräs ystäväni odottaa minulta lapsensa kummitätinä jotain, mistä minulla ei ole tarkkaa käsitystä, mitä se jokin on. (Hänellä itsellänä on ollut hyvin läheinen suhde omaan kummitätiinsä, ja luulen, että hän odottaa jotain hahmotonta ihanuutta tältä suhteelta.)   Ostan aina syntymäpäivä- ja joululahjan, joskus jonkin yllätyslahjan. Pidän kummilapsestani, juttelen hänen kanssaan kun nähdään. Kutsun perhettä kylään, menen kylään jos kutsutaan. Kuitenkin ystäväni on kummiuteeni tyytymätön, mutta ei ole sanonut tarkasti, mikä mättää. Mutta antaa ymmärtää, että toivoisi enemmän. 

Samainen ystäväni on esikoiseni kummitäti. Häntä on vaikea saada kylään lapsen syntymäpäiville. Hän tuo lahjan milloin itselle sopii parhaiten. Ystävänikin juttelee mukavia lapseni kanssa, lähettää silloin tällöin matkoiltaan kortin (mitä teen itsekin hänen lapselleen). Omasta mielestäni olen ihan yhtä hyvä kummitäti hänen lapselleen kuin hän minun lapselleni, mutta silti tuntuu, että hän on tyytymätön minun toimintaani.

En sitten tiedä, pitäisikö minun aktiivisesti järjestää itseni kummilapsen luokse ja viedä lahja silloin kuin minulle sopii eikä odottaa, että saan kutsun lapsen syntymäpäiville. Nimittäin tänä vuonna ei kutsuttu, enkä ole mitään lahjaa toimittanut.  Ehkäpä ystäväni olettaa, että koska hän tulee silloin kun hänelle sopii, niin silloin minunkin pitäisi toimia samoin eikä odotella kutsuja. Ja mua on vähän harmittanut, että tää kummitäti aina järjestää itse itselleen sopivan ajan ja päivän tuoda lahja sen sijaan, että odottaisi, että kutsun hänet kylään syntymäpäivän tienoilla.

No ehkä mun vaan pitäisi puhua ystäväni kanssa asiasta...

Jos sulla on jo kolme kummilasta, niin olisit kieltäytynyt kunniasta tämän neljännen kohdalla. Vai olisko tuo tylsä luonne ja ulkonäkö ne piirteet jotka tulivat ikävänä yllätyksenä?

Lähetä lahja postitse niin ei tarvitse olla lapsen kanssa tekemisissä. Parempi lapsellekin. Toivottavasti hänellä on toinenkin kummi.

Toivottavasti tämä on provo! Muistithan kummilapsesi äidille kummiksi ryhtyessäsi ilmoittaa ehdot: että olet käytettävissä vain jos syntyvä lapsi on sosiaalinen ja urheilullinen, muuten ei kiinnosta.

Kyllä minä ainakin odotan ja oletan, että kummit ovat kiinnostuneita kummilapsestaan, haluavat tutustua tähän ja viettää aikaa yhdessä. Ja mikäli lapseni kummi on ennen lapsen syntymää ollut ystäväni, niin oletan, että hän myös lapsen syntymän jälkeen haluaa nähdä minua.

Sä olet oikeasti aivan hirveä! Miksi sä olet ylipäätään ryhtynyt kummitädiksi, kun et halua sitä olla? Tuskin ne muutkaan on ollenkaan rakkaita, ilmoita kaikille, että suo ei kiinnosta mikään muu, kuin sun oma perse!

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 14:25"]

Puhuin justiinsa puhelimessa taas ystäväni ja kummipoikani äidin kanssa ja pakko vaan päästä purkamana ärsyyntymistä jonnekin. Kummipoikani on nyt 7v. ja asuvat 250km päässä. On alkanut koko yhteydenpito rasittaa siinä määrin, että huomaan jo vältteleväni soitteluakin kun aina sen tietää, että jossain kohtaa puhelua alkaa se vatvominen,että milloin taas nähdään ja olisi kiva jos me tultaisiin taas sinne.

Ovat käyneet meillä yhden kerran pojan syntymän jälkeen ja me siellä 2-3 kertaa vuodessa. Joka synttäreillekin oletetaan saapuvaksi. Ei kelpaa syyksi jos on silloin muuta menoa, sitten intetään loputtomiin korvaavaa viikonloppua. Minua taas ei voisi vähempää kiinnostaa matkustaa omien pienten lasten kanssa useampaa tuntia jonkin helvatun synttäreiden vuoksi, kahvitella siellä ystävän sukulaisten kanssa, jäädä yöksi lasten kanssa sinne meluisaan ja suorastaan rääkyvään lapsiperheeseen ja seuraavana päivänä ajaa takaisin. Kummipoikaa ei voisi vähempää kiinnostaa meidän seura, välttelee meitä ja luimistelee muualla. Ei todellakaan kaipaa meitä sinne. Tuntuu, että meistä on vain riesaa pojalle, ei hänkään ole yhtään kiinnostunut meidän seurasta.

En edes pidä koko lapsesta. On niin etäinen ja ärsyttävä. En jaksa sitä maanittelua, että puhuisi tai edes vastaisi kun kysytään jotain. En jaksa hauskuuttaa ja leikittää, jotta saisin siihen jotain kontaktia. Kun ei vaan kiinnosta kun on niin väkinäistä. On sellainen hiljainen nysvökkä, epäliikunnallinen, ei harrastaa mitään niin ei voi sellaisistakaan jutella. Jos jotain ääntää kuuluu, on se riitelyä sisarustensa kanssa tai kiukuttelua vanhemmilleen. Ei ole mitään tunteita poikaa kohtaan, vaikka nähdään muutaman kerran vuodessa on hän täysin etäinen ja vieraan tuntuinen minulle. Ystävä odottaa, että koko viikonlopun innokkaasti hauskuuttaisin poikaa, olisin leikkitätinä, tekisin jotain spesiaalia kahden kesken, veisin huvipuistoon, ottaisin yökylään jne. Mutta kun mulla on omat kiireet arjessa, viikonloput usein työvuoroja täynnä ja liikenevän ajan haluan keskittyä omiin rakkaisiin lapsiini. Tai sisarusteni ja ystävien lapsiin, jotka ovat hauskoja ja lystikästä seuraa, sellaisia veikeitä ja uteliaita, reippaita ja helposti lähestyttäviä lapsia. Tuntuu kauhealta pakkopullalta olla tämän tylsän pojan kanssa. Hänessä ei ole koskaan mikään herättänyt tunteita, ei edes vauvana. On aina ollut niin mahdottoman mitäänsanomaton olmukseltaan, käytökseltään, taidoiltaan ja ulkonäöltäänkin. Ei siis mitään mikä herättäisi hellyyttä, huomiota, suojeluvaistoa, huvittaisi, hauskuuttaisi, ei touhuamista mitä olisi mukava seurata jne.

Ääh, käyttekö te muut aina synttäreillä noin kaukana? Ja olettateko kummin olevan niin kiinnostunut lapsesta, että pitäisi ilman muuta vaivautua synttäreille käymään? Ja olenko valtakunnan ainoa, joka ei koe mitään lämpöä kummilastaan kohtaan?! (Koskee vain tätä yhtä, loput 3 ovat kyllä kivoja ja rakkaita, muistan heitä mielelläni). Me juuri kaksi viikkoa sitten oltiin siellä ja nyt taas puhelu päättyi siihen vatvomiseen,että koskas taas nähdään ja olis kyllä niin kivaa kun XXX sais viettää teidän kanssa aikaa. Juu varmasti.

[/quote]

En mäkään tykkää mun yhdestä kummilapsesta. On ruma ja ärsyttävä. Ipana itse kyllä tykkää musta, ja äitinsä on hyvä ystäväni.. Että ajattelin kuitenkin kestää, vaikka en lapsesta pidäkään YHTÄÄN.

Miten voit olettaa alle 10-vuotiaan lapsen, jota näet 2-3 kertaa vuodessa, kokevan sinut jotenkin itselleen läheiseksi? Olet hänelle yhtä vieras kuin joku kummin kaima, joka käy 1-3 kertaa vuodessa siellä. Tuon ikäiselle lapselle vuosi on sen verran pitkä aika, ettei ole ihme, ettei koe sinua läheiseksi, kun harvakseltaan näette. Kyllä vastuu tutustumisesta on sinulla. Toki kummilapsesi perhe voisi vastavuoroisesti käydä teidän luona, mutta siitä sinun kannattaisi kaikessa ystävyydessä jutella ystäväsi kanssa. Eikä minusta ole kohtuutonta odottaa, että kummitäti osallistuu pienen lapsen syntymäpäiville. Sitten kun kummilapsesi on teini-ikäinen, niin sitten voi jo harventaa synttäri käyntejä.

No, nyt mun kyllä täytyy sympata sua koska minulla oli vähän samanlainen tilanne aikoinaan! Kun kummipoikani syntyi asuin samalla paikkakunnalla tämän perheen kanssa, ja silloin taaperoaikana tuli oltua useimminkin hoitotehtävissä tai vein poikaa jätsikille jne. Myöhemmin muutin pois paikkakunnalta ja näin perhettä kuitenkin 5-10 krt vuodessa (vierailimme puolinjatoisin) mutta kyllä se noihin samoihin ikäkausiin alkoi etääntyminen kummilapsesta. Hänestä oli kasvanut sellainen lapsi jonka luonteesta en pitänyt. Mutta edelleen yritin ehkä n. 12 v asti hoitaa "kummivelvoitteita" eli vein lintsille, laivalle jne, mutta tämä poika juuri samanlainen etäinen, ei innostunut mistään, mikään ruoka ei kelvannut, mistään ei voinut keskustella kun poika ei osannut vastata mihinkään... Synttärilahjoista ei ikinä kiittänyt eikä vaihtanut sanaakaan vaikka synttäreille menimmekin. Sitten lopetin yrittämisen ja laitoin lahjat rahana ja postiin. onneksi poika on jo täysi-ikäinen eikä minun tarvi edes esittää enään. Kaiken lisäksi kertaakaan poika ei muistanut minua kortilla jouluna eikä synttärinä. Tuntuu että äidit vaatii kummeilta elämyksiä ja materiaa, mutta eivät sitten itse muista lastensa kummeja.

Minulla on 5 kummilasta ja ehdottomasti liikaa kun itselläkin jo 4 lasta. Olen yksinkertaisesti joutunut jättämään etäisemmät kummilapset sivuun. Toki käyn synttäreillä jos pääsen, muistan jouluna, mutta siihen se sitten jääkin. En tunne kauheaa syyllisyyttä asiasta, yhdelläkin kummilapsella on niin paljon kummeja, että ei varmaan edes muista heitä kaikkia. Kummeja taisi olla yhteensä 7kpl. Ja minusta se on jo niin hävyttömän paljon, että on ihan hyväkin kun joku tippuu taka vasemmalle. 

Sitten niiden läheisten kummilapsieni kanssa olen pitänyt ihan erilailla yhteyttä. Vien erilaisiin paikkoihin ja otan yökylään. Mutta yhdessä oleminen onkin luonnollista ja helppoa heidän kanssaan. Nyt ole tajunnut sentään kieltäytyä kummeudesta. Enää en ota yhtään kummilasta. Minulla ei riitä aika eikä rahat!

Minä ymmärrän ap, että et jaksa täyttää ystäväsi odotuksia. Se selvästi turhauttaa sinua, ja projisoit sitä turhautumaan nyt aika hemmetin lapsellisesti siihen kummilapseesi.

Hän on vielä aika pieni lapsi, joka näkee sinut vain muutaman kerran vuodessa. Miksi hänen pitäisi olla sinua kohtaan välitön ja vilkas? Jos lapsi luonteeltaan on ujo ja hiljainen, ei hän sinun mieliksesi osaa muuttua toisenlaiseksi. Todella ikävä lukea aikuisen ihmisen INHOAVAN noinkin pientä lasta.

Sinänsä ymmärrän, ettet jaksa tuon etäisyyden takaa yksipuolisesti olla "antava osapuoli" ystäväsi perhettä kohtaan. Ei kummius tarkoita palvelussuhdetta, vaan kaksisuuntaista ihmissuhdetta, jossa kummilapsen vanhemmat myös pitävät suhdetta yllä.

Minusta sinun kannattaa TÄMÄ asia - ei lapsen epämieluisuutta - ottaa esille ystäväsi kanssa. Että te ramppaatte jatkuvasti ystävän luona, koska he tulevat teille kylään ja viihdyttävät sinun lapsiasi, koska hekin kaipaavat huomiota ja huvituksia!

Melkein samastuin kirjoittamaasi, mutten tajua, miksi haukut lasta noin kovin. Ettet vain suhtautuisi häneen noin negatiivisesti, koska tunnet tapaamisien olevan pakkoa?

Itsellä on myös kummipoika, hieman nuorempi, ja samantyylinen tilanne. Välimatkaa on yli sata kilometriä, ja kummipojan vanhemmat käy meillä max 2 vuodessa, kun on aina kiire ja vaikea kulkea ym. Mutta pyytävät meitä usein kylään, vaikka viikottain käytäisiin!

Tulin heille toisen lapsen kummiksi, ja kummiuden myötä tapaamisiin tuli eräänlainen "pakko": pakko tuoda lahjoja, pakko jäädä lapsenvahdiksi aina pyydettäessä, pakko keskittyä vierailulla leikittämään lapsia, ei enää keskustelemaan aikuisten kesken. Joskus se ottaa päähän, sekä se, kun aina soitellessa puhe on vain siitä, milloin taas tullaan ja miksei käydä vieläkin useammin.

Poika on kuitenkin ihana, ja olen ylpeä kummi. :) Mutta toiveita ja vaatimuksia äidiltään saisi tännekin tulla vähemmän!

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 15:28"]

[quote author="Vierailija" time="20.05.2013 klo 14:25"]

Puhuin justiinsa puhelimessa taas ystäväni ja kummipoikani äidin kanssa ja pakko vaan päästä purkamana ärsyyntymistä jonnekin. Kummipoikani on nyt 7v. ja asuvat 250km päässä. On alkanut koko yhteydenpito rasittaa siinä määrin, että huomaan jo vältteleväni soitteluakin kun aina sen tietää, että jossain kohtaa puhelua alkaa se vatvominen,että milloin taas nähdään ja olisi kiva jos me tultaisiin taas sinne.

Ovat käyneet meillä yhden kerran pojan syntymän jälkeen ja me siellä 2-3 kertaa vuodessa. Joka synttäreillekin oletetaan saapuvaksi. Ei kelpaa syyksi jos on silloin muuta menoa, sitten intetään loputtomiin korvaavaa viikonloppua. Minua taas ei voisi vähempää kiinnostaa matkustaa omien pienten lasten kanssa useampaa tuntia jonkin helvatun synttäreiden vuoksi, kahvitella siellä ystävän sukulaisten kanssa, jäädä yöksi lasten kanssa sinne meluisaan ja suorastaan rääkyvään lapsiperheeseen ja seuraavana päivänä ajaa takaisin. Kummipoikaa ei voisi vähempää kiinnostaa meidän seura, välttelee meitä ja luimistelee muualla. Ei todellakaan kaipaa meitä sinne. Tuntuu, että meistä on vain riesaa pojalle, ei hänkään ole yhtään kiinnostunut meidän seurasta.

En edes pidä koko lapsesta. On niin etäinen ja ärsyttävä. En jaksa sitä maanittelua, että puhuisi tai edes vastaisi kun kysytään jotain. En jaksa hauskuuttaa ja leikittää, jotta saisin siihen jotain kontaktia. Kun ei vaan kiinnosta kun on niin väkinäistä. On sellainen hiljainen nysvökkä, epäliikunnallinen, ei harrastaa mitään niin ei voi sellaisistakaan jutella. Jos jotain ääntää kuuluu, on se riitelyä sisarustensa kanssa tai kiukuttelua vanhemmilleen. Ei ole mitään tunteita poikaa kohtaan, vaikka nähdään muutaman kerran vuodessa on hän täysin etäinen ja vieraan tuntuinen minulle. Ystävä odottaa, että koko viikonlopun innokkaasti hauskuuttaisin poikaa, olisin leikkitätinä, tekisin jotain spesiaalia kahden kesken, veisin huvipuistoon, ottaisin yökylään jne. Mutta kun mulla on omat kiireet arjessa, viikonloput usein työvuoroja täynnä ja liikenevän ajan haluan keskittyä omiin rakkaisiin lapsiini. Tai sisarusteni ja ystävien lapsiin, jotka ovat hauskoja ja lystikästä seuraa, sellaisia veikeitä ja uteliaita, reippaita ja helposti lähestyttäviä lapsia. Tuntuu kauhealta pakkopullalta olla tämän tylsän pojan kanssa. Hänessä ei ole koskaan mikään herättänyt tunteita, ei edes vauvana. On aina ollut niin mahdottoman mitäänsanomaton olmukseltaan, käytökseltään, taidoiltaan ja ulkonäöltäänkin. Ei siis mitään mikä herättäisi hellyyttä, huomiota, suojeluvaistoa, huvittaisi, hauskuuttaisi, ei touhuamista mitä olisi mukava seurata jne.

Ääh, käyttekö te muut aina synttäreillä noin kaukana? Ja olettateko kummin olevan niin kiinnostunut lapsesta, että pitäisi ilman muuta vaivautua synttäreille käymään? Ja olenko valtakunnan ainoa, joka ei koe mitään lämpöä kummilastaan kohtaan?! (Koskee vain tätä yhtä, loput 3 ovat kyllä kivoja ja rakkaita, muistan heitä mielelläni). Me juuri kaksi viikkoa sitten oltiin siellä ja nyt taas puhelu päättyi siihen vatvomiseen,että koskas taas nähdään ja olis kyllä niin kivaa kun XXX sais viettää teidän kanssa aikaa. Juu varmasti.

[/quote]

En mäkään tykkää mun yhdestä kummilapsesta. On ruma ja ärsyttävä. Ipana itse kyllä tykkää musta, ja äitinsä on hyvä ystäväni.. Että ajattelin kuitenkin kestää, vaikka en lapsesta pidäkään YHTÄÄN.

[/quote]

Anteeksi pitkä lainaus. Mutta tuo tuntuu niin tutulta  Kaverin lapsi on oikeasti niin ällöttävä, että joskus on vaikeaa pitää yhteyttä ystävään. Toivon vaan että lapsi kasvaa nopeasti edes jotenkin siedettäväksi. On hänessä muutamia hyviä piirteitä mutta suunnaton ahneus, itsekkyys ja olemattomat käytöstavat eivät kuulu niihin. 

Kiitos

Ihana kummitäti. Taitaapa nyt vain olla vikana se, että ei kummilapsi kelpaa.

Toiset nyt vain ovat hitaamminlämpeäviä, hiljaisempia ja ujompia kuin toiset. Ja tuollaista vihaa mitä sinä häntä kohtaan tunnet, ei voi olla aistimatta, vaikkei sitä ääneen sanokaan joten eipä ihmekään ettei poikakaan halua sinun seurassasi olla.

Katso peiliin, ämmä.

Luulen, että projisoit äitiä kohtaan tuntemasi tunteet poikaan. Velvollisuuden ja pakon tunne estää sinua myös tuntemasta mitään positiivista poikaa kohtaan.

Kummipoikasi äidin pitäisi höllätä ja jättää kaikki vaatimukset pois pelistä. Onko sinulla mitään mahdollisuutta puhua hänen kanssaan siitä miten ahdistut hänen vaatimuksistaan?

Minulla on useita kummilapsia ja osa asuu kaukana. Emme käy kaukana asuvien synttäreillä, koska silloin elämä käy liian hektiseksi. On pakko laittaa omat lapset ja oma perhearki etusijalle. Synttärikutsuilla sitäpaitsi on vaikea saada hyvää kontaktia kummilapseen tai hänen perheeseensä. Minäkään en halua viettää viikonloppua kummilapsen sukulaisten kanssa niitä näitä jutellessa. Mieluummin näen kummilapsen perhettä silloin kun molemmille perheille sopii ja voimme nauttia toistemme seurasta ihan oikeasti. Aluksi synttäreille menemättömyys aiheutti paineita, mutta nyt koen vaatimusten loppuneen - ja samalla huomaan, että olen itse alkanut nauttia niin kummilapsesta kuin hänen perheensä tapaamisesta enemmän.

Sellaiset kummilapset, joiden perheiden kanssa olemme luonnostaankin paljon tekemisissä, sopivat paremmin arkielämään. Meillä on ollut kummilapsia yökylässä ja leikkimässä omien lasten kanssa. Mutta olen päättänyt, että en vaadi itseäni tarjoam mitään huvipuistopalveluita sellaiselle kummilapselle, joka ei lunnostaan ole osa arkeani. Tietenkin muistan kummilasta synttäreinä ja jouluna ja tärkeissä tilanteissa (esim. koulun aloittaminen) muistan kortilla tai pikkulahjalla (vaikka penaali). Sen on riitettävä, parempaan en kykene. 

Minäkin olen tuntenut syyllisyyttä (jos en mene synttäreille kauas tai jos en ole koskaan kutsunut kummilasta yökylään, tai jos äiti tuntuu odottavan jotain enemmän jne), mutta lopulta päätin, että en enää suostu syyllisyyteen. AP, sinunkin on löydettävä sellainen tapa olla kummi, että pääset syyllisyydestä ja stressistä. Jos et voi suoraan keskustella pojan äidin kanssa, mieti itseksesi (tai miehesi kanssa) missä rajat kulkevat.Voit hoitaa tilanteen niin, että ei tule täyttä konfliktia  kun  päätät etukäteen mihin suostut ja mihin et. Jos haluat antaa synttäri- ja joululahjan, sitten teet niin, Et ota kuuleviin korviin muista pyyntöjä tai vihjauksia, etkä vatvo niitä enää päässäsi. Jos ette pääse/halua mennä synttäreille, kieltäydyt kohteliaasti ja laitat lahjan postiin. Kun tinkaaminen korvaavasta viikonlopusta alkaa, et vain suostu lyömään mitään lukkoon. Sanot, että on kiireitä töissä/lasten harrastuksissa/muiden kummilasten vierailuissa tai mitä tahansa. Ole ystävällinen mutta päättäväinen. Jos ystäväsi on tyytymätön, hänen täytyy sanoa selkeästi mistä kiikastaa. Jos hän vain vihjailee, anna mennä toisesta korvasta ulos. Jos hän sanoo suoraan, sitten sinäkin voit vastata suoraan sanomalla, että enempiin vieirailuhin ette yksinkertaisesti kykene. Kun lapset kasvavat, alkavat harrasgtaa ja saavat omia ystäviä, aika ihan oikeasti on välillä kortilla. Jos haluat kummilapsesi perheen virailulle teille, sanot vain, että nyt on kyllä heidän vuoronsa ajaa kylään. Jos et halua heitä kylään edes heille, älä sano sitäkään. 

Jos olet päättäväinen mutta kohtelias, mikä on pahinta mitä voi tapahtua? Ystäväsi loukkaantuu sinulle ja vähentää yhteydenpitoa? No, sille ei sitten voi mitään. Yritä kumminkin suhtautua lapseen neutraalisti. Ei tarvitse tykätä ja rakastaa, mutta yritä jättää katkerat ajatukset pois. Poika on sinänsä syytön, mutta hänen äitinsä kuulostaa kohtuuttomalta.

Kamalaa, että haukut noin lasta rumaksi ja epäurheilulliseksi. Miten kehtaat, aikuinen ihminen? Eihän hän tuolle voi yhtään mitään.

Hän aistii, ettet tykkää hänestä ja siksi on etäinen ollessaan kanssasi.