Lue keskustelun säännöt.
Ahmimishäiriö
12.07.2020 |
Onko täällä ahmimishäiriöisiä? Vertaistukea kaipaisin ja haluaisin kuulla muiden tarinoita. Olin lapsena ja teininä laiha ja itseasiassa teinivuosiin mahtuu ajanjakso jolloin laihdutin, nautin painonpudottamisesta ja vähän syömisestä. Teini-iässä alkoi myös ahmiminen. Nyt syöminen on lähtenyt auvan täysin käsistä ja ylipainoa vaan kertyy ja kertyy.
Kommentit (14)
Joo, minulla on. En oikein tiedä, mitä siitä kertoisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla myös. Toisaalta on hyvä kun se tunnistaa jotta voi saada apua.. Mulla oli monta vuotta enkä tajunnut.
Jonkinlainen on. Olisi helpompaa työstää sitä, jos olisi syytä tunnesyömiseen, mutta kun elämässä ei ole mitään mullistavaa tapahtunut ja silti pitää vain syödä syödä syödä.
Ainoa apu on ollut pitemmät yöunet, proteiinipitoinen ruoka ja pätkäpaasto (16:8)
Mulla on ahmimista etenkin ahdistuneena ja stressaantuneena. En edes haluaisi syödä, mutta on pakko. Voin syödä ihan järjettömiä määriä. Aivot käskee lopettamaan ja haluaisinkin lopettaa, mutta siinä tilanteessa en pysty. En saa syömisestä mitään nautintoa näissä tilanteissa. Se on enemmänkin pakkotoiminto, niin kuin joillain on vaikka siivoaminen tai jatkuva käsien peseminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen on. Olisi helpompaa työstää sitä, jos olisi syytä tunnesyömiseen, mutta kun elämässä ei ole mitään mullistavaa tapahtunut ja silti pitää vain syödä syödä syödä.
Ainoa apu on ollut pitemmät yöunet, proteiinipitoinen ruoka ja pätkäpaasto (16:8)
Minulla myös jonkinlaista ahmimishäiriötä ja peukutan tämän pätkäpaaston nimeen. Töissä ei voi ahmia ja tämä paasto "estää" ilta-ahmimisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen on. Olisi helpompaa työstää sitä, jos olisi syytä tunnesyömiseen, mutta kun elämässä ei ole mitään mullistavaa tapahtunut ja silti pitää vain syödä syödä syödä.
Ainoa apu on ollut pitemmät yöunet, proteiinipitoinen ruoka ja pätkäpaasto (16:8)Minulla myös jonkinlaista ahmimishäiriötä ja peukutan tämän pätkäpaaston nimeen. Töissä ei voi ahmia ja tämä paasto "estää" ilta-ahmimisen.
Kaikki paastot ja kuurit vain pahentavat syömishäiriöitä. Itsekin ajauduin syömishäiriöiseksi ihan tavallisen laihdutuskuurin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jonkinlainen on. Olisi helpompaa työstää sitä, jos olisi syytä tunnesyömiseen, mutta kun elämässä ei ole mitään mullistavaa tapahtunut ja silti pitää vain syödä syödä syödä.
Ainoa apu on ollut pitemmät yöunet, proteiinipitoinen ruoka ja pätkäpaasto (16:8)Minulla myös jonkinlaista ahmimishäiriötä ja peukutan tämän pätkäpaaston nimeen. Töissä ei voi ahmia ja tämä paasto "estää" ilta-ahmimisen.
Kaikki paastot ja kuurit vain pahentavat syömishäiriöitä. Itsekin ajauduin syömishäiriöiseksi ihan tavallisen laihdutuskuurin jälkeen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/23/tehottomat-hoidot-turhat-laakk…
Joo kyllä. Turha siinä paastota kun on vaan pakko syödä. Ei siihen itse asettamat säännöt auta mitään. Itsellä vähähiilarinen ruoka on auttanut, mutta ei sekään ongelmaa ole poistanut. Ei ole mikään. Kyse on addiktiosta ja lisäksi siihen vielä kaaoksessa olevat nälkähormonit yms. Siinäpä haastetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oli ahmimishäiriö nuorempana. Paino nousi 45 kiloa ja muutuin normaalipainoisesta lihavaksi nopeassa ajassa ahmimishäiriön puhkeamisen myötä. Sitä oli edeltänyt hölmöt laihdutuskuurit normaalipainoisena. Häpesin itseäni. Keho oli täynnä venymismerkkejä. Saatoin laihtua aina vähän, mutta jojoilin. Laihdutuskuurit oli tosi tiukkoja ja elin jollain salaatilla ja kanalla ja rasvattomilla jutuilla, ja kielsin itseltäni herkut. Yritin liikkua aina tuolloin tosi paljon. Ne oli minulle rankaisua ahmimisesta ja toisaalta inhosin lihonutta kehoani ja yritin väkisin laihduttaa itseäni. Suhteeni ruokaan oli tosi mustavalkoinen ja vääristynyt ja samaten liikuntaan. Sitten aina repsahdin ja saatoin ahmia "kaapin tyhjäksi." Pääsääntöisesti syömishäiriöni oli ahmimista, ja ahmin usein kaikkea hyvin kaloripitoista (suklaa, jäätelö, keksit jne) Yleensä hiilaripainottunutta. Saatoin ahmia tavallistakin ruokaa, ja yksi ahmimisen kohde oli aina leipä.
Parantutminen tapahtui kun suhde ruokaan alkoi normalisoitua. Se alkoi ruokarytmin harjoittelusta ja riittävästä syömisestä, ja laihdutuspakkomielteestä poispääsystä. Aloin ostaa vain pieniä määriä herkkuja, jos joskus ostin, ettei tullut ahmittua isoa pakettia. Ruokailussa tein yhden merkittävän muutoksen ja se oli hiilarin vähentäminen ja riittävästä proteiinin ja rasvan saannista huolehtiminen. Uskoisin että minulla oli myös ravintoainepuutoksia, koska olin niin pitkään elänyt niin surkeasti, ja kun ne korjaantuivat, se oli yksi syy miksi ruokahimot väheni. Paranemisvaiheessa piti käydä vielä lähes ortoreksian tasolle menevä terveysinnostusvaihe jossa huomasin, että taas oli mennyt liian tiukaksi syöminen eli kielsin itseltäni juttuja, ja aloin taas kytätä painoa.
Nykyään aikuisiällä en koe itseäni syömishäiriöityneeksi enää. Koska tiedän, että ajatteluni syömistä kohtaan on ollut vinoutunutta, pitää aina yrittää säilyttää tietty joustavuus syömisessä. Ruokarytmissä pysyminen on edelleen tärkeää. Mikään ruoka ei ole täysin kiellettyä. Paino on normaalipainon puolella, ylälaidalla sitä, mutta sillä ei väliä. Tärkeintä on kuunnella kehoa ja mitä se haluaa. Edelleen tunnen jotain pelkoa suuren määrän ruoan ahtamisesta, koska se tuo mieleen sen hallitsemattoman ahmimisen. Mutta voin oikeasti samalla sanoa että en halua ahmia, koska en vain kaipaa sitä enää.
Mikä olisi hyvä tapa aloittaa liikunta? Sellaista, jota voi tehdä rasittamatta niveliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin ennen n 60 kiloa ylipainoinen, mutta pätkäpaaston avulla olen laihtunut jo 20 kiloa. Tässä prosessissa olen oppinut pitämään tyhjästä vatsasta. Aivan paras tunne. Paljon tyydyttävämpi kuin ahmimishetki, joita ennen harrastin.
Vierailija kirjoitti:
Oli ahmimishäiriö nuorempana. Paino nousi 45 kiloa ja muutuin normaalipainoisesta lihavaksi nopeassa ajassa ahmimishäiriön puhkeamisen myötä. Sitä oli edeltänyt hölmöt laihdutuskuurit normaalipainoisena. Häpesin itseäni. Keho oli täynnä venymismerkkejä. Saatoin laihtua aina vähän, mutta jojoilin. Laihdutuskuurit oli tosi tiukkoja ja elin jollain salaatilla ja kanalla ja rasvattomilla jutuilla, ja kielsin itseltäni herkut. Yritin liikkua aina tuolloin tosi paljon. Ne oli minulle rankaisua ahmimisesta ja toisaalta inhosin lihonutta kehoani ja yritin väkisin laihduttaa itseäni. Suhteeni ruokaan oli tosi mustavalkoinen ja vääristynyt ja samaten liikuntaan. Sitten aina repsahdin ja saatoin ahmia "kaapin tyhjäksi." Pääsääntöisesti syömishäiriöni oli ahmimista, ja ahmin usein kaikkea hyvin kaloripitoista (suklaa, jäätelö, keksit jne) Yleensä hiilaripainottunutta. Saatoin ahmia tavallistakin ruokaa, ja yksi ahmimisen kohde oli aina leipä.
Parantutminen tapahtui kun suhde ruokaan alkoi normalisoitua. Se alkoi ruokarytmin harjoittelusta ja riittävästä syömisestä, ja laihdutuspakkomielteestä poispääsystä. Aloin ostaa vain pieniä määriä herkkuja, jos joskus ostin, ettei tullut ahmittua isoa pakettia. Ruokailussa tein yhden merkittävän muutoksen ja se oli hiilarin vähentäminen ja riittävästä proteiinin ja rasvan saannista huolehtiminen. Uskoisin että minulla oli myös ravintoainepuutoksia, koska olin niin pitkään elänyt niin surkeasti, ja kun ne korjaantuivat, se oli yksi syy miksi ruokahimot väheni. Paranemisvaiheessa piti käydä vielä lähes ortoreksian tasolle menevä terveysinnostusvaihe jossa huomasin, että taas oli mennyt liian tiukaksi syöminen eli kielsin itseltäni juttuja, ja aloin taas kytätä painoa.
Nykyään aikuisiällä en koe itseäni syömishäiriöityneeksi enää. Koska tiedän, että ajatteluni syömistä kohtaan on ollut vinoutunutta, pitää aina yrittää säilyttää tietty joustavuus syömisessä. Ruokarytmissä pysyminen on edelleen tärkeää. Mikään ruoka ei ole täysin kiellettyä. Paino on normaalipainon puolella, ylälaidalla sitä, mutta sillä ei väliä. Tärkeintä on kuunnella kehoa ja mitä se haluaa. Edelleen tunnen jotain pelkoa suuren määrän ruoan ahtamisesta, koska se tuo mieleen sen hallitsemattoman ahmimisen. Mutta voin oikeasti samalla sanoa että en halua ahmia, koska en vain kaipaa sitä enää.
Olen samoilla linjoilla, itse myös kärsinyt tästä. Söin jossain vaiheessa lääkitystä kun siihen, joka auttoi.
Pois vaalea vehnä kokonaan. Täytyy opetella syömään säännöllisesti ja ravitsevaa ruokaa. Ei mitään dieettejä. Proteiinia ja rasvaa, pitkäkestoisia hiilareita (esim täysjyväruis). Ei nälän hallintaa vaan nälkää ei saa tulla, säännöllinen rytmi.
Jos on tarvetta laihduttaa, niin sen ehtii tekemään myöhemmin. Tärkeintä opetella terveellisemmät elintavat ja oikea ravinto.
Jos ihminen oikeasti saa kaiken tarvittavan normaalista ruuasta, niin ei se halua ahmia, sille vaan ei ole tarvetta ja tilaa.
Lääkäriltäkin saa apua, ihmiset häpeää liikaa näitä ja siksi kärsivät liian pitkään.
Up