Äidin sydän itkee

Hei, miten kaukana ne koulukaverit asuvat? Meilläkin tokaluokkalainen poika ja voin uskoa miten pahalta tuo tuntuu. Outoa muuten etteivät pojat tule toimeen kolmisin. Voin lohduttaa sinua sanomalla että kun poika tuosta vielä hieman kasvaa niin kaveripiiri laajenee ja samoin reviiri eli alkaa tapailla kavereita pidempääkin. Meillä poika on nyt kevään aikana alkanut tapailla kauempana asuvia koulukavereita päivittäin kun pääsee pyörällä suhaamaan. Siksi kysyinkin että miten kaukana ne koulukaverit asuvat.

Tiedän ton tunteen. Tuo on yleisempää tytöillä, että on vaan yksi bestis ja porukalla oleminen ei onnistu, mutta pojillakin sitä esiintyy.

Mulla on 14v tyttö, olen paljonkin joutunut seuraamaan näitä juttuja.

Ketään ei voi tietenkään pakottaa olemaan toisen kaveri jos ei halua, mutta voit ainakin yrittää selvittää syyn miksi kaveri vaihtui.

Pojilla varsinkin kaveerataan herkästi sellaisten kanssa, joilla on uusimmat pelit ja pelikoneet ja joilla ele mitään peliaikoja, joille pääsee aina pelaamaan.

Enkä tarkoita että sun pitäisi alkaa noudattamaan tällaista oman lapsesi suhteen, vaan

että jos tästä on kyse niin ehkä se lohduttaa häntä, jos tästä on kyse

niin keskustelette siitä ettei se sitten ole kunnon kaveruutta, jos entinen kaveri pitää jättää tuollaisen asian takia.

Joku lastasi kiinnostava harrastus olisi varmaan sellainen, jonka kautta poikasi löytäisi  samanhenkisiä ystäviä.

Meiltä löytyy pelikoneita ja pelaamista ei ole toistaiseksi tarvinut rajoittaa, koska pelaaminen on ajoittaista. Ja pojat saivat meillä kyllä pelatakin ja minun puolestani saisivat pelata kolmistaankin. Nämä uudet kaverukset pelailevat toistensa luona ja heille ei kuitenkaan pääse kuin yksi kaveri kerrallaan. Oma poikani tykkää jonkin verran pelailla, mutta hyvällä ilmalla tykkää mielummin olla ulkona pyöräilemässä tai muuten touhuamassa.

Toistaiseksi mielekästä harrastusta ei ole löytynyt ja sen aloittaminen ei nyt kesällä ole mahdollista. Täytyy syksyllä miettiä asiaa uudelleen ja katsoa jos jotain mielekästä löytyisi. 

Muutamat parhaimmat koulukaverit asuvat sen verran kaukana, että pyörällä ei tuota poikaa uskalla vielä yksin matkaan päästää.

ap

Sinun pojalla sentään on koulussa kavereita. Meille kävi niin, että kaksi tällaista kaveria, joiden luo ei saanut myöskään mennä kuin yksi kaveri kerrallaan, käännytti koko luokan poikaamme vastaan. Sitä kiusaamista kesti sitten koko ala-asteen.

Onneksi poika selvisi henkisesti tuosta ihan hyvin. Ja paremi loppujen lopuksi, ettei kaveerannutkaan näiden kans, kun niiden elämä meni aika rappiolle.

Vaikeinta se on nyt näiden poikien äideille, kun niiden pitää elää loppuelämänsä pienellä paikkakunnalla minun kanssani ja sen totuuden kanssa, että heidän kullanmurut oli koulukiusaajia ja minä en anna heidän touhujaan ikinä anteeksi. Aika vilkkaasti vilahtavat hyllyjen väliin lähikaupassa, jos sattuvat samaan aikaan.

Voi että... Harmi että just se lähin kaveri on jättänyt. Ei kai tuolle oikein mitään voi, muuta kuin että uusia kavereita etsimään uusien harrastusten parista! Omat pojat on vielä niin pieniä, ettei ole kokemusta, mutta omasta lapsuudestani muistan kyllä että ainakin tyttöjen kesken piti olla aina se yksi bestis, ja usein oltiin isommillakin porukoilla. Muistan että vielä yläasteellakin tuli se tilanne eteen, ettei paras ystävä enää halunnutkaan olla mun kanssa, vaan löysi muita ystäviä. Olihan se rankkaa, mutta onneksi oli muitakin ystäviä olemassa, eli elämä jatkui...

Pahoitteluni viitoselle poikasi kokemuksesta. Onni kuitenkin on että pojalla on koulussa kavereita. Ehkä tilanne ajan saatossa muuttuu parempaan suuntaan. Nyt tietenkin tuntuu pahalta, kun tilanne on tämä.

ap371