Lue keskustelun säännöt.
"Vältä moittimasta toisen vanhemman käytöstä lapselle"
11.07.2020 |
Ymmärrän, että jatkuva mustamaalaaminen tms on vahingollista, mutta entä jos toisella vanhemmalla on esimerkiksi tapana olla myöhässä tai toimia muulla sellaisella tavalla, josta esimerkin ottaminen ei todennäköisesti ole lapselle parhaaksi.
Miehen lapsen äidillä on esimerkiksi tapana toistuvasti myöhästellä sovituista tapaamisista ja selitellä tilanteita mitä ihmeellisimmillä verukkeilla. On toisinaan tästä aiheesta keskusteltu lapsen kanssa, että tuo ei ole asia, josta kannattaa ottaa mallia ja samalla todettu, että äidillä on vahvuuksia, isällä on heikkouksia jne. Pyritty siis välttämään asetelmaa "äiti paha, muut parempia". Lähinnä keskusteltu siitä, että esim. jos töistä jatkuvasti myöhästelee, voi tulla ongelmia jne ja monissa tilanteissa on vain parempi pahoitella kuin alkaa liiaksi selittelemään, korostettu myös, että vielä ajoissa olo ei ole lapsen vastuulla, mutta että halutaan tuoda asia esiin. Pitäisikö teistä tällaisissakin tilanteissa olla hiljaa ja ajatella, että kaikilla on heikkoudet?
Saa jakaa vastaavia kokemuksia, jos niitä on :)
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).
Tästä heräsi ihan sellainen ajatus, että mahtaakohan sinun eksä toimia samoin?
Eli oli joku piirre sussa, joka sai hänet raivon partaalle, mutta jota hän nyt puolustelee hampaat irvessä lapsillenne, jotta hän ei löisi kiilaa sinun ja lasten väliin.
Olisiko miehestä tällaiseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).
Tästä heräsi ihan sellainen ajatus, että mahtaakohan sinun eksä toimia samoin?
Eli oli joku piirre sussa, joka sai hänet raivon partaalle, mutta jota hän nyt puolustelee hampaat irvessä lapsillenne, jotta hän ei löisi kiilaa sinun ja lasten väliin.
Olisiko miehestä tällaiseen?
No mun eksästä tuskin olisi! Tuli mainittuakin tuolla ylempänä ettei sen vahvinta osaamisaluetta ole se sosiaalisten tilanteiden ja toisten tarpeiden lukeminen, edes omien lasten tai nuorten kohdalla. Varmaan se sanoisi lapsille aika avoimesti just mitä minusta ajattelisi, ilman että pohtisi sen syvällisemmin sen vaikutusta minun ja lasten väleihin, lasten kehitykseen tms. Onneksi meidän välit on sopuisat, niin etten usko sen minua ainakaan kauheasti parjaavan...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).
Tästä heräsi ihan sellainen ajatus, että mahtaakohan sinun eksä toimia samoin?
Eli oli joku piirre sussa, joka sai hänet raivon partaalle, mutta jota hän nyt puolustelee hampaat irvessä lapsillenne, jotta hän ei löisi kiilaa sinun ja lasten väliin.
Olisiko miehestä tällaiseen?
No mun eksästä tuskin olisi! Tuli mainittuakin tuolla ylempänä ettei sen vahvinta osaamisaluetta ole se sosiaalisten tilanteiden ja toisten tarpeiden lukeminen, edes omien lasten tai nuorten kohdalla. Varmaan se sanoisi lapsille aika avoimesti just mitä minusta ajattelisi, ilman että pohtisi sen syvällisemmin sen vaikutusta minun ja lasten väleihin, lasten kehitykseen tms. Onneksi meidän välit on sopuisat, niin etten usko sen minua ainakaan kauheasti parjaavan...
Vähän ounastelinkin, että se on kyllä nainen joka noin pitkälle ajattelee ja panee omat tunteensa syrjään toisten hyväksi.
sama
No kyllä mulla joskus palaa käämit puolison käyttäytymiseen ja silloin sanon suoraan. Jos puoliso kohtelee teiniä paskamaisesti ja nimittelee, niin en kyllä katso läpi sormien vaan teen selväksi kuka teki väärin ja mitä.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).
En ole niinkään varma, harmitteleeko lapsi sitä ja joissain asioissa on jo näkynyt, että ottaa mallia äidistään. Lähinnä aika ajoin tosiaan itse miettii, että onko hyvä (vai vain yksiselitteisesti vääriin) "mennä väliin" jos lapsi vilpittömästi äidiltään mallia ottaen luulee, että tietty tapa on sosiaalisesti ok tapa toimia. Toisessa vaakakupissa painaa se, että lapsi on aina hankalassa välikädessä ja varsinkin toisen vanhemman uutena kumppanina yritän olla aika varovainen. Todellakin olen sama mieltä, että lapsen ja vanhemman suhdetta pitää vaalia, mutta on välillä vaikea olla "kasvattamatta", jos tulee tunne, että lapselle pitäisi kertoa, että valtaosan mielestä jokin ei ole ok. Ei siis niinkään ole mielestäni kyse tunteista. Mutta onko sittenkin parempi, että lapsi tajuaa sen itse, vaikka kantapään kautta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).
En ole niinkään varma, harmitteleeko lapsi sitä ja joissain asioissa on jo näkynyt, että ottaa mallia äidistään. Lähinnä aika ajoin tosiaan itse miettii, että onko hyvä (vai vain yksiselitteisesti vääriin) "mennä väliin" jos lapsi vilpittömästi äidiltään mallia ottaen luulee, että tietty tapa on sosiaalisesti ok tapa toimia. Toisessa vaakakupissa painaa se, että lapsi on aina hankalassa välikädessä ja varsinkin toisen vanhemman uutena kumppanina yritän olla aika varovainen. Todellakin olen sama mieltä, että lapsen ja vanhemman suhdetta pitää vaalia, mutta on välillä vaikea olla "kasvattamatta", jos tulee tunne, että lapselle pitäisi kertoa, että valtaosan mielestä jokin ei ole ok. Ei siis niinkään ole mielestäni kyse tunteista. Mutta onko sittenkin parempi, että lapsi tajuaa sen itse, vaikka kantapään kautta?
Tilannetta tietysti tarkemmin tuntematta tulee mieleen, että voisiko sen kasvatuksen näissä asioissa jotenkin koittaa irrottaa siitä äidin käytöksestä ja sen kommentoimisesta?
Siis mietin että silloin kun lapsi tekee jotain vastaavaa itse, toki voi ja kannattaa kasvatta ja opastaa että ei näin, tämä ei ole reilua muita kohtaan, Aada pahoitti mielensä kun jätit menemättä synttäreille vaikka olit luvannut tulla, tai Viivistä oli varmasti ikävää odottaa sua siellä sateessa, tms. Mutta vaikka sun omassa mielessä on kirkkaana että siltä äidiltään se tuonkin tavan on oppinut, niin sitähän ei tarvitse mitenkään tuoda esiin.
Varmaan teidän lasta itseäänkin stressaa, harmittaa ja ehkä surettaakin jos äiti myöhästelee tapaamisista? Tuskin silloin tarvitsee erikseen sanoa, että älä ota tuosta mallia, kun toinen jo kokee oikein hyvin omissa nahoissaan miten kurjaa sellainen muille on.
Mun eksä on periaatteessa ihan ok tyyppi, mutta jotkut piirteet siinä harmitti aivan hirveästi jo avioliiton aikana, esim. tietyt tyhmät mielipiteet ja niiden jankkaaminen, se ettei se kuuntele tai osaa lukea sosiaalista tilannetta ja toisen tarpeita ollenkaan, joustamattomuus, keskustelusta pitää tehdä väittely ihan huvin vuoksi, jne. Nykyisin jo teini-ikäiset lapset palaa isän luona käytyään monesti aivan käärmeissään täsmälleen samoista jutuista, ja olen joutunut siihen outoon välikäteen, että jotenkin puolustelen ja selittelen sitä isän käytöstä heille, tai koitan saada suhtautumaan siihen ymmärtäväisemmin tai huumorilla. Siis sitä samaa käytöstä jota salaa itse vihaan.
Tarkoituksena on koittaa vaalia niitä lasten ja isän välejä, etteivät vaan tulehtuisi riitojen myötä. Siinä pitää mun mielestä joskus pistää omat tunteet syrjään, piste. Mutta absurdia se on välillä, kun juuri ne samat piirteet siinä ajoi mut raivon ja epätoivon partaalle (ja painoi itse asiassa tosi paljon vaakakupissa aikoinaan eroon päädyttäessä).