Kuka määrää säännöt uusperheessä?
meillä mun tytöt ovat saaneet korvakorut 12 vuoden iässä ja nyt miehen tyttö 12.v haluaisi myös ja mies kysyi minulta mitä mieltä olen ja sanoin että minä antaisin luvan. No äidille ei sovi ja ei kerro mitään järjellistä syytä siihen.
samoin meillä katsotaan salkkarit ja miehen lapsen äidille ei sovi että koko ohjelmaa edes katsotaan. No lapsi on nyt sitten salaa katsonut sen meillä ollessaan.
on monia muitakin juttuja joista äiti ja isä ovat erimieltä, kuka sen päätöksen loppupeleissä sitten tekee mitä noudatetaan vai toisessa perheessä näin ja toisessa noin?
Kommentit (6)
Noissa asioisssa antaisin äidin päättää.
Jos kyse olisi vaikka koulunvalinnasta tai vaihto-oppilasvuodesta tms. jolla todella merkitystä lapsen tulevaisuudelle, kävisin taistoon oikeaksi näkemäni ratkaisun puolesta.
lapsen äidillä tuossa kuulostaa järkevämmät säännöt olevan.
Tuo salaa katsominen on aika ikävää, joku kompromissi olisi paljon järkevämpää löytää. Nyt viestitätte lapselle, ettei äidin sanasta tarvitse välittää ja se on varsin tyhmä asenne uusperhekuviossa.
Öö, no mikäs sinä olet antamaan lupia toisten tytölle korvisten laittamiseen?
Uusperheessä määrää tuollaiset säännöt mielestäni lasten oikeat vanhemmat. Muut arkiset säännöt, kai niissä mennään sitten talon tavoilla, jos ne on normaalit.
Onko lapset yhtä paljon isällään ja äidillään? Mun mielestä se päättää tuollaiset, joka on lähivanhempi. Aika pieniä asioita kuitenkin. Jos äiti ei halua tytölle korviksia, niin silloin tytölle ei laiteta. Toi salkkarijuttu on vähän niin ja näin...tuon ikäiselle ei sen katsomisesta ole mitään varsinaista haittaa, vaikkei ehkä järkevää olekaan. Periaatteessa se päättää, kenen luona lapsi on. Tai sitten niitä ei katso kukaan. Tyttösi voi katsoa salkkarit jälkeenpäin netistä. Ei ole hyvä, että samanikäisillä on eri sääntöjä. Vaikea tilanne...
Pääasiallinen vanhempi päättää noi asiat. Tosin esim. korvisjutut päätetään mun mielestä yhdessä, siis vanhemmat yhdessä. Jos äiti kieltää niin koruja ei tule. Lapsen isän pitäisi sitten päättää noista Salkkari-jutuista ja muista pienemmistä asioista.
Uusperheistä puheen ollen, meillä taitaa päättää miehen eksä ja mies. Minut sivuutetaan tyylikkäästi mm. siinä, milloin lapset tulevat ja kauanko ovat (jos on jotain poikkeuksia kuten aina tuntuu olevan), missä he viettävät joulun tai muut juhlapyhät, ovatko he meillä lomalla vai eivätkö ole ja milloin ovat jos ovat. Eksä sanoo miehelle että näin tehdään, mies sanoo joo joo ja ilmoittaa mulle joskus, jos muistaa. Jos minä sanonkin jotain vastaan ettei joku päivä sopisikaan, niin "no mä ehdin jo luvata". Meillä tästä väännetään aika lailla kättä, koska nämä tapaamiset koskevat kyllä minuakin, onhan tää mun koti ja meillä kenties yhteisiä menoja joita mies ei muista/tiedä! Helvetin uusperhe. Lapset on ihan jees, mutta mies on niin törppö ja eksänsä varsinainen tyrkky. Utelee härskisti, että ai mihis te meette ja blääblää. Argh!
No toivottavasti lapsen äiti teidän tapauksessa... Salkkarit ei ole kovin hyvää katsottavaa kenellekään.... No, äiti ja isä keskenään sopivat tollaset korvisasiat. Jos toinen kieltää, niin ei niitä sitten oteta, se on kuitenkin kajoava toimenpide, eli ei ole niin että toisessa kodissa ei pidetä koruja ja toises pidetään.