Naisten väkivalta on edelleen tabu

Ei tämä ole mikään uusi asia, äidit on aina ollut väkivaltaisia lapsiaan kohtaan. Aikaisemmin vielä enemmänkin, esim. tilastollisesti äitien tekemät vauvanmurhat ovat vähentyneet. Kaikki lasten kokema väkivalta on totaalisen väärin, mutta kyllä lapsien määrä jotka elää väkivallan ja väkivallan uhan alla jatkuvasti on vähentynyt. Entistä suurempi osa lapsista voi  hyvin. Ja se vähemmistö joka voi huonosti voi totaalisen huonosti.

Minun kokemukseni mukaan väkivalta kasvatuksessa on vähentynyt. Tiedän koko kaveripiiristäni vain kaksi, jotka käyttävät lapsiinsa väkivaltaa (eli luunappeja ja tukistamista). Niiden tilalle on tullut esimerkiksi jäähy, tavaroiden takavarikointi ja muut nyt pinnalla olevat asiat. Myös äitien synnytyksenjälkeiseen masennukseen (mikä on ollut yksi väkivaltaa lisäävä asia) puututuaan nykyään tarkemmin.

Naisissa on paljon väkivaltaisia tapauksia, ja naisten kulttuuri (jossa aggressiota ei opeteta ilmaisemaan rakentavalla tavalla, mutta jossa korostetaan tiukkaa kontrollia kaikessa elämässä) vielä lisää riskiä sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan.

Minun kokemukseni mukaan väkivalta kasvatuksessa on vähentynyt. Tiedän koko kaveripiiristäni vain kaksi, jotka käyttävät lapsiinsa väkivaltaa (eli luunappeja ja tukistamista). Niiden tilalle on tullut esimerkiksi jäähy, tavaroiden takavarikointi ja muut nyt pinnalla olevat asiat. Myös äitien synnytyksenjälkeiseen masennukseen (mikä on ollut yksi väkivaltaa lisäävä asia) puututuaan nykyään tarkemmin.

Naisissa on paljon väkivaltaisia tapauksia, ja naisten kulttuuri (jossa aggressiota ei opeteta ilmaisemaan rakentavalla tavalla, mutta jossa korostetaan tiukkaa kontrollia kaikessa elämässä) vielä lisää riskiä sekä fyysiseen että henkiseen väkivaltaan.

Tämä on ihan mutua, mutta kuvittelen, että varsin iso osa nuorista naisista katsoo asiakseen läpsiä, huitoa ja muksia poikakaveriaan, ja se on heidän omasta mielestään täysin ok. Väkivallan tunnusmerkit ei täyty, koska poikakaveri on useimmiten fyysisesti vahvempi eikä joudu pelkäämään tyttökaverinsa hyökkäyksiä. Pelko kun kuuluu sellaiseen alistamissuhteeseen olennaisesti. En usko, että kukaan mies erityisesti nauttii naisensa harrastamasta läpsimisestä ja muksimisesta. Sen tyyppinen toiminta, jossa nainen jatkuvasti ja kivuliaasti pahoinpitelee fyysisesti heikompaa miestään, on varmaankin suht harvinaista, mutta aivan yhtä tuomittavaa kuin miehen naiseen kohdistama väkivalta. 

Noita vanhan linjan tapauksia yhä löytyy :(. Niin miehistä kuin naisistakin. Yleensä kaava on näille se perinteinen, jossa mies läpsii kiukuspäissän naista ja nainen lapsia jopa ylenpalttisesti purkaakseen ties mitä, ja koko perhe tarvisi terapiaa ja ajoissa ennen ruumita. Naiset ovat myös ihmsiisä, jotka purkavat aggressiotaan heikompiin, kuten miehet tehneet iät ajat, mutta ei se tee asiasta mitenkään vähemmän tuomittavampaaa, että lyöjä saa vähempää jälkeä aikaan ( jos siis saa).

Seurustelumme alkuaikoina miehelläni oli joskus tapana pitää minua kiinni. Minulla on yleensä riitatilanteissa tapana lähteä pois ja minua ahdisti sellainen piteleminen kun en päässyt mihinkään. Noissa tilanteissa saatoin joskus läpsäistä miestä. En kovaa vaan riuhtoakseni itseni irti. Mies ei ole koskaan minua lyönyt enkä minä tai mies koskaan lapsia.

Yli kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen meillä ei ole ollut alkuaikojen kaltaisia tilanteita enää ollenkaan. Kai se liittyi siihen nuoruuteen ja nyt kun pahimmat särmät on hijoutuneet jo pois, "yhteenotot" ovat jääneet.

Joskus pohdin, oliko järkevää jäädä tähän suhteeseen kun jo heti alusta asti koin itseni jotenkin alistetuksi ja kontrolloiduksi. Se piteleminen oli vaan niin ärsyttävää.

Tiedän että äitini ainakin yhesti huitasi isääni ja se on mielestäni oksettavaan. Itse aion olla parempi nainen. Toisaalta isänkin käytös on halveksittavaa kun antoi itseään kohdella niin.