Mun isoäiti on katkaissut muhun välit 15 vuotta sitten.

Koska kerroin suvun perinteisillä Helatorstai kahveilla, että en edes hakenut lukioon, vaan suoraan ammattikouluun. Enkä muuten vieläkään kadu ratkaisuani. Sain sieltä ammattitaitoa ja vinkkejä rakastamalleni alalle ruuan parissa. :)

Ei olla uskissuku, mutta isoäidistä oli kiva järkätä kunnon kahvikestit Helatorstaisin. Hieman "rennonpi" tapaaminen, miesten ei tarvitse käyttää solmiota, jos ei halua.

Eli tänä vuonna sain mäkin taas kutsun perheineni. Lapsetkin jo 10 v ja 12 v. Toki mentiin.

Siellä sainkin köniini koko suvun edessä, kun olen serkkuni tulevan elämän pilannut puhumalla ammattikoulun puolesta. En ole edes puhunut, kun suvun matriarkkaa pelätään niin paljon, etten ole kys serkkua tavannut kuin taaperona viimeksi. 

Puolustus oli ihan turhaa. Isoäiti vaati mua pitämään puheen siitä kuinka ammattikoulu pilasi elämäni. En pitänyt vaan kerroin, että olen nykyään ihan menestyvä yrittäjä ja nautin siitä duunista, mitä teen. Toki olisi voinut päästä tuohon tulemaan myös lukion jälkeenkin, mutta se tie ei kohdallani toteutunut.

Sanoin tälle nuorelle serkulle myös sitä, että hän tekee omat ratkaisunsa, mahdolliset onnistumisensa ja virheensä myös itse. Ainahan sinne lukioonkin pääsee, kuten ammattikouluunkin jälkeenpäin. Se on todellakin nuoren päätös, ei vanhempien, ei opettajien, eikä etenkään isoäidin.

Lapseni ja mieheni sentään saivat syödäkseen, mutta mut isoäiti heitti samantein ulos.

Äitini soitti alkuillasta, että enot olivat tupakalla (kaikki neljä lasta muuten polttavat yhä äidiltään salaa, mutten usko sen menneen koskaan läpi) sanoneet, että onneksi täällä joku uskaltaa sanoa isoäidille (heidän äidilleen) vastaan. Uskaltaa uhrata perintönsä. Niin, en mä ole koskaan niitä rahoja kokenut, joten helppoa se on tehdä sitten omaa. DUUNARINA!

Ehkä nykyään harmittaa eniten lasten puolesta, etteivät noita sukulaisia näe kovin usein. Ihan hienoa porukkaa, vaikka rouvan pelossa elävätkin.

On mulla itsellä kolme LUKION käynyttä sisarusta, perheineen ja tietty äiti. Heidän kanssaan ollaan paljonkin yhdessä. Samaa isoa perhettä heidän kanssaan, mutta nuo kuuluvat myös tuohon isoäidin isoon perheeseen, ei me. Serkkuni uhattiin myös jättää ulkopuolelle.

Sukumme on Porvoosta, vaikkei tämä ole provó. Elämä kulkee ihmeellisiä käyriä ja mä porskutan edelleen suvun mustana lampaana. Eihän tätä tajua, jos ei itse koe ja tutuille terkkuja!