Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ikävöin aikaa kun olin reilusti ylipainoinen
07.05.2013 |
Siis yli satakiloinen, ikävöin sitä että mun ei tarvinnu miettiä että jos syön tämän suklaapatukan niin paljonko siinä on kaloreita tai monta kilometriä pitää lenkkeillä että saan sen kulutettua ja voi voi kun pitäisi kakku tehdä sunnuntaiksi, tekisinkö jonku herkkukakun jota voin maistaa vain pienen slaissin vai jonku kuivan ja vähäkalorisen jota voin huolettomammin syödä ja ja ja lista on loputon!
Syömishäiriöinen (BED) on kuitenkin aina syömishäiriöinen joka ei tunne kultaista keskitietä.
Enhän minä nyttenkään ole normaalipainoinen (BMI 27) mutta sitä suuremmalla syyllä muutaman kilon nousu on jo askel lähemmäksi huomattavaa ylipainoa.
ÄRsyttää, tälläistäkö tämä nyt sitten on koko loppuelämä.. :(
Ps. Ja ymmärrän kyllä sen että päivän herkuttelu ei lihota ketään mutta siitä saattaa alkaa pitkä pitkä ylensyöntiputki jonka vain toinen syömsihäiriöinen voi ymmärtää.
Kommentit (3)
Voi sen suhteen ruokaan muuttaa itse lopullisesti vai tarvitseeko terapeuttia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en usko tuohonon että ahmimishäiriöinen on aina sitä eikä voi koskaan tuntea kultaista keskitietä. Minä olen sellaisen nimittäin kyllä löytänyt. Olin nuorempana ahmimishäiriöinen ja minustakin tuntui että en pysty koskaan olemaan kuin joko tiukalla dieetillä, tai ahmimaan. Herkkuja pelkäsin, koska ne laukaisivat tavattoman helposti ahmimiskauden. Mutta loppujen lopuksi se pelko ylläpiti herkun himoa ja ahmimisalttiutta.
Mulla ihan itsestään iän ja omien uskomusten muuttamisen myötä muuttui suhde ruokaan. Ensin luovuin uskomasta että olisinn peruuttamattomasti sillä tapaa sairas etten voi ikinä syödä normaalisti. Päätin parantua. Sitten aloin syödä vapaammin, vaikka se alkuun vähän lihottikin. Pääasia ei ollutkaan paino, vaan rento ja syyllisyysvapaa ote syömiseen. Minulta ajan myötä katosi kokonaan halu ahmia tai syödä luonnottomia määriä edes herkkuja. Nykyisin en tarkkaile lainkaan kaloreita enkä harrasta liikuntaa painon takia, ja olen normaalipainoinen. Syön mitä mieli tekee, mutta enää ei tee tolkuttomia määriä mitään mieli.
Alue: Aihe vapaa
BEDistä toipuminen ei olekaan se painonpudotus vaan sairaalloisen suhteen ruokaan muuttuminen. Eivät kaikki normaalipainoiset ajattele pakkomielteisen kaivaten herkkuja. Missään syömishäiriössä ylipaino tai alipaino ei määritä syömishäiriön suhteen terve/sairas-janalla sijaintia. Ajatukset ja suhde ruokaan ja syömiseen ovat se sairaus ja niistä lähtee paraneminenkin.