Kumpi laihduttaa, imetys vai valvominen?
Eli tuossa otsikossa se kysymys tulikin.
Takan kaksi raskautta, molemmissa samat syömis ja liikuntatottumukset, paino nousi tasan samaa tahtia ja saman verran 15kg.
Molemmat vauvat kokonaan olleet täysimetyksellä. Esikoinen valvotti yöt, eikä nukkunut päiväuniakaan oikein kunnolla. Olin todella väsynyt koko vauvavuoden tai melkein 1,5-vuotta kun esikoisella oli pahoja uniongemia. Olin jo takaisin lähtömitoissa esikoisen ollessa n. 4kk ja sitten laihduin vain entisestäni. Kun lopetin imetyksen (ja valvomisen) palauduin taas takaisin normaaliin terveeseen painooni ennen uuden raskauden alkamista.
Nyt kuopus taas nukkuu yöt läpi heräämättä kertaakaan ja on muutenkin helpompi vauva kuin esikoinen. Syön ja liikun saman verran kuin esikoisen ollessa vauva ja nukun ihan kunnon yöunet n. 8-9h, mutta synnytyksen jälkeen ei kilot lähdekään (vain se 7kg mikä jäi jo laitokselle)! Olen oikeasti harkitsemassa ihan lahdutuskuurin aloittamista nyt kun vauva on 3,5kk. Tunnen siis oloni todella tukalaksi tässä vartalossa. Pelkään vaan sitä miten imetykselle sitten käy.
Voiko aineenvaihduntani hidastua noin rajusti parissa vuodessa? Vai onko se se valvominen joka äitejä laihduttaa? Onko toisen raskauden kilot vaikeammin karistettavissa? Kokemuksia?
Tiedän siis mitä syön ja minkä verran kulutan, siitä tässä ei voi olla kyse. Vaan elimistö tosiaan käyttäytyy ihan eri tavalla.
Kommentit (3)
Valvominen kylläkin lihottaa, sillä se sekoittaa elimistnön sokeriaineenvaihdunnan. Voihan olla, että tällä kerralla elimistölläsi kestää kauemman aikaa palautua.
No sitä minäkin, että valvominen enemmänkin hidastaa aineenvaihduntaa.
Ehkä se on ikä sitten vaan :/
AP
Valvominen lihottaa. Väsymys ja stressi kohotta kortisoliarvoja jolloin ei laihdu vaikka pudottaisi päivittäiset kalorit kuinka alas. Kokemusta on 30 valvotun vuoden verran. Nyt lopulta erilaisten lääkeyhdistelmien avulla nukun 4-5h yössä ja paino putosi viikossa kilon entisellä ruokavaliolla. Jos tuo joskus normalisoituisi vaikka 6-7 tuntiin uskon että olemukseni keventyisi useita kiloja.